29. kesäkuuta 2013

Herrat pitävät nihilisteistä



Nykyisin myydään sanakirjoja kenelle vain. Ei edes ikää kysytä!

Tuo sana ”nihilismi” on alkanut vilahdella kommenteissa. Luulen, että viuhahtelu ei ole peräisin 1800-luvun ajattelijoilta, jotka huomasivat, että 1700-luvun ajattelijoiden väitteet esimerkiksi moraalin, mielekkyyden ja tarkoituksen todistettavuudesta eivät näytä pitävän paikkaansa. Aika kauan eli noin 150 vuotta termiä on käytetty nimikkeenä tietyllä tavalla tärähtäneille ihmisille, etenkin sellaisille, jotka ajattelevat, vaikka eivät osaa.

Viime vuosisadalla tuota nihilismiä ei oikeastaan esiintynyt, vaikka teoreettinen fysiikka oli oikeastaan jo osoittanut, ettei mitään ole olemassa. Tällä vuosisadalla hiljaisuus jatkuu länsirintamalla, vaikka molekyylibiologia on osoittanut, ettei olemassa ole sitäkään vähää.

Ehkä sana on saanut uuden merkityksen ja alkanut tuoda mieleen muun muassa sinänsä hyvin koulutetut saksalaiset, jotka osoittautuivat järjestelmän kaipaamina murhamiehinä verrattomiksi. Sanalla siis tarkoitetaan moraalisen arvopohjan olemattomuutta.

Perinteisessä mielessä, joka on oikeastaan peräisin antiikin stoalaisilta, natsi pitäisi natsismia harhana ja kommunisti kommunismia erehdyksenä. Tällaista ei tainnut tulla esiin. Sekä viisaat että vähemmän viisaat henkilöt toki oivalsivat, että tyranniaan tunnustautuen voi kätevästi kohentaa omaa asemaansa, mutta tuossakin ajattelutavassa se oma asema oli kouriintuntuvasti totta.

Tietämämme mukaan aine ja energia ovat suunnilleen sama asia ja ne näyttäisivät olevan jopa havainnoitavissa. Jos joku epäilee olemassaoloa harhaksi, työntäköön parsinneulan peukaloonsa. Kyllä siitä epäilyt lähtevät.

Kuitenkin epäainetta ja epäenergiaa on maailmankaikkeudessa paljon enemmän,  emmekä valitettavasti oikein tiedä sitäkään, mitä energia on, ja antimateriasta on tässä vaiheessa vain toinen toistaan huolestuttavampia arvailuja. Sopiva katsaus aiheeseen löytyy KVG-menetelmällä esimerkiksi hakutermillä ”dark matter”.

Joskus tulee mieleen ihmetellä, miksi kosmologit eivät pane pillejä pussiin ja lähde ongelle. Kunnon äidit ja vastuuntuntoiset kummitädit ovat vanhastaan olleet sitä mieltä, että ei pidä miettiä asioita, joista tulee vain pää kipeäksi. Palkan ja välttävän määrä arvostusta saa myös käymällä erilaisia kouluja ja yli- ja aliopistoja ja pyörittelemällä sitten papereita.

Minusta tuntuu, että tämä oivallinen elämänohje on kantanut runsaan sadon. Ne harvinaiset henkilöt, jotka ovat halukkaita keskustelemaan oudoista asioista tai lukemaan vaikeaselkoisia kirjoja, tyytyvät useimmiten eräänlaiseen henkiseen biljardiin, joka ei maailmaa muuta, koska on aika yhdentekevää, ovatko pallot pöydällä vai pussissa.

Meillä filosofeilla on samanlainen ongelma. Nihilismi (’maailmassa ei ole merkitystä ja siksi myös elämä on mieltä vailla’) on viehättävä ajatus, mutta nihilismi on merkitys, jos nyt sanojen käytössä halutaan pysyä järjen rajoissa. Siis: se on maailman selitys että selitystä ei ole. En tässä kirjoituksessa livahda jumaluusoppiin, mutta näitä hupaisia paradokseja riittää kaikille. ”Kiitän Jumalaa siitä, että olen ateisti.” – En muista, kuka näin sanoi, mutta fiksu mies.

