14. toukokuuta 2013

Tippaus



Tippaus alkoi Suomessa 1940. Valtion omistama yhtiö muutti ennen pitkää nimensä muotoon Veikkaus Oy. Mainoksissa kerrottu pitää laajalti paikkansa. Veikkausvoittovaroilla on huomattava merkitys.

Maailmanlaajuisten rahapeliyhtiöiden hyökkäily suomalaista monopolia vastaan alkoi viimeistään 1990-luvun puolivälissä. Rahapelijärjestelmä sinänsä on niin mielenkiintoinen, että siitä on kirjoitettu vaikka mitkä määrät kirjoja. Rahapelihän kannattaa vain sillä ehdolla, että siihen osallistujat menettävät rahansa. Tämä on matemaattinen totuus. Vakuutustoiminnassa asetelma on sama, mutta toiminta on rationaalista. Rahapelit ovat irrationaalisia eli järjenvastaisia.

Joku lukee tuon, ettei sellaisia pelejä pitäisi pelata. Se on väärin luettu. Käsitys ihmisen toiminnan järjellisyydestä on järjenvastainen. Pyrkimys järjelliseen toimintaan ja toisten patistaminen vastaavaan ei johda tuloksiin.

Huolestuin kun omat järjettömyyden suosikkini, nimittäin kirjallisuus ja taide, alkoivat antaa sellaisia merkkejä, että niiden harjoittaminen voisi joissakin tilanteissa olla ihmiselle hyödyksi. Tarkoitan tässä neurologien ja mikrobiologien havaitsemia ilmiöitä. Ei tarvitse puhua psykologiasta, joka on kovin laaja termi. Henkinen ulkoilu ei ole hullummaksi.

Viestintävirasto kuuluu nyt kieltäneen lottoarvonnat ja vastaavat Yleltä, koska arvonnanyhteydessä yllytetään ihmisiä pelaamaan rahapelejä.

Aika ajoin suren, että vanhan ajan lakimiestyperyys olisi henkitoreissaan, mutta eipä vainkaan! Tässä on komea esimerkki. Avainsanaksi on otettu sponsorointi ja samalla unohdettu, ettei tuolla sanalla ole vakiintunutta oikeudellista merkitystä.

Jos Viestintävirasto pääsee päättämään, seuraavaksi kielletään jumalanpalvelukset ja aamu- ja iltahartaudet, koska niissä ilmiselvästä sponsoroidaan Jumalaa. Olen itsekin kuullut erilaisia ohjelmia, joissa on sponsoroitu epämääräisiä arvoja, sellaisia kuin demokratia tai tasa-arvo.

Tänään YLE sponsoroi Suomen valtiota hoputtamalla kuulijoita hoitamaan veroilmolituksensa.

Viraston valopäiltä on mennyt sivu silmien, että valtion harjoittama palveluntarjonta on yleisesti ongelmallinen asia. On muotia puhua tappioiden sosialisoimisesta tai letkautella, että kannattamattomat hankkeet siirretään kunnille ja valtiolle.

Kannattamattomien hankkeiden rahoittaminen ja edistäminen on kuitenkin sekä oikeudellisesti että historiallisesti yhteisöjen – esimerkiksi valtion ja kuntien – olemassaolon syy. Kouluesimerkki on koulu. Oppivelvollisuus tuottaa valtiolle melkein pelkästään kustannuksia. Niinpä oli helppo arvata, että kun maanlaajuisessa toiminnassa on väkisin heittoja, jotkut keksivät ruveta haluamaan yksityisiä kouluja, jotka ovat tarpeeksi hienoja heidän lapsilleen ja turvallisen kaukana köyhistä ihmisistä, jotka haisevat, ja niistä sanoinkuvaamattoman kauheista, joiden ihonväri on kummallinen.

