Nimistä

Sivullinen, länsimaista vähän tietävä tarkkailija voisi ihmetellä, miksi me annamme nimikirjoitukselle niin suuren merkityksen. Aikansa ihmeteltyään hän voisi koettaa selvittää, miten meillä päin muodostetaan nimiä ja minkä verran nämä tavat merkitsevät.

Suomessa sekä nimikirjoitus että nimi ovat niitä isoja asioita, joista on määräyksiä laissa. Nimiä varten on myös virallinen elin.

Omissa silmissäni Ruotsi on hiukan kummallinen maa. Asiaa lainkaan tutkimatta voi langeta sellaiseen luuloon, että miespuolisista henkilöistä puolet on nimeltään Erik Svensson ja se toinen puoli Sven Eriksson.

Suomen tietoja olen joskus silmäillyt, ja kyllä meilläkin on tavattomasti tavallisia nimiä.

Nimikirjoitus on niin juhlallinen asia, että hiukan liioitellen voisi väittää toisen henkilön nimen kirjoittamisesta joutuvan linnaan. Käytännössähän asia ei ole aivan niin suuri, ja tapausta arvioitaessa vaikutusta on silläkin, kuka kirjoitti ja mihin.

Olin iloisesti yllättynyt, kun kuulin, että posti on tietääkseni omin lupinsa lakannut vaatimasta valtakirjaa perheenjäseneltä tavallisesta postipaketista. Tämä voi liittyä jollain tavoin verkkokauppaan.

Oma sukupolveni on kasvanut väärentämään vanhempien – mielellään isän – allekirjoituksia kotimuistutuksiin ja poissaolotodistuksiin. Itse saatoin hyvinkin olla niin yksinkertainen, että jonotin hakemaan aidon nimmarin näissäkin tilanteissa ja sain tietenkin asian edellyttämät haukut.

Opettaja, rehtori tai postivirkailija, joka arvelee tuijottavansa väärennettyä nimikirjoitusta, ei voi oikeastaan tehdä mitään. Ainoa oikea keino olisi ilmoittaa asia poliisin tutkittavaksi. Nykymaailmassa poliisi luultavasti neuvoisi ilmoittajaa hyppäämään järveen tai muuta vastaavaa. Siis jos kysymyksessä olisi poissaolotodistus tai postipaketti, joka sisältää vaaleanpunaiset potkuhousut.

Loogisesti voisi sanoa, ja niin on sanottu, että nimikirjotus on joissakin tilanteissa pelkkä taikauskoinen rituaali.

Identiteettivarkauksista puhutaan aiheellisesti, mutta harvoin olen nähnyt kenenkään mainitsevan, että kuinkas se aito ja alkuperäinen nimikirjoitus tehdään verkkomaailmassa. Valtion henkilökorttihanke meni puihin. Hyvänä pitämäni käytännön mukaan esimerkiksi verkko-ostaja tunnistautuu pankkitunnuksillaan.

Yhden kerran jouduin tekemisiin hyvin innokkaan nuoren juristin kanssa, joka teki lainhuutoasiassa tenän väittämällä, että nimikirjoitus on valokopio eikä alkuperäinen. No, hän oli oikeassa. Teimme paremman valokopion eli väärennyksen, ja hän oli hyvin tyytyväinen ”alkuperäisestä” asiakirjasta. Lainhuuto myönnettiin jo kuolleen sijasta tämän lapsille näiden hakemuksesta.

Yliopistoasioissa olen käyttänyt värikuvaa nimmaristani hyvällä menestyksellä. Eivät ole koirat perään haukkuneet.

Nimikirjoituksen historia on mielenkiintoinen. Luultavasti virkamiehet eivät ole siitä selvillä. Ennen kuninkaiden kirjurintaidot saattoivat olla heikot. Siten suurilla ja pienemmillä herroilla saattoi olla vakioallekirjoittaja, joka varusti asiakirjat sinettien lisäksi herransa nimikirjoituksella. Itse tämä ei osannut sitä piirtää.

Nimikirjoituksiin lisättiin joskus erilaisia kiehkuroita, joita jotkut näyttävät vieläkin jäljittelevän. Ne olivat kuitenkin samaa sukua kuin setelien kuviointi. Niillä varmistettiin, että allekirjoitus oli peräisin oikeasta lähteestä. Väitetään myös, että kun kirjureita oli joskus useita, näillä oli kullakin omat pienet tunnusmerkkinsä, esimerkiksi vastapäivään piirretty kiehkuran häntä siinä missä naapuri pyöräytti kuvionsa myötäpäivään.

Kysymys nimistä ja merkeistä on ollut viime päivinä polttava. Ennen kirjoitin itsekin ostamiini kirjoihin nimeni ja ehkä ostopäivän. Nyt käsissäni on kohtalainen määrä niteitä, joista olisi hankkiuduttava eroon, mutta niissä on edellisen omistajan nimi tai jopa ex libris.

Valheellisen tarinan mukaan amerikkalaiset vakoojat selvittivät Potsdamin konferenssissa Stalinin käyttämän hopeisen savukekotelon arvoituksellisen kaiverruksen. Teksti osoittautui suomen kieleksi ja sanoi: ”Pitkäaikaiselle työntekijälle kiitollisuuden tuntein Viipurin Osuuskauppa.”