Vakoilun hinta

Tieto on valtaa ja valta on rahaa.

Lehtiin ilmaantuneiden viitteiden perusteella näyttää siltä, että Yhdysvaltojen ja Ison Britannian valtiollisen vakoilun eli siis verkkourkinnan yhteydet elinkeinonharjoittajiin ovat kiinteät. Ajatus terrorismin vastustamisesta signaaleja monitoroiden vaikutti alun perin epäuskottavalta. Liikennemäärien seuraaminen ei sekään tunnu hyvältä ajatukselta.

Suomessa puhutaan sitkeästi tunnistetietojen seuraamisesta. Nyt britit myöntävät avoimesta seuraavansa myös viestien sisältöä. Kybersodasta on puhuttu niin paljon, että kybersisällissota on jäänyt vähälle huomiolle.

Verkkovakoilun yhteydessä ei ole puhuttu paljon kustannuksista, jotka ovat suunnattomat. Siksi myös legitiimi taho, kuten poliisi ja armeija, tarvitsee ylimääräistä ja käytännössä luultavasti epälegitiimiä rahoitusta. Sellaista saattaisivat tarjota pankit, kauppa ja vakuutustoiminta. Niiden kaikkien elinkeino on lähinnä informaatiokauppaa.

Täsmämarkkinointia ei kannata kohdistaa muihin kuin niihin, joille taloudellisessa mielessä kannattaa markkinoida. Tiedonlouhinnasta eli massiivisten informaatiomäärien käytöstä tulee helposti poliittista järjestelmää rapauttava tekijä, jota puolestaan seuraa eriarvoistumisen lisääntyminen.

Eriarvoistuminen on jo nyt yksi Euroopan johtavista ongelmista. Talous menee ja talous tulee. Sellainen turmion aika, joka iskee johonkin kansanosaan kipeämmin kuin muihin, aiheuttaa lähtemättömät jäljet ja vaikuttaa siis koko yhteiskunnan toimintamahdollisuuksiin.

Suomessa on oikeastaan enää kaksi vähittäiskauppaa. Molemmat vannovat, ettei etukorteille kerättyjä tietoja käytetä markkinointiin. Vannomisen sananmuoto on valittu huolellisesti. Lukija ajattelee suoramarkkinointia, joka todella loistaa poissaolollaan. Lukija ei ajattele myytävien tuotteiden valikoiman räätälöintiä asiakaskunnan mukaan. Olisi outoa, ellei sitä harjoitettaisi laajasti.

Poliittinen järjestelmä on nyt aika hampaaton. Armeija, poliisi ja suojelupoliisi eivät pötki pitkälle suurten kaupallisten toimijoiden rinnalla, vaikka määrärahoja korotettaisiin paljon ja tietosuojasta tingittäisiin jatkuvasti.

Muuan vaihtoehtoinen näkemys on sellainen, ettei maailman valtiaaksi kohoa Kiina eikä Yhdysvallat, vaan Wall-Mart tai jokin muu vähittäisketju. Olisiko tämän kehityksen yksi enne vähittäiskaupan ja pankkitoiminnan lähentyminen Suomessa?

Kirjoitan selvittääkseni muun muassa sen, miksi on toimi EFFIn tai sananvapausjärjestöjen piirissä. Kannatan monia niiden toimia ja olen oikein iloinen, että verkossa järjestetään rakenteita, joiden nimi on esimerkiksi ”Spies Without Borders”, vakoilijat yli rajojen.

Seuraavaksi ne keksivät, että yhden näkökulman mukaan tässä kyykytetään yksityistä, tavallista ihmistä jättiläisorganisaatioiden edun vuoksi.

En halua julistaa hirmuisesti sananvapautta enkä sananvapautta verkossa, koska sananvapaus yksin ei riitä.

Ihmisoikeudet ovat ehkä tärkeimpiä uusia korostuksia viime vuosikymmeninä, mutta myöskään ihmisoikeudet eivät riitä.

Ongelma on – kuten yritin kautta rantain sanoa kirjotitaessani presidentti Relanderista ja historiasta – kansanvalta ja sen sisältämä arvorakenne. Yritin sanoa, että edustuksellinen demokratia on välttämätön, mutta kuten kaikki järjestelmät, taipuvainen kangistumiseen.

Täytynee nyt kuitenkin käyttää sanaa ”voimauttaminen”, empowerment. Valtaa on siirrettävä tietoisin toimin kansalle. Se on pitkäjänteinen hanke, joka on aloitettava pitämällä huoli koulutuksesta – kaikesta koulutuksesta, oppivelvollisuuskouluista, ammatillisesta koulutuksesta, korkeakoulutuksesta. Ja omasta arvomaailmastani lisään vielä ns. puhtaan tieteen ja puhtaan taiteen. Kehittämällä niitä (ja pitämällä yllä terveydenhoitoa) voi rakentaa valtioita ja valtioiden liittoutumia, joissa ihmisillä on sekä edellytykset että keinot reagoida ja sitten toimia.