8. toukokuuta 2013

Meidän rosmojen kesken





Virkaheitto professori voi kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Vielä virassa ollessani en olisi hevin kirjoittanut kielteisesti esimerkiksi opiskelijoistani. Eipä siihen toisaalta ilmennyt aihettakaan.

Näin aloitan takinkäännön. Se rikosoikeudellinen ja kriminologinen ajattelu, johon opin lähinnä Inkeri Anttilan jalanjäljissä, on kuulkaa 50 vuotta vanhaa. Sama ajattelutapa on kuitenkin vielä vallassa ainakin vanhimman professoripolven keskuudessa, ja runsaasti se on säteillyt heidän oppilaisiinsa.

Ääniä kalastelevat poliitikot sekä jotkut poliisit ja vanginvartijat sättivät tuomioistuimia syytetyn oikeusturvan varjelemisesta ja uskottelevat, että rikoksen uhri jää heitteille.

Tuota ei pidä purematta niellä. Ei sitä pidä niellä ollenkaan. – Mutta se ei ole aivan pelkkää pötyä. Rikosoikeudellinen ajattelu on eräin osin jäänyt Isontalon Antin ja Rannanjärven aikakaudelle. Rikoksentekijä, etenkin väkivaltarikollinen, suorittaa ikään kuin yhteiskunnallista puhdistautumistehtävää ja kerää itselleen kaiken mielenkiinnon. Uhrit saavat laastaroida haavojaan ojan pyörtänöllä, jos pystyvät.

Rikollisuutta voisi tarkastella myös kysynnän ja tarjonnan ehdoin. On mahdollista hahmotella eräänlainen rikollisuuden hintateoria.

Meillä on asiasta oikeastaan esimerkkejä. Kun rikas mies maksaa päiväsakkoina liikennerikkomuksesta tuhansia euroja ja kurjimus muutaman kympin, miksi samaa ajattelutapaa ei noudateta vankeustuomion määräämisessä. Jos muka tasa-arvo edellyttää yhtä suuren kärsimyksen anniskelua niin vauraille kuin vähäisille, eikö Wahlrooseille ja vastaaville olisi tuomittava, jos he jäävät kiinni, kuten toivon, esimerkiksi 15 minuuttia vankeutta? Se olisi silti raskaamman kärsimyksen aihe pääomasijoittajalle kuin 2 kuukautta Kallelle tai Jallulle, jotka tulevat vankilaan sateensuojaan kuin omaan, kultaiseen kotiinsa.

Nimiä mainitsematta eräässä valtiossa, joka rajoittuu pohjoisessa Amerikan Yhdysvaltoihin, silmittömän murhaamisen väitetään johtuvan siitä, että heroiinimarkkinoiden jakaminen poliisin ja ilmavoimien bisneksiksi ei toimi kunnolla. Ja milläs se poliisikaan elää, ellei saa myydä heroiinia halukkaille?

Aikaisemminkin on väitetty, että osa rikollisuudesta on tarpeellinen elinkeino, jota pitäisi arvostaa asiaankuuluvasti. Ilmeisin vaikutus on perinnerikollisuuden meille tavallisille rosmoille tarjoama keino erottautua. Raamatunhistoriasta muistelen lukeneeni, miten joku kollega (kirjanoppinut tai fariseus – molemmat ammattejani), löi rintoihinsa ja kiitti Jumalaa siitä, ettei hän ole sellainen kuin tuo syntinen tuossa.

Sosiaalinen suonen iskeminen toimi kauan. Reippaan julkisen mestauksen ihastuneet katsojat tunsivat päässeensä myös omaa elimistöään riivanneesta ”pahasta verestä”.  

Mutta aika on toinen.

Vankila oli amerikkalaisten lahkolaisten erikoislaatuinen keksintö. M. Foucault lienee osunut oikeaan selvitellessään laitosten historiasa (”Tarkkailla ja rangaista”).

Kun itse näen eräät rangaistukset ihannetapauksessa markkinainterventiona, olen ajatellut tällaisia rangaistuksia: ajokortti pois myös esim. talousrikoksista ja kielto käyttää virka-autoa eli ohjaaminen julkisiin kulkuneuvoihin; passi pois + maastapoistumiskielto (helppo hoitaa rannekkeella); rangaistusrannekkeeseen lisä, joka laukaisee yli 100 neliömetrin kauppojen, ravintoloiden ja hotellien hälytyslaitteet.