Olen kuunnellut itse keskusteluja, joista on käynyt selvästi ilmi, että keskustelijat eivät ymmärrä porukalla toimimisen ideaa. Peruskoulu on suuri suomalainen (DDR:n ideoihin aikoinaan perustunut) saavutus, jonka yksi keskeinen tehtävä on opettaa lapsia tulemaan mitenkuten toimeen toisten lasten kanssa. Lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole niin kauhean vaikeita asioita. Ne tulevat siinä sivussa.

YLE ja Veikkaus ovat lakiin perustuvia ja varsin suuren yksimielisyyden turvin toimivia organisaatioita. Niiden työntäminen samalle viivalle kaupallisten toimijoiden kansa on kaupallisten toimijoiden etujen mukaista. Minulla on aavistus, mitkä tahot ovat olleet edistämässä tällaista kannanottoa, mutta en nyt mene julkistamaan todistamattomia luulojani.

YLE ja Veikkaus poikkeavat perin juurin valtion osakeyhtiöistä, jotka harjoittavat elinkeinotoimintaa. Veikkauksen rahapelien edistäminen ja mainostaminen vaikkapa verotoimistoissa olisi aivan paikallaan.

Veikkaus tuo mieleen toisen valtion monopolin, nimittäin Alkon. Aika ajoin asiasta on ollut puhetta ja pian siitä puhutaan taas: viina vapaaksi. Kaikille oikeus ostaa ja myydä viinaa. Itse olen vakuuttunut rajoitustoimien tarpeellisuudesta.

Suomessa ylintä valtiovaltaa käyttää kansanterveyden asiantuntija Pekka Puska. Hänen johdollaan järjenvastainen tapa, nimittäin tupakointi, on jo käytännössä kielletty. Samalla ihmisille on luotu mielikuva, että kunhan ei polta ja paheksuu niitä, jotka tupakoivat, voikin sitten muuten elää kuin sika rukiissa.

Miksi Viestintävirasto ei ole nyt käyttänyt tällaisia hyviä asiantuntijoita. Rahapelien juuri havaittuun ongelmaan kun on niin helppo ratkaisu: ne on kiellettävä. Veikkaus, Lotto sekä kaikenkarvaiset hedelmäpelit ongelmajätelaitoksiin niin kuin olisi jo!

Tämän kirjoituksen alussa todistelin, että rahapelit ovat järjenvastaisia. Kun tavallisten ihmisten vähäiset mielihyvän aiheet kielletään ja säädetään toinen toisensa jälkeen rangaistaviksi, niin miksi ei tätäkin. Seuraavaksi sijoittaisin listalle jalkapallon ja jääkiekon, jotka molemmat ovat selvästi ADHD-aikuisten ongelmia ja paranisivat varmasti sopivalla lääkehoidolla.

Toivon että asia vietäisiin tuomioistuimiin. Sieltä tulee ratkaisu, jossa suomennetaan sopivasti keisari Vespasianuksen kusiputkavero: raha ei haise. Yksityisen paheen voi kääntää yleiseksi hyväksi.

20 kommenttia:

  1. Vuosia sitten satuin lukemaan kirjan nimeltä Mephisto lächelt (tekijä Bernd Ruland, ilm. 1964, kertoo Google). Kirja kertoo tuolloin 100-vuotiaan Monte Carlon kasinon historian.

    Muistelen siitä lukeneeni, että 1800-luvun puolivälin jälkeen ison luokan rahapelien järjestämiseen oli kovasti painetta, mutta takapajuiset vallanpitäjät Euroopassa pitivät sitä moraalisesti arveluttavana, eivätkä halunneet maihinsa moista turmelusta. Monimutkaisten sumplimisten jälkeen hyväksyttiin, että rutiköyhä Monacon ruhtinas sai harjoittaa toimintaa julkisesti hölmöjen rikkaitten kustannuksella. - Muutama pelipaikka saatiin Keski-Eurooppaankin, kuten Dostojeskilta tiedäme.

