Stutzmann

Ei siitä mihinkään pääse, että klassisessa musiikissa on samaa stara-meininkiä kuin rytmimusiikissa. Jotkut solistit ovat niin suurenmoisia, että minäkään en tahdo tohtia kirjoittaa, että olen kuullut Juha Uusitalon suoriutuvan oopperaroolista korkeintaan keskinkertaisesti tai että Karita Mattilan Tosca oli tuskaa ja että hänen fakkinsa eli äänilajinsa ja luontumuksensa eivät mitenkään sovi musiikkiin  niin laajasti kuin hän on levyttänyt.

Suomessa niin ollen kohtuuttoman huonosti tunnettu Natalie Stutzmann on musiikki-ihme. Ehdotan, että kiireesti kuuntelisitte YouTubesta sen Vivaldin aarian. Samasta paikasta löytyy, uskomatonta kyllä, tämän naisen esittämänä koko Schubertin Winterreise.

Musikaalisuus on pökerryttävän korkeaa tasoa, äänenpuhtaus niin hieno, että esimerkiksi eräät Bachin kantaattien ja passioiden esitykset (Erbarme dich – Spotify) kuulostavat melkein oudoilta, koska Stutzmann uskaltaa ottaa myös tosi vaikeat intervallit suoraan eli ilman vibraatoa.

Ja lisäksi puheena on kontra-altto. Siksi hän kykene esittämään Vivaldin ja Gesualdon aarioita, jotka lienee joko sävelletty tai ajateltu munansa menettäneille laulajille.

A propos – YLEn taivaallinen ratkaisu päästää ohjelmansa ilmaiseksi verkkoon tekijänoikeusjärjestöjen väykytettyä vuosikymmenen, että sellainen on turmioksi – tapanani on ollut kuunnella ”Näistä levyistä en luovu”, ja nytpä sen voi siis kuunnella verkosta, kun itselle sopii.

Tuossa ohjelmassa jäin miettimään, kuka on lukenut kenen kirjoituksia, vai onko kysymyksessä puhdas sattuma, kun Sixten Korkmanin lista oli lähes yksityiskohtaisen tarkasti sama kuin oma suosikkiluetteloni. Ja siellä oli myös Stutzmann ja tuo Vivaldi.

Korkman muuten lienee tällä hetkellä Suomen viisain mies, ja kuten kaikki tiedämme, hänellä on (ruotsinkielisillemme sangen tyypillinen) kyky esiintyä miellyttävästi, ja ammatissaan (taloustiede) poikkeuksellinen kyky sanoa sanottavansa ymmärrettävästi.  Myös uusi kirja (”Talous ja utopia”) on hyvin valaiseva. Sitä en väitä, että hän olisi joka asiassa oikeassa. Mielestäni hyvä taloustieteilijä ja juristi tunnetaan järkevistä, mahdollisista perusteista. ”Oikeita” vastauksia ei aina ole olamassa.

Niinpä kiinnitän taloustieteen hengessä huomion vanhaan mieliaiheeseeni tekijänoikeuteen, kun Hesari esitteli muutamia päiviä sitten eduskunnan valiokunnassa kuultuja tahoja eli etenkin lobbareita.

Olen ollut itse hyvin kauan sitä mieltä, että musiikkiteollisuus ja tätä nykyä kirja- ja lehtiala ovat osoittautuneet erittäin taitamattomiksi mukautumaan muutoksiin. Varsinkin musiikkialan vastaus on ollut juosta eduskuntaan, jossa kansanedustajat ovat mehumielin kiristäneet lakia eli auttaneet jäädyttämään tilanteen eilisen tekniikan ja toissavuotisen kulutuskäyttäytymisen tasalle.

Usein tuodaan studioihin joku taiteilija tolkuttamaan, että he ovat kyllä leipänsä ansainneet – ikään kuin joku järkevä ihminen olisi eri mieltä.

Kollegatkaan (siis juristiprofessorit) eivät ymmärrä, että isänvaltainen valtio on kadonnut ja lainsäätäjä toimii ikään kuin markkinoilla. Eduskunta ei osaa valvoa yleisön etua. Mutta yleisöllä ei ole edustajaa! Eduskunnalla ei ole siihen edellytyksiä eikä koneistoa. Kun järjestöt tuovat – mielestäni – hiukan yksipuolisiakin laskelmia valiokuntiin, kansanedustajilla on kiusaus pitää niitä totena. Muutamat kollegat ovat tottuneet myötäilemään järjestöjä ja alan bisnestä, ja ainakin yksi on myös ihmisenä pelokas ja epävarma. Vain pari, kuten Mähönen ja Mylly, ovat valmiita sanomaan vaikka pirulle kädestä päivää, eikä heitä ole aivan helppo naruttaa puhumalla imeliä.

Tekijänoikeudessa, sekä lainsäädännössä että oikeuskäytännössä, vallitsee tavallaan kaksiasianosaissuhde. Toisaalta on otettava huomioon tekijöiden edut. Toisaalta on otettava huomioon yleisön edut. Yleisöllä on ostamisen lisäksi eri tilanteissa oikeus saada ilmaiseksi, joskus kohtuullisesta korvauksesta tietoa ja huvitusta. Tämän ajattelutavan yksi ilmentymä on Yle. Toinen on viime kädessä koululaitos - tietoa jaetaan myös vastahakoisille. Maksamme eduskunnan säätämän summan ja saamme hyvyyksiä televisiosta, radiosta ja netistä. Toinen esimerkki on kirjastolaitos. Korkeatasoista ja myös viihdyttävää kirjallisuutta (ja levyjä ja elokuvia) on pidettävä yleisön saatavilla. Kirjastokorvaukset eivät ole vahingonkorvausta, vaan eräänlaisia tukiaisia.