Aatelismies porvarina

Nyt sain selville, miksi kihlakunnantuomari ja laamanni olivat aika surkeita herroja 1800-luvulla verrattuna esimerkiksi varapastoreihin ja kollegireistaattoreihin.

Sotalaitoksen ja ylemmän oikeuslaitoksen virat oli varattu aatelismiehille. Oli kunnianvastaista ja arvotonta joutua virkatoimissa tekemisiin tavallisten ihmisten kanssa.

Siksi meillä oli suullinen menettely alioikeuksissa ja ylempänä kirjallinen. Maallahan, istu ja pala, akka voi retuuttaa toista hameesta leivättömän pöydän ääreen. Suullinen haaste oli näet rikosasioissa sallittu vielä pari vuotta sotien jälkeen. Yleensä rikos sitten oli sellainen, että jompikumpi oli sanonut toista huoraksi, ja sellainen peli ei tietenkään vetele.

Kun viimeksi käsittelimme näitä korkeita asioita, siis ammatteihin liittyvää sosiaalista arvonantoa, jätin syrjään titulatuurin ja tittelivimman, josta suomalaiset olivat pahalla mainittuja. Käytettävissäni olevien hakuteosten mukaan tuo vimma laantui vasta itsenäisyyden aikana. Itse olisin sitä mieltä, ettei ole ohi vieläkään.

Elämme tosin oudossa maailmassa. Titulatuurilla eli nimeen liitettävillä mahdollisesti virkaan viittaavilla sanoilla ja puhutteluilla on suuri merkitys – vaikka niitä ei käytetä.

En ole varma, mutta kertokaa te – käyttävätkö taiteellisista tai sensellaisista ansioista professorin arvonimen saaneet tuota titteliä? En tiedä.

Luulen käyttäväni titteliä erittäin muodollisissa yhteyksissä kirjekuorissa. Itse en ole saanut varmaan vuosiin kirjettä, jossa saajana olisi Herra Jukka Kemppinen. Mainospostissa ja muussa hyödyllisessä kirjeenvaihdossa ammattinimike jätetään kylmästi pois. Itse käytän ammattinimikettä kai vain silloin kun haluan pelotella kunnon kansalaisia – esimerkiksi lähetän jyrkkäsanaisen kiistämisen aiheettomasta laskusta. Tosin varatuomari taitaisi tehota paremmin kuin professori. Luulen että kaikenkarvaiset perimisfirmat pitävät professorin nimeä raskauttavana asianhaarana.

Mahtaisikohan veljeni laskuttaa paljonkin, jos hän lähettäisi tällaisen postin (keskimäärin yksi kerta vuodessa) käyttäen nimensä yhteydessä selitystä ”asianajaja”. Minulla oli oikeus tuon nimikkeen käyttämiseen vain 1970-luvun alkuvuodet.

Kauheinta on olla ihminen. Vuodelta 1778 talletettu pienpainate on nimeltään  Yxi Walitettava Wirsi, Koska Ihminen Helena Erikin Tytär Ulwoskäywi Lapsen murhan tähden.

Kun ihmisellä ei ole mitään, ei edes titteliä, ei edes palkkarengin piikaa, hän on vain ”ihminen Helena Eerikintytär”. Voiko inhimillistä ahdinkoa kuvata enää kauheammin?

Koska virkamiehet eivät viitsineet hoitaa tehtäviään, he käyttivät aikansa rettelöintiin. Nyt tulevat omatkin muistikuvani mukaan. Meillä oli korkeimmassa oikeudessa 70-luvulla painettuja lomakkeita ja malleja. En heti ymmärtänyt, että mistään ei saa poiketa. Eräs vanhempi esittelijä oli pyörtyä, kun jupisin, että vähän kummaa kieltä tämä lähetekirje: ”Liittäen oheen Korkeimman oikeuden tänään antaman päätöksen pyydän, että Te, Herra Kaupunginviskaali, ryhtyisitte sellaisiin toimiin, joihin asia kenties antaa aihetta…” Vaikka esittelijä allekirjoitti lähetteen omalla nimellä, olin kuitenkin suurempi herra kuin raastuvan syyttäjä. Muuten olisi voinut tulla satikutia sanan ”Te” käyttämisestä. Siihen oli lupa vain, kun ylempi kirjoitti alemmalleen. Asiasta oli prejudikaatti.

Y.J. Hakulisesta kerrotaan 60-luvun alusta, että vaikka kirjekuoressa olisi tullut selvää rahaa, hän ei avannut sitä, ellei kuoreen ollut kirjoitettu hänen nimensä eteen ”hovioikeudenpresidentti, professori, oikeusneuvos”.

Aion ehdottaa, että eduskunta parantaisi tapamme ja palaisi kirjoittamaan otsikot oikein. Esimerkiksi valtiovelkakonttorille menevän kirjeen otsikko kuului: ”Korkeat ja Jalosyntyiset, Korkea-arvoiset ja Korkeastioppineet, Arvoisat ja Korkeastikunnioitetut, Kunniasukuiset ja Kunnianarvoiset Herrat ja Miehet…”

Sanoin kerran tutulle ministerille: ”Huomauttaisin alamaisimmin, että Teidän Ylhäisyytenne suvaitsee kusta kengälleni.” Tapahtumapaikka oli siis miestenhuone. Kaverini osasi vastata osoittaen olevansa mies paikallaan: ”Teidän jalosukuisuudellanne ei ole valitusoikeutta asian johdosta.” Onneksi hän ei lisännyt ”tätä kaikki asianosaiset noudattakoot”, koska pelkkä ministeri on liian pieni herra siihen. Tuota lausetta saa käyttää ratkaisuissaan vain se, joka välittömästi käyttää hallitsijan puhevaltaa.  ./. J.K. (Kuva: ”Neuvoja ja johdatuksia lähetyskirjain tekemiseen.”, Samuel Roos. 1855.)