Koneista ja miehistä

Kukaties joku voisi saada tästä pari käyttökelpoista vihjettä.

Tosi miehet ja tiukat mimmit taitavat käyttää nykyisin pelkästään sylimikroja tai erilaisia airbook-viritelmiä. Siihen on taatusti hyvät syyt. Viisas ystäväni sanoi, että kun joutuu jatkuvasti resuamaan maailmalla, on ongelmatonta siepata läppäri mukaan, jolloin kaikki tarpeettomien kokousten tyhjien tuntien aikana kukaties tarvittava on automaattisesti mukana.

Itse en matkustele työasioissa. Kun kaukomatkailu esimerkiksi Keravalle tai kerrassaan Lahteen osoittautuu ajankohtaiseksi, erilaiset älypuhelimet täyttävät tarpeet.

Niinpä uusi tietokoneeni – vanhat siirtyivät lapsenlapsille – on pöytäkone ja näyttä kooltaan ja rakenteeltaan sopiva. Lieviä paineita syntyy siitä, että työskentely-ympäristöni hipoo nyt ihanteellista. Pitäisi varmaan kirjoittaa jotain viisasta, mutta en taida edes yrittää. Tässä on vähintään riittävästi erilaista luetteloimista ja vastaavaa.

Kuvassa näkyvä näyttö, josta taisi olla puhettakin, ei höngy kuumaa ilmaa helteellä. Taustavalaistu LED tuntuu olevan todella etevä keksintö.

Verkkolevy (Buffalo) tuntuu olevan hyvinkin monessa mielessä tarpeellinen tavara. Sähköiseen muotoon saatettu aineisto, jonka käytöstä on käyty mielenkiintoisia keskusteluja eräiden tahojen kanssa, on ainakin välttävästi turvassa ja äkkiä esiin kaivettavissa. Uhkana on se, että julkaisen tässä uudestaan eräitä vuosilta 1992 tai 1993 olevia sanomalehtiin laatimiani kolumneja. Hanke arveluttaa hiukan, koska kehityslinja tuntuu olleen johdonmukainen – alaspäin. Siellä on ihan lystiä tarinaa maailmasta, joka alkaa sumentua muistikuvissa.

Edellyttäen että lukijalla on saman suuntaisia rutiineja kuin minulla eli armoton määrä valokuvia, joita muka on jatkuvasti rassattava Photoshopilla tai jopa Illustratorilla, neuvon empimättä ostamaan uuteen koneeseen kaiken käyttömuistin, mikä siihen mahtuu. Ei ole kallista eikä maksa paljon.

SSD-massamuisti (512 Gb) muuttaa pöytäkoneen melkein Padien kaltaiseksi. Kun moneen napsauttaa päälle, pienen hetken se kakistelee mutta ohjelmat aukeavat muutamassa sekunnissa. Olen sijoittanut ajettavat ohjelmat tälle uudenaikaiselle levylle, jossa siis ei ole liikkuvia eikä kuluvia osia. Siellä ovat sulassa sovussa Windows, MS Office, Adobe CS ja niin edelleen. Windows 7 ja 8 on opetettu valmiiksi löytämään SSD ja käyttämän sen nopeutta hyväkseen.

Pöytäkone (HP – tämäkään ei ole mainos mm. siksi, että ei kai näillä massatuotteilla ole todellisia laatueroja) on myös siitä hauska, ettei se pidä juurikaan ääntä. Se nököttää pöydällä (ei lattialla villakoiria keräämässä) kuin lukkari kirkonpenkissä.

Tekisi mieleni jonain päivänä ymmärtää, miksi tietokoneissa myös kuluttajille tarkoitetut tuotteet kehittyvät ja niiden hinta putoaa niin nopeasti, kun monissa muissa teknologioissa vanhat ratkaisut pysyvät käytössä jopa vuosikymmenestä toiseen. Diesel-moottori patentoitiin 1893. Sen ja sen polttoaineen kehityksen kiharat lienevät yleisesti tunnettuja. Joskus epäilen, että paristo- ja akkuteollisuus on jäänyt tahallaan kehityksessä sangen vaatimattomalla tasolle. Luentoesimerkki lapsipuoleksi sysätystä teknologiasta on tietysti Yhdysvaltain rauta- ja raitiotien surullinen tarina. Kehitys pysäytettiin suunnilleen vuonna 1950, ja kiskoja alettiin kääriä rullalle.

Kukaties tietokoneissa yksi johtava ajatus on ”planned obsolescence”. Digitaalikameroissa se on silmin nähden selvä. Suomennos lienee ”suunniteltu vanhentuminen”. Tutkimus- ja kehitystoiminnassa pyritään tietoisesti ratkaisuihin, jotka korvataan pian uusilla ratkaisuilla. Valmistajat eivät lyö tästä rumpua, mutta tiettävästi juuri kulutuselektroniikassa suunnitteilla voi olla samanaikaisesti usean ”sukupolven” vekottimia. Viehättävä ajatus on, että kun asiakas on maksanut itsensä kipeäksi uusimmasta viritelmästä, kuukauden kuluttua tulee markkinoilla uuttakin uudempi, ja taas tahdotaan kukkarolle.

Tietotekniikassa perusihmisen ei juuri kannata ostella uusia koneita, jos siis käyttö on sähköpostia ja pankkiasioita ja kenties jotain verkon selailua toissilmin.

Viimeiseksi kehaisisin lähes täydellisessä työhuoneessani uutta Mitsubishi-ilmapumppua. Täällä nimittäin lämpötila nousi kunnon helteillä lähemmäs kolmeakymmentä ja laski tuikeina talviöinä viiteentoista. Kun en ollut sitä itse tiennyt, kerro teille, että tuollainen jäähdyttävä ja lämmittävä laite on nykyisin hinnaltaan siedettävä, ja asentaa niitä saa vain rekisteröity (sertifioitu) kylmälaiteasentaja. Alkuvuosien Villi länsi on siis ohi. – Koko asunnon lämmittäminen ei kuulemma toistaiseksi toimi riittävän hyvin. Etenkin alakerta – yläkerta lienee jonkinasteinen ongelma. Mutta tällainen oman ilmatilansa muodostava huone on sille onnen omiaan. Tuokin värkki on lähes äänetön; olen perso hiljaisuudelle.