Hyvä Markku

Hyvä Markku,

tämä on vastaus sähköpostiisi. Asia on yleisemminkin kiinnostava. Siksi vastaan tällä kertaa blogilla.

Kysyin, miksi meillä ei ole ulkomaalaisille kelpaavaa englanninkielistä Suomen historiaa. Tiedossani olevat viritelmät ovat lähinnä asiantuntemattomille laadittuja. Yksi syy aloitteeseen on lievä kiukku. Euroopan ja sen eri osien historioita ilmestyy paljon. Suomi mainitaan mahdollisesti sotahistorian yhteydessä ja silloinkin harhaanjohtavasti. Kirby ja muutama ovat julkaisseet jotain. Meinanderin pikku History of Finland on uusi mutta hyvin suppea ja 1900-lukuun keskittynyt. Jutikkala et al. on poliittista historiaa.

Olen viimeksi lukenut Norman Daviesin uusimpia aikaansaannoksia. Nyt löytyy jopa käsitettävä yhteenveto Burgundin (ainakin yhdeksäntoista myöhemmän Saksan, Sveitsin, Italian, Itävallan ja Ranskan alueilla toimineen yksikön) tuhatvuotisesta historiasta. Puola-Liettua, Euroopan suurin valtio, on katettu. Suomea ei ole.

Minustakaan Suomen historia ei ole eurooppalaiselle eikä amerikkalaiselle millään tavalla mielenkiintoinen asia. Muutamia anekdootteja sieltä löytyy, mutta siinä kaikki. Ruotsi olisi todellinen sankaritarina. Nousu suurvallaksi 1600-luvulla oli omituinen tapaus ja silloisen läntisen maailman mittojen mukaan hallinnon uudistaminen todellinen saavutus. Se onnistui, kun tappelunhaluisesta ja hurskaudestaan hytkyvästä Kustaa II Aadolfista oli päästy yllättävän onnenpotkun kautta eroon.

Luultavasti sama hallinnonuudistus, siis iso reduktio ja niin edelleen, oli luonut perinteen, jonka turvin Ruotsi toteutti paljon myöhemmin eli 1900-luvulla toimivan yhteistyön työnantajien ja työntekijöiden kesken, tukeutui vankkaan virkamiesosaamiseen selviämällä nuorallatanssistaan molempien maailmansotien aikana, ja sen jälkeen pani toimeen, keskeisin osin Britannian esimerkkiä noudattaen, uudenlaisen tulonjakopolitiikan, jolle joku keksi myyvän nimityksen ”kansankoti”. Se joku oli Per Albin Hansson puoluekokouksessa 1928, ja seurauksena oli demarien vaalivoitto, hallitusvastuu ja ensin Hansson ja sitten Erlander pääministerinä 1932 – 1973.  Ei ole ihme, että viisaat demarit, Tanner ja Fagerholm, tiesivät, mitä kuusta on kuuleminen.

Puhe Ruotsista tässä yhteydessä ei ole eksymä. Suomen tuntuvampi avustaminen 1918 ja 1939 – 1944 olisi ollut Ruotsilta katastrofaalinen virhe. Harvapa sitä käytännössä kannattikaan. Taidan olla hiukan yksin mielipiteineni, mutta mielestäni meidän suomalaisten pitäisi kiireesti värjätä itsemme neekereiksi ja tarjoutua Ruotsille siirtomaaksi. Ratkaisisimme palkkasotureita tuottamalla myös osan omista sosiaalisista ongelmistamme. Itse asiassa juuri sen olemme tehneet monta kertaa ennenkin. Ja Natoon olemme kuuluneet salajäseninä vuodesta 1951, kuten Ruotsikin.

Jos kirjoittajana olet sinä, Markku Kuisma, alan ykkösprofessori ja lisäksi aidosti kirjoitustaitoinen, ja onnistut värväämään mukaan opetuslapsiasi, ajattelin että voisit pudottaa teollisuuden keksimisen tavallaan syyn asemasta seuraukseksi. Kuten metsäteollisuuden laajan historian lukeneet tietävät, ällistyksellä ei ollut rajoja, kun pahana rikkaruohona pidetty kuusi osoittautui käyttökelpoiseksi selluloosan ja paperin raaka-aineeksi. Luulisi ulkomaalaisiakin kiinnostavan, että myös heille oli käydä hullusti. Painopaperi oli aivan liian kallista ja sen raaka-aine eli lumput olivat loppumassa. Eikä esimerkiksi Englannissa ja Ranskassa eikä juuri Saksassakaan ollut riittävästi puuta raaka-aineeksi.

