Syyttäjä

Syyttäjä Kalske voisi hiukan harkita. Kun hovioikeus esimerkiksi nyt Ilkka Kanervan ja useiden muiden jutussa hylkää syytteen ja vaatimukset, se tarkoittaa, että syyttäjäpuoli on hävinnyt.

Syyttäjän tehtävä ei ole saada oikeuteen joutuneita tuomituiksi. Hänen tehtävänsä on kaivaa esiin ja asettaa yhteyksiinsä kaikki sellaiset seikat, jotka perustelevat tuomitsemista. Lisäksi hänellä on rajoitetummin velvollisuus ottaa huomioon myös syytetyn oikeusturva.

Syyttäjä sanoi, että asiasta on nyt kaksi eri suuntiin menevää tuomioistuimen päätöstä, ja on harkittava valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta.

Sen hän sanoi vallan väärin. Jutussa on alioikeuden päätös ja muutoksenhakutuomioistuimen ratkaisu.

Näiden kahden tuomiolla on aina se ero, että hovioikeus tietää, mitä alioikeus päätti eli miten se painotti tosiasioita ja oikeussääntöjä. Alioikeus toimii ikään kuin tyhjän päällä. Hovioikeuden ratkaisu on aina ikään kuin kommentti alioikeuden johtopäätöksistä.

Tästä syystä hovioikeuksien ratkaisuja julkaistaan verkossa ja niihin tukeudutaan ikään kuin prejudikaatteina, vaikkei niillä ole samaa lähes velvoittavaa merkitystä kuin korkeimman oikeuden ennakkotapauksilla.

Hovioikeustuomarit eivät ole parempia kuin käräjäoikeuksissa istuvat kollegansa. Järjestelmän mukaan hovioikeudella pitäisi olla enemmän aikaa juttua kohti. Korkeimman oikeuden tuomarit eivät liioin ole mitään ihmiskunnan valioita, mutta kyllä yleensä erinomaisia ammattimiehiä ja –naisia, vaikka muutakin jostain syystä väitetään.

Lainsäätäjän joutuvat tekemään hyvin paljon töitä lähivuosina. Perinteinen käsitys oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta oikeudenkäynnistä on käytännössä kestämätön ja todellisuudessa hitusen valheellinen. Ei kaikkiin rikosasioihinkaan kannata tuhlata kovin paljon ruutia. Oman, ehkä vanhentuneen näppituntumani mukaan 90 prosenttia esivalmisteluunkin tulevista jutuista on oikeastaan yksinkertaisia. Sääli ettei Suomessa uskalleta tehdä kliinisiä kokeita. Olisi näet aika helppo käsitellä joukko juttuja esimerkiksi kymmenen kertaa aina tuomareita vaihtaen. Tietääkseni tätä ei ole kokeiltu. Ja arvaukseni on siis, että ratkaisut olisivat 90-prosenttisesti samoja.

Asia ei sitten ole aivan näin yksinkertainen, koska esimerkiksi kuolleena syntyneet liikennesakkojen riitautukset pitäisi ehkä poistaa valikoimasta, koska ne vääristävät lopputulosta. Sama koskee tunnustettuja rikosasioita. Sellaisia oli aika paljon mm. siksi, että juttu saattaa mennä järeämpään käsittelyyn yhden syytetyn takia, kun taas muut jutussa tuomiolla olevat 29 syytettyä tunnustavat syytteen oikeaksi ja pyytävät lievää rangaistusta.

Raja on liukuva, mutta esimerkiksi Ilkka Kanerva jutussa, jota en siis tässä kommentoi, koska en tunne sitä, faktat lienevät olleet jokseenkin selvät. Eroa faktojen ja sääntöjen ja toisaalta pro ja contra välillä ei ollut. Juttu oli vaikea. Ratkaistava kysymys oli, oliko Kanervaan yritetty vaikuttaa ja oliko tämä käsittänyt vaikutusyrityksen saadessaan rahallista etua. Siis: oliko kysymyksessä lahjonta.

Se on liian äkkiväärä ajatus, että juhlien järjestäminen ja kustantaminen toiselle olisi yleensä lahjontaa. Minulla oli syntymäpäivävastaanotto laitoksen eli siis yliopiston tiloissa runsaat kahdeksan vuotta sitten. Se oli minulla suuri etu, mutta ei maksanut yliopistolle mitään. Ihmisten oli helpompi tulla sinne, ja aika suuri osa oli väkeä, jota tapasin muutenkin työasioissa. Lahjojakin annettiin, osittain varmaan siinä tarkoituksessa, että hyvä yhteistyö jatkuisi tulevaisuudessakin. Lahjat olivat tyyppiä kahvimuki tai hiirimatto.  Kahvit kustansin itse.

Näkökohdat puolesta ja vastaan on hyvä harkinnan ja perustelun rakenne, mutta siinä on aina sama ongelma: miten valitaan ne asiat, jotka puhuvat myönteisen tai kielteisen ratkaisun puolesta. Tällaisessa lahjontatilanteessa ollaan aina arvailuissa. Mitä maksajat mahtoivat ajatella ja toivoa? Mitä saaja tiesi tai arvasi?

Joku kommentoi jo, että poliitikot olisi pidettävä ajoissa kireällä lain tulkinnalla. Ajatus voi olla oikea. Ratkaistavassa rikosasioissa tuomioistuin ei kuitenkaan voi eikä saa miettiä yleishyödyllisiä päämääriä. Yksi TV-kommentoija lipsahti jo kuvailemaan lobbausta – poliittisten päättäjien pitäminen vuosien tähtäimellä hyvällä mielellä. Logiikassa on virhe ratkaistavan oikeusjutun kannalta. Joku voi kuulua kokoomukseen juuri siksi, että hän pitää liikemiehistä ja rakastaa elinkeinoelämää. Ajatelkaa kääntöpuolta: joku tuomari on vanhan liiton vasemmistolainen ja pyrkii tietäen tai tietämättään sortamaan yhtiöitä. Ei sekään käy. Tuomarilta vaaditaan mahdottomia. Hänen on pyrittävä puolueettomuuteen.