Niklas Luhmann, josta hänestäkin saanen sanoa, että istuin erään iltakauden hänen seurassaan Bielefeldissä ja panin merkille, että hän joi Stella Artois –olutta ja minä kivennäisvettä, muotoili asian näin: vain epätosi voi olla totta.

Olutpullojen määrä ei ollut mainittava, eikä Luhmann siirtynyt Heinekeniin, saati Jägermeisteriin tai schnappsiin, vaikka niitä käytiin tyrkyttämässä. Viheriöivät nurmikentän takana saksalaiset ajelivat autojaan lyttyyn niin että nihilismiä oli kyllä ilmassakin.

Kun muistan tätä ja eräitä samanlaisia tapaamisia, niin vaikka olin tuonkin Bielefeldin käynnin aikana täyttänyt 40, ymmärsin kerrasta, mistä elokuvassa ”Kuolleiden runoilijain seura” oli puhe.

Tämä kirjoitus on jälleen vain pitkitetty huokaus. Erään luvallisen ja järjellisen hankkeen vuoksi laskeskelin ja arvioin, paljonko minulla on takanani sellaista kirjoittamaani tekstiä kuin nämä verkkokirjoitukset, eli ei kirjoina julkaistua. Näyttäisi siltä, että 10 000 tulostettua liuskaa (á 2000 merkkiä) raja viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana on aivan liian pieni arvio.

Eräässä suomentamassani pätkässä sanotaan: joka tietää, ei puhu. Siihen olisi lisättävä: eikä kirjoita.


21 kommenttia:

  1. Olen vaarallisilla vesillä sillä huomaan olevani tyhjä. En löydä ammetta enkä ehkä pysty ammentamaan vaikka löytäisin.

    Voinko kuivua kasaan? Synnyttääkö elämä uutta? Syrjäyttääkö sydän ja veri tyhjyyden aikansa virrattuaan?

    Oi vastatkaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se Jumalan kiittäjä taisi olla G.B. Shaw, Stanislaw Jerzy Lec oli aika lähelllä myös sanoessaan: "Jos isä Jumala toivoi minusta ateistia?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tässä nyt näyttää olevan eri tietoja tästä asiasta, läksin tutkimaan asiaa, jonka omasta mielestäni melko varmasti muistin. Alkuperäistä lähdettä en löytänyt, mutta joitakin kuitenkin: Jarkko Laineen mainio Suuri Sitaattisanakirja mainitsee G.B. Shawn, samoin Wikisitaatit, tosin viitaten Laineeseen, seuraavat nettilähteet ainakin myös mainitsevat Shawn: http://www.ranker.com/list/a-list-of-famous-george-bernard-shaw-quotes/reference ja http://www.goodreads.com/quotes/44794-i-m-an-atheist-and-i-thank-god-for-it . Uskaltaisin alustavasti luottaa tähän tietoon.

      Poista
  3. Mies joka tapasi dingon!
    Tapaaminen filosofin kanssa tekee miehestä filosofin.

    VastaaPoista
  4. Enoni sanoi aikoinaan laittamattomasti äitinsä haudalla, ettei hän usko jumalaan, kun se tappoi äiteen. Onko tuo nihilismiä mieheltä, joka ajatteli hyvin vähän?

    IISI

    VastaaPoista
  5. Ateistiksi luomisesta kiitti brittikoomikko Ricky Gervais.

    VastaaPoista
  6. Taisi olla ainakin Louis Bunuel joka lausui: "luojan kiitos olen ateisti"

    VastaaPoista
  7. Todellisuuden taju, joka Paavo Haavikon mukana oli esimerkiksi Paasikiven vahvuus; se on jotain sisäsyntyistä, jonka ilmenemistä jossakin toisessa, perästä tullut taas voi tutkia koko ikänsä. Heikosti se periytyy, mutta periytyy omia raiteitaan..
    Ja niin olen itsekin tehnyt, se on ero relativistin ja solipsistin välillä.

