Antikvariaatti

Jälleen on peruutettava väärä tieto. Uskottelin, ettei erittäin korkealaatuisia kirjoja saa myydyksi antikvariaatteihin ja ettei niitä vastaavasti löydy niistä. Pötypuhetta. Vantaan Antikvariaatti, Uomatie 13, näyttäisi hoitavan merkittävääkin osaa siinä logistiikassa, jota verkkopaikka antikka.net edellyttää.

Uusi ystäväni Vartiainen kertoi olleensa aikoinaan Otavassa myyntipuolella. Kuten ihmissyöjät ja Millgram on aina hyvä aloittaa linkin eli yhteisen tuttavan etsimisestä. Niitä löytyi heti paikalla liiankin kanssa.

Mutta antikvariaatin ikkunassa, soveliaasti varjossa, oli sekä vanhoja alkuperäisiä että uusia Tammen keltaisia kirjoja. Merkittäviä ja arvokkaita kirjoja oli kymmenin tuhansin. Paikat olivat järjestyksessä. Taivaallista!

Pelkästä järkytyksestä meni kiskaisemaan omistuskirjoituksen johonkin Bellowiin tai Singeriin – molempia näytti olevan hyllyssä runsaasti. Signeeraus lisää kirjan myyntihintaa heti viidellä eurolla.

Tämä kirjoitus muuten taitaa olla vilpillinen salamainos. Ajoin sinne kauppaan ostamaan Keltikankaan kirjaa ”Seitsemän tuntia erämaata”. Se voi hyvinkin olla parasta, mitä Lapista ja erämaista on suomeksi kirjoitettu. Joku lurjus on hävittänyt oman kappaleeni. Keskustelun jälkeen lehteilin Nansenin ”Yön ja jään matkaa”, joka sekin on pysytellyt näkymättömissä ainakin kymmenen vuotta. Vartiainen lykkäsi sen kainalooni veloituksetta. Talo tarjoaa. Olen siis lahjottu.

Ajellessani kotiin minulle lähes tuntemattomasta maanosasta, joka on Vantaata ja kukaties Martinlaaksoa tai Myyrmäkeä, muistelin yleispäteviä omistuskirjoituksia. ”Kuka tämän varastaa, sitä piru rakastaa.” Tai Sillanpään tyyliin ”Sille sellaiselle tältä tällaiselta.”

Haluaisin virittää kysymyksen näin: entä jos sähköisen ja printtimedia miettiminen ja vertailu onkin toisen luokan kysymys ja ensimmäisen luokan erehdys?

Kirjojen ja lehtien myynnin on jo käynyt köpelösti. Arvelen että se ei koskaan korvaudu sähköisillä teksteillä. Ihmiset ovat menettäneet mielenkiintonsa lukemiseen, ja se puolestaan johtuu lukemisen taidon yllättävän nopeasti katoamisesta. Olemme kohta niin kuin amerikkalaiset!

Tähän suuntaan pomputti ajatuksia viime maanantain television ”Prisma”, jossa puhuttiin vallan mahdottomia autismin valtavaan spektriin kuuluvien sairauksien mahdollisesta yhteydestä ihmisen suoliston mikrobeihin. Tuli mieleen, miten suurella tarmolla psykiatrit ja analyytikot hoitivat menneiden vuosikymmenien statussymbolia mahahaavaa sielullisena vaivana, ja sitten jotkut pirulaiset keksivät, että tavallinen syy onkin helikobakteeri, ja vaivaan on lääke.

Tarkkaavaisuushäiriöitä on pidetty sielullisena ja mahdollisesti periytyvinä. En ole itse ollut viime kuukausina aivan kunnossa. Samanaikaisesti panin merkille, että oma tarkkaavaisuuteni on supistunut noin 47 sekuntiin kerralla. Kun lueskelin tästä kroonisesta keuhkoputken tulehduksesta ja sen peittämistä toinen toistaan karmeammista sairauksista, siellä sanottiin, että oireisiin kuuluu myös henkinen lamaantuminen – luultavasti kaikinpuolinen tylsistyminen. Olin ajatellut, että minulla se johtuu ennen kaikkea vanhuudesta, joten ajatus oli yllättävä.

Asia jää auki, enkä muutenkaan halua kirjoittaa siitä.  Kaikki lukijat tietävät, että merkittävä pitkäjännitteisyys on mutkikas kysymys. Joskus se voi olla suorastaan sairauden merkki (autismissa esimerkiksi Aspergerin syndroma). Joskus se on epätavallisen terveyden merkki. Pystyin nuorempana tekemään 56 tunnin työpäiviä ja ainakin eräässä tapauksessa niin pikkutarkasti, että mainittavia moitteita ei tullut. Vielä talvella tunti 47 minuuttia vastenmielistä työtä, kuten huonon tekstin lukemista ja korjaamista, meni yhdellä istumalla. Nyt ei ehkä onnistuisi.

Jos tämä onkin kansantauti ja entä jos sen pohjalla on väärin toimivia suolistobakteereja? Katsokaa se Prisma. On se nyt ainakin hyvin mielenkiintoista, että autismin tyyppiset vaivat ovat tavattoman paljon yleisempiä maahanmuuttajaperheillä ja että joissakin tapauksissa perinteinen ruokavalio on helpottanut oireita, vaikka vaivaa pidetään parantumattomana.

Ottaen huomioon epigenetiikasta viime vuosina opitun ajatusta ei voi lyödä lyttyyn aivan vasemmalla kädellä.

Kirjoitin näinä päivinä alkoholista vain saadakseni sanoa tämän: entä jos alkoholi todella vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Tätä ei ole saanut sanoa, koska virallisesti kenestä tahansa tulee juoppo, jos juo liikaa viinaa. Mutta kun metabolismi vaihtelee eri ihmisillä paljonkin ja on aivan varmasti suunnattoman paljon monimutkaisempi asia kuin on tiedetty, olisiko tässä jotain? Tiedämme sellaisia ihmisiä kuin Kekkonen ja mahdollisesti Churchill, jotka joivat koko ikänsä, ajoittain todella reippaasti (vaikka Churchillin viskilasissa oli kuulemma välillä teetä), ja pystyivät silti sangen vanhoiksi mahtaviin henkisiin suorituksiin. Te tiedätte ja minä tiedän ihmisiä, jotka ovat sortuneet viinaan alle 30-vuotiaina.

Onko näköpiirissä tarve kustomoida lääketiede? Muuan oppinut lääkärituttavani ainakin väittää, että mahdollisesti vuonna 2000 lääketiede alkoi hitaasti muuttua tieteeksi, kun se siihen asti oli ollut hyvin laajalti yritykseen ja erehdykseen perustuvaa haavurin toimintaa. Lääkärit tiesivät, miten on toimittava, mutta heillä ei ollut usein aavistustakaan, miksi noin on toimittava. – Eli jos paksujen kirjojen lukeminen ei maita, taustalla ei ehkä olekaan äidin kolea tunne-elämä, vaan liian teollinen vehnäleipä ronskin näkkileivän sijasta? Ottakasa paksu kirja ja Koulunäkkiä ja kokeilkaa!