Suomi sai brittitekniikkaa (Finlayson) jo ostaneena etumatkaa Ruotsiin ja Norjaan nähden varastamalla kylmästi saksalaiset kantapatentit. Venäjän keisarikunnan osana Suomi ei tunnustanut kansanvälisiä patenttioikeuksia. Ruotsissa jopa Lars Magnus Ericsson oli vaikeuksissa patenttien kanssa. Pariisin liittosopimus on vanha. Se tehtiin 1883 (La Convention de Paris sur la protection de la propriété intellectuelle). Liittosopimusta ja sen vaikutusta elinkeinoelämään ei ole lainkaan tutkittu hyvin pienen juridisten sananselittäjien piirin ulkopuolella. Se on surullista, kun ajattelee, että viime aikojen suuri anekdoottimme Nokia oppi jo toisella kierroksella (GSM) käsittämään patenttien merkityksen. Itsekään en tiedä, miten suuri osa sotakorvauksista ja nousevan hyvinvoinnin edellytyksistä (kuten lääkkeistä) saatiin syntymään tulkitsemalla ulkomaalaisten oikeuksia ”väljästi”.

Sitäkään ei ole pahemmin mietitty, että osa elektroniikan osaamisesta liittyy Neuvostoliittoon. Ostimme hyvinkin edistynyttä sotatkeniikkaa, kuten Migejä, ja tiettävästi niiden aika edistyneet järjestelmät muutettiin täällä turvallisuuspoliittisista syistä omaperäisiksi. Avaruusteknologiasta en tiedä. Öljynjalostusta ja ydinvoiman käyttöä opettelimme itse niin että kykenimme panemaan venäläisille paremmaksi. Ainakin akateemikko Erkki Laurila oli näissä asioissa hakamies.

Tähän liittyy varsinainen teema – Euroopan ehkä takapajuisimmasta, jumalan hylkäämästä maankolkasta varsin tasapainoiseksi teollisuusvaltioksi alle 100 vuodessa aloittaen niin tyhjästä, että valtion pankin ensimmäiselle valtionlainallekin piti käydä pyytämässä takaajat kaupungilta (Borgström). Se hipoo maailmanennätystä.

Keskiluokan syntyä on tutkittu kohtalaisesti. Suomessa tämäkin ilmiö, jota haluaisin nimittää keskiluokan muutokseksi, tapahtui käsittämättömän nopeasti, noin vuodesta 1955 vuoteen 1975. Olen itse käynyt läpi sattumalta hyvin dokumentoidun aineiston, nimittäin vanhempieni ja isovanhempieni. Vanhempani olivat minun syntyessäni alempaa keskiluokkaa ja tottuneet niukkuuteen. Joskus 1965 olimme koko perhe ylempää keskiluokkaa. Samanlaisia tarinoita on tuolta ajalta sata tuhatta. Edes USA:n sotaveteraanien kouluttaminen ja asuttaminen lähiöihin ei ollut yhtä nopea ja dramaattinen muutos.

Meillä oli valtavasti tekemätöntä työtä ja vähän tekijöitä. Muodollisen koulutuksen rinnalla maassa toimi näkymätön koulutus, kun sekatyömiesten pojista tuli betoniraudoittajia ja myymäläapulaisten tyttäristä lehtoreita. Yksi täysin vaiettu yhteiskunnallisen muutoksen vauhdittaja oli sota, kuten vanhempieni tapauksessa. Vieläkin poliittiset puolueet ja suvut saavat tapella tosissaan, ettei vaativimpiin tehtäviin nimitettäisi parhaita miehiä ja naisia. Isänikin päätyi kohta RUK:n suoritettuaan opettamaan kadettiupseereita (navigointi, ilmavalokuvaus ym.).  Ja: keskiluokallemme oli lopultakin ominaista mutkaton suhde duunareihin, ammattimiehiin.