    VastaaPoista
  8. Varsinkin runsastuottoisten blogistien tulisi varustaa tuotoksensa monella hakemistotunnisteella (labels) senkin uhalla, että hakemistomarginaalipalstasta tulee pitkä. Esimerkiksi henkilönimet pitäisi olla tunnisteissa ainakin silloin kun niitä on blogissa vähän. JK tyytyy usein yhteen asiatunnisteeseen.

    VastaaPoista
  9. Kannattaa kuitenkin jatkaa tätä blogia. Ns. älyllistä pohdiskelua ei liikoja suomalaisessa nettimaailmassa esiinny.

    VastaaPoista
  10. **Eräässä suomentamassani pätkässä sanotaan: joka tietää, ei puhu. Siihen olisi lisättävä: eikä kirjoita.** / Kemppinen

    Eiköhän blogisti tiedä Kanervan saaneen vain suolapaähkinöitä, noissa 10.000+ liuskassa verkkotekstiä on monta viittausta aluerakentamiseen, johon taisivat osallistua eri tasoilla AA-toimisto B&K:n osakkaat.

    Pari viikkoa sitten kun sivuttiin Espoota tai Tapiolan puutarhakaupunkia. Huvittava tieto Tapiolan ensimmäisistä omakotitaloasukkaista, he olivat työläisiä tai ainakin heidän edustajia, SAK:n johtajia, Aku Sumusta alkaen.

    Joskus on myös Helsingin hovi tuominnut kermaa....

    Vuonna 1961 Helsingin hovioikeus tuomitsi Sumun yhdessä Reino Kuuskosken, Onni Hiltusen ja V. J. Sukselaisen kanssa viralta pantaviksi Kansaneläkelaitoksen hallituksesta virkarikosten ja virheiden vuoksi. / Wikipedia






    VastaaPoista
  11. Borenius & Kemppinen oli vahvasti mukana Matinkylän, Niittykummun ja ennen kaikkea Myyrmäen alueraskentamisessa. Kummallisuuksista kiinnostuneille: Myyrmäessä noin sadalla asunto-osakeyhtiöllä on omituiset nimet, koska Kullervo Kemppinen pani maasto- ja esinenimitysten tietonsa peliin.

    Olin itse mukana. Toimeksiannoissa ei ole mitään mielenkiintoista. Kaavoituspäätökset oli tehty ja rajat mm. Hakan, Saton ja Puolimatkan kesken vedetty Espoon kunnallispolitiikassa. Juristeille riitti työtä etenkin maanmitaustoimituksissa, lainhuudoissa ja kiinnityksissä ja yhtiöitä perustettaessa.

    Kun Kelan juttu mainittiin aiheellisesti, kukaan ei taida muistaa Tontumäen juttua, jossa hovioikeuden presidentti Y.J. Hakulinen oli yksi rakennusvirheistä väitteen mukaan vahinkoa kärsinyt. Mieleeni tulee ihan tukan alta nimi Asunto Oy Ukkometso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amatöörimenoa Ilkka Kanervalta, hauskemman esimerkin tarjoaa Antti Tuuri (1998).

      Vuorineuvos Ilmari Helanto perusti Suojakäytävä Oy:n, jonka hän omisti yhdessä Mauno Koiviston (pankinjohtaja, jonka pankki omisti rakennusliike Hakaa), Väinö Leskisen, Jussi Lappi-Seppälän (Kansanedustaja, Kokoomus, Rakennushallituksen pääjohtaja) sekä X:n ja Y:n kanssa.

      Yhtiö laskutti palveluksistaan lähinnä Otto Wuorio Oy:tä ja Teräsbetoni Oy:tä. Koivisto, Leskinen ja Lappi-Seppälä olivat tulleet yhtiön osakkaiksi kuusikymmentäluvun puolivälissä, jolloin aluerakentaminen oli päässyt täyteen vauhtiin, ja Suojakäytävä Oy:n kautta voitiin ohjailla monenlaisia rahoja. Yhtiössä kaikilla osakkailla oli 10 osaketta.