    Onneksi nyt elämme edistyneempiä aikoja.




    VastaaPoista
  2. Eihän Viestintävirasto tuota kieltoa ilmasta napannut ja itse keksinyt! Se on eduskunnan nimenomainen tahto.

    Laki Yleisradio Oy:stä
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931380
    sanoo:

    "12 § (14.6.2002/492)

    Mainonnan kielto

    Yhtiö ei saa lähettää mainontaa televisio- tai radio-ohjelmistojensa eikä muiden eri televerkoissa tarjoamiensa julkisen palvelun tehtävään kuuluvien sisältöpalveluiden yhteydessä.

    Yhtiö ei saa tuottaa sponsoroitua ohjelmaa."

    Kymmenen vuotta meni tätä rikkoen, sitten valvonta siirtyi virastolle joka alkoi noudattaa lakia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen dokumentteja seuratessani tulee joskus luettua lopputekstejä.
      Miksi U.S. Army saa "sponsoroida" dokkareita Ylen kanavilla?

      Poista
    2. U.S.Army saa sponsoroida ohjelman tuotantoa, kuten kuka tahansa. Yleisradio voi sitten päättää ottaako tai ostaako tämän ohjelman lähettääkseen.

      Lottolähetyksessä on kyse siitä, että Veikkaus maksaa Yleisradiolle sen lähettämisestä. Tämä on se sponsorointi ja myynninedistäminen, joka lailla haluttiin kieltää.

      Poista
    3. No ilmankos en vieläkään tajua sponsoroinnin ja sponsoroinnin eroa.
      Jäin vain miettimään vastaavan tuottajan ja vastaavan tuottajan eroa:) Heillehän ei palkkaa makseta minkäänlaisesta edistämisestä...

      Poista
  3. (korjaan: alkoi valvomaan lain noudattamista.)

    VastaaPoista
  4. Jep, kiitos olipa hyvä vertaus tuo lotto ja jumalanpalvelukset.
    Kaikki kiva on kohta "kiellettyä"..tupakointi, alkoholi, rasvainen ruoka..jne. Verojen maksaminen on suositeltavaa, niin kuin tuo YLE-verokin, josta kaikki sitä maksavat eivät edes tiedä (näe, kuule) maksavansa aivan tyhjästä.

    On se kyllä kivaa, kun vielä voi bingota, lotota, veikata, totota. Nauramisestakaan ei vielä veroteta, paitsi jos katselemmme eduskunnan kyselytuntia.
    Pekka Puska voisi jo työntää päänsä pensaaseen tai sinne mistä on tullutkin.

    VastaaPoista
  5. Tässä blokkauksessa kuvastuu hieno elämänviisaus.

    VastaaPoista


  6. Hävettää tehdä työtä -tätäkin. Esivalta asiantuntijavalta puhevalta käyvät niin matalamielisinä, niin vähään alistuneina thl/viestintävirasto/evira/ -ohjeistuksesta keppiä taittaen ilkeinä masokismissaan päälle kuin katupöly. Jota edes sitäkään Jussi Pajunen ei pois saa. Ei vaikka Pietari/Leningradista voisi tilata sadepilven -tiedeakatemiasta peräti eli legitiimistä tiimistä. -Paitsi että Matti Apunen kirjoitti eilen kuurosokean shakkipelituttunsa tiimoilta tosi viisaita ja tiedesovellutusten ihmismäistä hyvää raottavaa tekstiä Hesarissa. Noihin Apusen tiede-/oppialoihin lukeutuisi myös talous- ja muut moraaliprinsiippeihin pohjaavat ihmiskäsitykselliset alat.

    Tuon purkauksen jälkeen voinkin jatkaa. Veikkaushan on siitä erilainen peli kuten ruletti tai sökörinki, että rahaa ei heru enempää kuin mitä pöytään istuvilla on taskuissan. No, ainahan inhimillinen joustaa eli säännöt potkii lommoille ja saumoista vuotamaan.