Tehosteeksi, joka sopisi poliitikoille ja väkivaltarikollisille, olisi kaulariipukseen kiinnitettäviä risiinikapseleita, jotka voisi etälaukaista. Kuvittelisin, että sekä julkisen toimen harjoittaminen että ihmisten ahdistelu ripulipaska housuissa olisi aidosti pelote. Lisäksi muuten talousrikoksiin voitaisiin kytkeä useita vuosia kestävä veronkorotusseuraamus. Kiinni jääneen firma saisi maksaa kaksin-, kolmin- tai viisinkertaisia veroja.

19 kommenttia:

  1. Tiedoksi muuten, että risiini ei ole mikään lystikäs ripulinaiheuttaja, vaan tappava hermomyrkky. Annostelu niin, että seuraukset rajoittuvat vatsaoireisiin, ei ole ihan helppoa. Esimerkiksi teloittaminen myrkyttämällä on helpompaa, ja sekin on kuulemma nykyään liian vaikeaa.

    Verojen korottaminen on aika huono seuraamuksen laji, koska se varmistaa, että jatkossakin kannattaa kiertää veroja. Jos tässä maassa jotain on jo tarpeeksi, niin veroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veroja vaan on kierretty aina; verokannasta riippumatta. Ahneus on liian usein absoluttista eikä suhteellista.

      Poista
    2. Olisiko risiini ja risiiniöljy meneet sekaisin. Myrkky ja vanha ummetuslääke.

      Poista
    3. Risiiniöljy on samaisen risiinikasvin siemenistä puristettua öljyä, josta myrkky yritetään poistaa kuumentamalla. Jonkin verran sitä jää öljyyn. Risiini ei ole kovin myrkyllistä nieltynä, mutta hengitettynä tai injektoituna, joita blogisti kaulariipusidealla ilmeisesti ehdotti, se on huomattavasti myrkyllisempää.

      Poista
  2. Viimeisessä virkkeessä oli kai kirjoitusvirhe po "Kiinni jäänyt..."

    Olen muuten iloinen, että Länsiväylän jatkeen tietyö nyt vihdoin on Kirkkonummelle valmis. Arvaamattomasti vaihdelleet ajonopeusrajoitukset maksoivat tonneja vuodessa, sen verran satunnaisesti tuli siellä kiirehdittyä.

    VastaaPoista
  3. Vaasan linnassa on esillä tuollaiset kahleet kuin kuvan herroilla. Ovat aika vaikuttavan näköiset. Kesäreissulla kannattaa käydä katsomassa, ovat samassa tilassa, jossa myydään vankien käsitoitä.

    VastaaPoista
  4. Tuossa ei ole mitään kostonhimoa.

    Se on pelkkä ajatus kestävyysvajeen hoitamisesta. Kestävyysvaje puolestaan johtuu siitä että meitä suurien ikäluokkien ihmisiä on luvattoman paljon vielä hengissä huolimatta täysin olemattomasta terveyskeskuslaitoksesta.

    Saati että sairauksia olisi ikinä ennaltaehkäisty. Tai edes kerrottu että päivystyksiä ei ole enää varaa pitää kun on hammassärkyä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä blogisti on aivan entisen sorttisensa, aina vaan puolivillaisen lukijakuntansa suosiota hupsuilla "ideoillaan" kosiskelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä voidaan myös kutsua luovuudeksi? Ajoittain huumori pyörii "villivapaalla", ja joillekin, kuten minulle, se sopii.

      Poista
    2. Olkinukke jatkaa linjallaan..

      http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d7/Vogelscheuche_2011_K%C3%B6ln.JPG/220px-Vogelscheuche_2011_K%C3%B6ln.JPG

      Poista
  6. Apteekkarille voitaisiin antaa kipakka vankeusrangaistus, jos vahtii huumausaineitaan niin huonosti, että niitä päästään varastamaan.