      Mielenkiintoisesti tuo Espoon värikartta on muuttunut, ensin RKP:stä vasemmistoenemmistöön, nyt Kokoomuksen suvereeniksi linnakkeeksi.

      Aika hurjaa oli Matinkylän kaavoittaminen Hakalle, 96 000 kerrosneliötä kasvoi poliittisilla sopimuksilla 450 000 kerrosneliöön.

      Poista
  12. Minusta Arvonihilismi on eri asia kuin ontolooginen nihilismi, joka muodostuu nykyihmisen voimattomuudesta seurata arkikokemuksellisella järjellään tieteen paljastuksia esim. kosmologiassa ja materian olemuksesta.

    VastaaPoista
  13. Kuten yllä todettu, Luis Buñuelilla oli tapana sanoa: "Soy ateo, gracias a Dios."

    VastaaPoista
  14. Hyvänen aika sentään, dingo on australialainen villikoira. Kuinka sellaisen tapaamisesta voisi kukaan filosofiksi muuttua?
    Taitaa olla eto peli, villikoira. Villifilosofiaako nyt kaivataan?
    Monet arktisista pystykorvaroduistamme tekevät omistajistaan omiansa kuten oikein on. Koiran filosofiaa!

    Yksityisajattelija

    VastaaPoista
  15. "Ne harvinaiset henkilöt, jotka ovat halukkaita keskustelemaan oudoista asioista tai lukemaan vaikeaselkoisia kirjoja, tyytyvät useimmiten eräänlaiseen henkiseen biljardiin, joka ei maailmaa muuta, koska on aika yhdentekevää, ovatko pallot pöydällä vai pussissa."

    Olisiko sentään ihan noin lohduttomasti? Olen keskustellut ja vielä enemmän lukenut ihmisistä, jotka vakavasti yrittävät pohtia noita kysymyksi.

    Toinen kysymys on, että länsimainen filosofia ei ole tehnyt mitään ajatuksen "kvanttihyppyä" viimeistään I. Kantin jälkeen kukaan ei ole keksinyt mitään merkittävää uutta.

    VastaaPoista
  16. Kaunokirjallisuudessa on totuutta enemmän kuin muualla. Koska niinsanotulla luonnolisella kielellä on rajat (ja se on loppujen lopuksi se ainoa kieli, millä voisi jotakin sellaista sanoa, mikä vähintään lähestyisi totuutta, tai siis luonnolinen kieli on se mikä kokonaisuudessaan viimeistä sananpoikasta ja tyylivilausta myöten on kaikkein lähemmäs jumalaa), on erittäin tärkeätä, että herra Kemppinen sekä puhuisi, että kirjoittaisi mahdollisiman paljon, koska se on ainoa tie lähemmäs totuutta (ja itse asiassa kauemmas nihilismistä)

    VastaaPoista
  17. Kommentoin äärimmäisen epänihilistisesti, että ihana kirjoitus! Ja kyllä muuten kaikenlaiset sedätkin ovat kovia huomauttelemaan etenkin naisihmiselle, että pitääkö aina ajatella niin vaikeita ja lukea/ kirjoittaa niin hankalia ja hanki jokin harrastus tai elämä tms.

    VastaaPoista
  18. k:"Kaunokirjallisuudessa on totuutta enemmän kuin.."

    Entä maalauksella, maalaustaiteella ? Jos maalaa 30 kuvaa, niin se tekee yli 30 000 sanaa, joka vastaa romaania.
    Entä elokuvataide? 3 sekuntia vastaa 72 kuvaa, vastaa kahta romaania?
    Siis Youtubessa on todellinen aito totuus..?

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman sanoja ei ole mitään. Ilman sanoja ei ole muuta taidetta. Missä olisi taide, jos ei olisi "taide" sanaa? Siksi kirjallisuus on minusta tärkein taide ja runo kaikista tärkein. On yksi taideluokka missä mä epäilen, että se saattaisi olla riippumaton sanoista - musiikki. Musiikki siksi, että sillä on omat säännöt mitkä ovat riippumattomia sanoista. Kaikki täällä kirjoittamani ovat vain omat ajatukset ja voivat olla virheelliset.

      Poista