Arvoisa yleisö,

Ostakaa jäätelö! Viis’ markkaa tikku. Haistakaa…

Ylle kirjoitettu on ensimmäinen oppimani sanoitus ’Rigoleton’ La donna è mobile –aariaan. Tosin Mantovan herttua ei myynyt jäätelöä, koska jäätelö keksittiin vasta 1700-luvun puolivälissä. Ruotsiin sen toi Kustaa III ja sieltä se kulkeutui Suomeen, kuten muukin sivistys.

Maalla eli Ruovedellä oli vanhempien lasteni syntyessä 1960-luvulla pahoin ravistunut veivattava jäätelökone. Ennen kuin herkuntekoon päästiin, oli aina haettava Jämingistä jäitä, jotka säilyivät hyvinkin elokuulle varjoisaan paikkaan sahajauhoihin haudattuna. Ei sitä perkele jääkaappeja siihen aikaan tunnettu maalla, ja ”jääkaappi” oli vielä taannoin tarkoittanut kaapia, johon jäämies kantoi jääsaksilla lohkareen. Se siellä sitten omia aikojaan jäähdytti   ja tippui. Ja korvessa kuusen juurella tippui jotain ihan muuta, nimittäin Sorretun Voimaa…

Tietooni saatettiin, että tätä blogia oli jollain tavalla kehuttu HS kuukausiliitteessä. Jo sitä ennen olin ilmenneen sitkeän räkätaudin takia päättänyt olla jonkin aikaa ainakin tauolla.

Kreikkalainen Galenos, Hippokrateen kaveri, esitti hyvin kauan sitten, että eräissä sairauksissa aivot valuvat nenän kautta ulos. Käsitys on varmasti oikea, jos siihen lisätään yskökset. Potilas, tässä tapauksessa minä, saa luvan suoriutua toimistaan miten parhaaksi näkee. Mieleeni tuli, millaista oli ennen tansseista palatessa molemmat polkupyörän renkaat tyhjinä kulkuneuvolla, jossa ketjut putosivat päältä vähän väliä ja takakappa olisi tarvinnut bensiinilirauksen, koska tukevammin polkaistessa pyörä ei pyrähtänytkään, vaan polkija putosi munilleen tangolle. Ja lisäksi ohjaustanko eli pyörän sarvet olivat huonosti kiinni niin että kääntäessä oikealle sarvet kääntyivät mutta pyörä ei.

Tuosta murheiden luettelosta ei puutu muuta kuin aivan liian kireälle väännetty keskiö, jonka johdosta tasamaallakin saa polkea seisaaltaan. Jääkärijoukoissa oli tapana käsitellä virkaintoisten kokelaiden polkupyöriä tuolla tavalla ja varmuuden vuoksi irrottaa satula ja täyttää runko hienolla hiekalla. Siinä ahkerammankin hiostajan reippailuhalut hiipuivat.

Edeltä voi lukea, että tauti ei ehkä ole parantunut, vaan pahentunut. Lisäksi se tuntuu aiheuttavan sydämen rytmihäiriöitä, joita minulla on ollut ennenkin, ja pari flimmeriä, joita en ennen musita kokeneeni. Eteisvärinässä ei ole muuta moittimista kuin että siihen voi kuolla; sydämeen saattaa muodostua hyytymä, joka hyvinkin voi päätyä aivoihin. Isävainajani vaikeasti selitettävä, halvauksen aiheuttanut kaatuminen 1999 johtui luultavasti flimmeristä ja sen aiheuttamasta tajunnan katkosta. Jos on sopivasti rannassa pää alaspäin, niin nurinhan siinä mennään.

Tämä surullinen ja uskomaton tarina kerrottakoon selitykseksi. Olen laiminlyönyt erilaisia velvollisuuksia ja aion jatkaa samalla tiellä. En ole vastannut sähköposteihin. Olen luvannut kaikenlaista, mitä en ole pitänyt, sillä kuin kunnolla päästä huippaisee, ei tee mieli istua rattiin eikä varsinkaan lähteä kassinkantajaksi kaupoille. Ei ole kyllä tarvinnutkaan.

Lisäksi olen miettinyt, noinko olisin maalannut itseni nurkkaan tämän blogin kanssa. Kun 80- ja 90-luvulla kirjoitin viikoittain Helsingin Sanomiin kolumnistina, käsitin lopulta, että lainatun arvovallan käyttäminen vaikuttaa tuhoisasti. Kun ministerit ja vuorineuvokset alkavat käskeä kylään ja olla mielin kielin, silloin eivät asiat ole kunnossa.

Blogin kirjoittajan ongelma on taipumus miellyttää lukijoita. Sitä saa aina välillä itsensä kiinni yrityksestä kirjoittaa käsitettävästi tai ainakin esitellä ongelmia, jotka saattaisivat kiinnostaa lukijoita. Näin menetellen sitä on äkkiä itse luomiensa mielikuvien orja. Tiedän eräänkin juristiprofessorin, joka on kyllä todellisuudessakin vihainen mies, mutta blogeissaan hän on selvästi oman kriittisyytensä orja. Lukija näet huomaa, onko kirjoittajalla oikeasti asiaa vai toimiiko hän kuin pahankurinen kymmenvuotias, joka käyttää ronskia kieltä kuvitellessaan, että sillai kuuluu toimia.

Nyt saatan laittaa tämän blogin otsikkoon lisäyksen: kirjoittaja ei ole kiinnostunut omista mielipiteistään eikä toisten. Jos olette eri mieltä, olkaa kaikessa rauhassa ja väittäkää vastaan, ellei ole parempaa tekemistä. Blogisti ei, toisinkuin journalisti, ole yleisön palvelija, vaan ääneen ajattelija.