    VastaaPoista
  7. Rönsyilevistä ja epäjohdonmukaisista alustuksista huolimatta - tai niistä johtuen- tämä blogi on toimiva,Hs-kuukausiliitteessäkin mainittu.
    Ja on nykyään johtava intelligenssin kokoontumispaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on nykyään johtava intelligenssin kokoontumispaikka.

      No ei kyllä kommenteista uskoisi.

      Poista
  8. Pssst Kemppinen, yksi pieni tarkennus, sopiiko?

    >>kaulariipukseen kiinnitettäviä risiinikapseleita, jotka voisi etälaukaista.<<

    Risiiniöljyä vaiko sitä "toista herkkua"? Sillä toisella tulee paskat housuun vain sen ainoan kerran... eikä tarvitsisi montaa kapselia. oisi halvempaa yhteiskunnallekin...

    Hyvä että sinulla vielä sormet värisee, siis se sydämen sijasta... ilo lukea taas tuotoksiasi.

    Koskas soditaan? Oisi voitonpäiväkin...


    VastaaPoista
  9. Rikkaista rikkaimmille olkootten rangaistus kaikesta mammonan ies,
    ja ansaitkoon köyhät leipänsä otsans hies,
    sillä lopulta vain he läpäisevät neulansilmätestin,
    ties

    Hui Lai Lee.

    VastaaPoista
  10. Itse puolison kanssa aamiaispöydässä ajoittain, huonosti nukutun, moporiittoisen yön jälkeen, olemme myös pohtineet samansuuntaisesti.

    Todennäköisesti, jos laittomin säädöin kulkevien mopojen sakot posahtaisivatkin äidin ja isän ylinopeussakkojen lisäksi rekisteriin aiheuttaen vanhempien oman ajokortin "jäähdyttämisen" tietyksi ajanjaksoksi, voisivat naapuruston nuorison mopojen säädöt äkkiseltään pudota lainsäätäjän tarkoittamiksi ja pysyisivätkin siinä.

    Onneksi tuota ikää riittää itsellä, nyt kun seuraamme sitä, kuinka ensimmäiset itse mopopojista kasvaneet nuoret miehet karjuvat pihaikkunasta "hullujen mukulien mopojen s...tanallisen äänen perään" ja kuuntelemme myötätunnolla, miten nuoret isukit ovat yöllä heränneet vauvojen itkuun, kun "kurittomat" naapurin mukulat tulevat autoineen kotiin kaasutellen koko kujan porukat hereille.

    Voi vain todeta, että kymmenessä vuodessa kasvaa murrosikäisestä jästipäästä vastuullinen nuori isä - kunhan naapurit jaksaa sen ajan odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bingo! Ajatukseni kulki täsmälleen samaa suuntaa.

      Itse pelkään kirjakaupan tiskillä myyjättären sanovan: toinen kerta. Herra on jo nauttinut.

      Porttikielto Akateemiseen / Suomalaiseen iskisi pahasti, vaikka tietenkin ostan suuren osan kirjoista verkon kautta, puisevina tai sähköistettyinä.

      Poista
  11. Ad Omnia: Risiini on eräästä tyräkistä (Euphorbia) puistamalla valmisgtettu öljy. Konsentroimalla tulee myrkkyä.

    Ajatus risiinöljyn juottamisesta voi ola peräisin Igtaliassa 20-luvulla fasckistien keksimästä käytännöstä juottaa poliittiselle vastustajalle väkisin risiiniöljyä.

    Tätä ja seurauksia kuvaava jakso on yksi Felliinin "Amarcordin" mieleenpainuvimmista.

    Jos se ei olekaan tuosta filmistä, sitten se on Wertmullerin "Mies joka osti elämänsä", jota en halua katsoa enää koskaan, koska se on niin hyvä ja niin pohjattoman kauhea.

    VastaaPoista
  12. Risiinioiljyä käytetään myös voiteluaineena. Castrol on yksi tunnettu merkkejä, joka aikaisemmin teki risiinipohjaisia voiteluaineja ja jatkaa niiden tekemistä ns. kierroskoneisiin. Samaa ainetta käyttivät italialaiset Fiat-hävittäjissään. Ongelmia tuottaa moottorien pikeentyminen ja hyytyminen kylmässä. Lieneekö risiinioiljyn palamistuotekaan kaikkein terveellisimpejä hengitettäviä?

    VastaaPoista