Tuomi ja syreeni

Joku hyväkäs, Runeberg tai Topelius, kirjoitti kai oikein runon ”tuomen ja syreenin välillä”. Ainakin joku muu on kirjoittanut noin, koska myös YouTube tuntee laulun, jossa lauletaan samaa asiaa. Ja laulu kai kuuluu Lundin yliopiston perinteisiin. Ilmaisu tarkoittaa kesän heleintä aikaa.

Eilisestä valokuva-aiheesta saanen sanoa, että oikein pisti vihaksi, kun en saanut samaan kuvaan tämän kevään erikoisuutta. Tuomi, syreeni ja vielä pihlaja kukkivat samanaikaisesti. Ja juhannusruusu tuli pari päivää tuomen mentyä.

Tällaista en muista aikaisemmilta kesiltä. Sen tiedän, ettei pihlajaa pidä tuoda sisään. Sen haju huoneissa on tympeä. Eikä tuomea. Sen tuoksu on niin vahva. Syreeni sopii maljakkoon. Syreenejä saa käytännöllisesti naapurin pensaasta. (Tämä oli ns. kevennys; on niitä omastakin takaa.)

Rhododendron kuului samaan joukkoon ja kukkii ihmeesti. Itse kasvi kasvi aiheutti minulle aikoinaan pettymyksen. Nimi on eksoottinen, kuin salaperäinen. No, se on kreikkaa ja tarkoittaa punaista kukkaa. Alussa on sama sana kuin Rhodoksen nimessä, punainen. Ei muuten Kyproskaan niin jännittävä ole kuin pienenä luuli – nimi tarkoittaa kuparia.

Lupiinia en ottaisi sisään. Syitä voi kysyä vaikka T. Soinilta. Minua jotenkin ärsyttää, että sellaiset aggressiiviset vieraslajikkeet tulevat ja valloittavat maan. Tunteeni ei lienny, vaikka tiedän, että espanjansiruetanan, jättiputkien, minkin ja supin lisäksi seurassamme on vaikka mitkä määrät maahanmuuttajia, kuten esimerkiksi kurjenmiekka ja vanajansalava. En tarkistanut asiaa mistään, mutta epäilemättä piilipuu eli hopeapaju, jonka Aulangolla kesähuvilan rakennuttanut Standertskiöld toi muotiin, on näitä samoja ulkomaan ihmeitä. Niitä kai nimitetään viljelykarkulaisiksi. Sellainen olisi mielelläni itsekin.

Viime kädessä tulokkaisiin olisi luettava myös kuusi. Se tuli tänne ilman jäsenkirjaa ja passia Venäjältä viimeisimmän jääkauden jälkeen, vähän toisten perässä.

Kuusi on monikäyttöinen puu. Siitä valmistetaan sulfaattiselluloosaa ja tikkuviinaa. Kuusen oksaan on myös käytännöllinen hirttäytyä, kunhan valitsee tarpeeksi tukevan. Tuon ajattelemattoman teon tehneet eivät varmaan tule ajatelleeksi karsikkokuusia, joihin oli tapana ripustaa kaikenlaista, myös lihan puolta. Piha- ja kotikuusemme kukaties heijastelevat tätä tuhatvuotista perinnettä. On minullakin sellainen. Ilman koristeita.

Asetin itselleni kysymyksen, joka osoittautui liian vaikeaksi. Miksi kasvit ovat vihreitä?

Sekä taidemaalarit että valokuvaajat tietävät, miten epätoivoisen vaikea väri vihreä on. Ei tarvitse paljon erehtyä, kun saa syntymään suorastaan kaameita sävyjä. Yleiskieli on viisas. Kun ihminen on vihreä, hänestä ei vielä ole paljon mihinkään. Joku voi olla vihreä kateudesta. Pahoinvoiva on kasvoiltaan vihreä. Ja erikseen tunnetaan myrkynvihreä.

Jos jätämme ulkopoliittisista syistä mainitsematta ryssänsinisen, sininen aiheuttaa sanana melkein pelkästään lempeitä mielikuvia. Se on taivaan ja veden väri. Siitä en ole selvillä, miksi venäjässä on siniselle kaksi nimeä ja klassisessa kreikassa ei yhtään. (’Glaux’ kännetään joskus siniseksi mutta samalla mainitaan, että se olisi viinin väri.)

Luultavasti sinisyys ja vihreys liittyvät maailman vanhimpiin eliöihin, sinilevään ja arkkibakteereihin, ja nähtävästi lehtivihreä eli klorofylli on kehittynyt niistä. Vihreä olisi siis tekemisissä elämän synnyn kanssa.

Viisaan tietosanakirjan (Wikipedia) mukaan lehtien vihreyden syytä ei ole toistaiseksi saatu selville. Valon talteen ottamisen kannalta vihreä on huono valinta. Silti valon ja hiilidioksiidin muuttaminen hapeksi ja sokereiksi on selvä käännekohta maapallon historiassa.

Tietosanakirja mainitsee, että mustat lehdet olisivat paljon energiatehokkaimpia. Kasvit eivät liene kuitenkaan EU:n määräysvallassa, joten direktiiviä asiasta on turha odottaa.

Haihatteluun taipuvaisen mielenlaatuni vuoksi mietin, että kun elävän luonnon keskeinen olotila on säälimätön taistelu aina ja kaikkialla ja kaikesta (ja siis lajinvalinta), kukaties kasvit ovat niin kieroja, että tällaisen alkukesän vihreän sadat sävyt viestittävät kasvien keinoista hienosäätää virityksensä valolle. Meille näkyvä väri on se, mitä kasvi heijastaa pois eli millaisten elektronien meininkiä määrätyn energian omaava sähkömagneettinen säteily kiihdyttää. Itse olen samaa mieltä kuin Lorca: kukaan ei syö appelsiinia täysikuun paisteessa – on oikein purra vihreää ja jäistä hedelmää!