    Veikkauksen valikko sisältää kiehtovia älypelejä. Ihan perusjutussa illan lätkämatsin tuloksen arvaamisessa/arvauksen suojaamisessa, on pohtimista koko päiväksi. Voittokertoimet eri maalivaihtoehtojen osalta elävät koko ajan ja informaatiota ja dis-sellaista liikkuu Areenan liepeillä ja pubeissa kaiken aikaa. Parasta veikkauksessa lienee että se on kerrasta poikki, ja hävityn strategian jälkeen uusi päivä alkaa puhtaalta pöydältä eikä kolutun polun jatkeelta oli sitten Moskovan edustalla tai Viipurin. Tai Narvassa mistä hormoonihumalassa jatkaa Pultavaan.

    Yhteisestä rahapelistä tästä kansantaloudesta, Veikkaus poikkeaa raikkaampana. Sinne R-kiskalle ei ilmaannu omien rahojen valajia. Reaalitalouden eli hien, polttoaineiden ja tekniikoiden yläpuolellehan on kapitalismissa asettunut finanssiöörit. Kuinka uskoisit Kuopion Vaasan ja minkä hyvänsä kaupungin tulleen rumitetuiksi raatimiesvallan jälkeen ? No uusi kunnallisjärjestys ja elinkeinojen vapaahillittömyys ja liikepankkinsa tulivat yhtenä lähetyksenä. Ensimmäisiä asioita jo alkuun -ja rumentavasti raatimiessukujen sivuun äänestysten jälkeen- oli kiinteistöjen bygaaminen pankkien omaan piikkiin. Pelikentän disinfoa ellei sitten harhautuspuijausta on jos uskonet näiden nousseen korkomarginaalista tai muusta elinkeino/palvelutoiminnallista voitosta.

    Ei. Pankki rakennuttaa talon suomalla urakoitsijalleen shekkitiliä, konttokuranttia ja ihan pioneeriaikoina omia seteleitään, näin SPYissäkin. Ne sitten lähtevät kiertoon rakennusmestarin muurareille ja vaimonsa kautta torimyyjälle jne. Säästöpankkiinkin, luojan kiitos minkä tähden liikepankin omistajat voivat panna liikkeelle lisää seteleitään. Joitain rajojahan Keisari asiaan pani. Ihan aluksi jopa arkaili niin että soi toimilupaa vain vuosikymmenen kerrallaan. Ja myöhemminkin kiellettiin tehtaiden perustaminen näin helposti -no sen kiertäminen oli teollisuusmiehen/rahainsinöörin pr-verkostumisen a&o.

    Luen juuri hurmaavaa Keijo Alhon teollisuusmiesten elämäkertaa ja siellähän asia on rivienvälissä kuten kutyymiin kuului. Kun Yhdyspankki kävi kitsaaksi, vaasalaiset perustivat oman. Kun Tampere työllisti ja tuotti tavaraa liikaa , julistettiin pankinjohtaja kavaltajaksi. Jyry istuu vielä: odottaa edistyvän taloushistorian selvitystä, on tulossa ovat merkit niin valoisia sillä puolella.

    No nykyinen globaali edistys perustuu näihin parhaimmiston (Harvard-Yale MBA+alumnit) privilegioihin ja niiden itsekehitelmiin, varsinkin, täällä maksuvälineiden kentillä. Ja ihan peruskaman kuten Ilmarisen tai sijoitusrahastosi kaappaamisesta pyramidien kärkiksi eli paaluiksi.
    Nykykyinen kriisi laukesi kun hermot pettivät. Eurooppa kyntää rikkakasvustoa tukahduksiin ja siksi pitää maailmaa varpaillaan. Mutta Wall Street-Shanghai menevät jo ylihuominen järjestelyissä. Mitä sieltä tuleekaan? Netin jo sain, kesäpaidan eikun -paitoja, ja Linda Linellä Tallinnaan, ihan totta tänään. Pitäisikö ottaa takaisin nuo alkulauseet? Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Ja tuossa mainonnassakin rikotaan eettisiä sääntöjä - johdetaan harhaan. Tarkoitan Viking-loton tekstiä "... sisältäen onnennumero-osuuden...".
    Miksei kuluttajavirasto ole puuttunut tähän ??

    * sisältäen: tarkoittaa että sisältää jo ja varmuudella tuon summan
    * jos onnennumero osuu voittoriviin: oikea sanamuoto tässä, ellei sitten ole menty niin monta kierrosta, että koko oinnennumeropotti on pantu jakoon ILMAN onnennumeron arvontaa.

    Pikkujuttuhan tämä mutta varmastikin osa menee ns 'vipuun'.

    VastaaPoista
  8. On vaikea tietää, kuinka vakavissaan Kemppinen on puhuessaan "vanhan ajan lakimiestyperyydestä", mikä tuntuu olevan hänen bloginsa kantavia teemoja. Jos blogiteksteihin on uskomista, Kemppisellä ei liene korkeata käsitystä professoreista, tuomareista ja lakimiehistä. Vai onko se sittenkin ironiaa?

    VastaaPoista
  9. Tarkoittaako tuo nyt sitä, että FST5:n on lopetettava morgon-teeveensä, kun siellä sponssataan ihan kauheasti. Samoin Suomi on ruotsalainen -tv-sarja suorastaan vilisi lopputeksteissä sponsoreita. Tai sitten kaikki kotimaiset elokuvat, jotka ovat saaneet tuotantotukea tai sponsorointeja yrityksiltä. Nämäkö pitää kakki kieltää?

    VastaaPoista
  10. Miten monipuolisiin paikkoihin voikaan käyttää termiä "mainonta" ja millaisia luuloja sen sisältöön, vaikutukseen ja laatimiseen liittyykään. "Mainonta" on tunneladattu sana, joka tulee lihaksi Mad Meniä katsoessa (sarja, joka on kovastikin tietämäni toden mukainen), mutta joka kuvaa vain markkinointiosaston työkalua, ulkoistettua tuotemainontaa. Itse asia -- tuote tai palvelu -- syntyy yhtiössä ja yhtiön johto huolehtii sen menestymisestä.

    Ja kuitenkin tässäkin tapauksessa otetaan toimien syyksi "mainonnan kielto". Miten mainiota. Ei kielletä tupakkaa, kielletään vain sen mainonta ja nimen mainitseminen. Samoin, poistetaan akunaalijuomien mainokset mutta jätetään tuote hyllyyn; maailma pelästyy. Eikun pelastuu.

    Asiassa hajahtaa voimallisesti veltto moraali ja mainonnan voiman yliarviointi. Jos jotakin olen mainoshommissa oppinut on se, että mainonnalla ei voida tehdä huonosta tuotteesta hyvää. Ja sanottakoon, että olen osallistunut myös Tippauksen yrityskuvaan.

    VastaaPoista

  11. No, mutta onhan se sponsorointi määritelty tähän asiayhteyteen laissa selvästi:

    Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 2 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan sponsoroinnilla tarkoitetaan audiovisuaalisten sisältöpalvelujen, audiovisuaalisten ohjelmien taikka radio-ohjelmien tai radiotoiminnan rahoitusta tai muuta taloudellista tukemista, jonka tarkoituksena on tuen antajan hyödykkeiden myynnin tai tuen antajan tunnettuuden edistäminen, jos tuen antaja ei harjoita ohjelmien tai radio-ohjelmien tuotantoa taikka sisältöpalvelujen tarjontaa tai radiotoimintaa.

    Viestintäviraston päätöksen ydinkohta kuuluu seuraavasti:

    "Veikkauksen rahallinen osallistuminen Lotto-, Viking Lotto- ja Eurojackpot -arvontaohjelmien tuottamiseen ja lähettämiseen Ylen kanavilla sekä rahoituksen tarkoituksena oleva Veikkauksen tunnettuuden ja tuotteiden myynnin edistäminen täyttävät televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 2 §:n 1 momentin 13 kohdan sponsoroinnin kriteerit. Näin ollen Viestintävirasto katsoo, että Yle on Yleisradio Oy:stä annetun lain 12 §:n 2 momentissa kielletyllä tavalla tuottanut sponsoroitua ohjelmaa."

    Mikä tässä oikein on Kemppiselle epäselvää?

    Sanonpa vain erästä romaanihahmoa siteeraten: "Älkää siihen jumalaa ruvetko veteleen."

    VastaaPoista
  12. Tulipa taas mietittävää, muustakin kuin veikkauksesta. Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Rahapelien järjenvastaisuus ei tietenkään ole noin yksioikoinen asia. Periaatteessa voisi lähteä siitä, että onnenpelit ovat järjenvastaisia, talo voittaa aina. Mutta tämäkin on totta vain yleisesti ottaen, yleisenä totuutena. Kuten vakutuksissakin vahinko sattuu vain joillekin, mutta kaikki maksavat. Maksavat saadakseen ylläpitää varmuutta jatkuvuudesta. Tässä samaten, vahinko eli voitto sattuu vain joillekin, mutta kaikki maksavat. Maksavat saadakseen ylläpitää unelmaa.
    Taitopelien osalta kysymys on toisenlainen. Taitavimmat kykenevät arvioimaan todennäköisyyden ja saatavissa olevan voiton suhdetta tavalla, joka pitkässä juoksussa tuottaa "väistämättä" voittoa. Ei siis pyritä löytämään tuloksia, jotka toteutuvat, vaan tuloksia, joista saatava voitto on suurempi kuin pitäisi olla suhteessa niiden todennäköisyyteen. Tämän toiminnan rahoittavat ne, jotka eivät tuohon kykene. Kyseessä ei siis ole järjenvastainen toiminta ainakaan siltä osin, kuin järkeään käyttämällä saa toiminnasta voittoa. Näitä henkilöitä on kuitenkin suhteellisen paljon, siis suhteessa asian haasteellisuuteen.

    VastaaPoista
  14. Tavaramoottoripyörällä kulkeva lihakauppias sanoi: Pekonia ei ole...

    VastaaPoista
  15. http://www.mikseri.net/artists/peikkopoika/protestilaulu/475229/

    VastaaPoista
  16. Tervehdys Jukka!
    Ja vahvaa terveyttä toivotan! - Tuli jälleen kerran mieleeni se suuresti ihmettelemäni "sponssaus", jota (laillisestiko?, en ole tutkinut, vaikka tässä vähän hutkinkin) S-etukorttilla harjoitetaan:
    Menin eräänä päivänä erääseen Mannerheimintiellä sijaitsevaan ravintolaan ja tilasin lasillisen kuohuviiniä. Kun ryhdyin maksamaan, kassa kysyi, "Onko teillä S-etukortti?" Hämmästyin ja vastasin, että on, otin kortin esiin ja kassa sujautti sitä rutinoidusti koneessaan. Eli, sain siitä lasillisesta bonusta. Ilkeämielisenä henkilönä sanoin eräälle tuttavalle, että mitä enemmän ryyppäät, sitä enemmän saat bonusta.
    Ja ehkä myös hieman vainoharhaisena henkilönä lisäsin, että ettei vain se, ettei tähän ole yksikään poliitikko puuttunut (niitä "bonus"ravintoloita on pilvin pimein, kuten minulle on nyttemmin selvinnyt), johdu siitä, että poliitikoilla on - tietääkseni - runsaasti luottamusmies- ja naispaikkoja S-liikkeen piirissä?

    VastaaPoista