Päivän mietelause

Sääli, että huonoista ja halvoista vekottimista on niin vaikea saada tietoja. Hyvistä ja aivan liian kalliista tieto tulee pyytämättäkin.

En anna vihjettä kynistä. Tiedän itse, mikä kynä sopii parhaiten minulle. Tarvitsen kynää mm. erilaisiin muistiinpanoihin, kauppalistoihin ja hajanaisiin merkintöihin vaikkapa blogin aiheista. Valintani on tietty geelikynä, joita saa nyrkillisen eurolla. Itse varastelen niitä Aalto-yliopistolta. Koska olen siellä kirjoilla ja mukana erilaisissa asioissa ja on kulkuluvat ja kaikki, etu on mittava.

Tämä viikonvaihde on ollut syvätyydyttävä. On ollut kaikenlaista rientoisuutta lapsenlasten kanssa. Koska asianomaiset ovat saaneet itse valita, ohjelmistoon kuuljui käynti Verkkokaupan myymälässä Jätkäsaaressa. Itse nautin noista käynneistä melkein yhtä paljon kuin pistäytymisestä Biltemassa.

Yksi taksinkuljettaja muuten sanoi, kun älähdin hänen autoonsa istuessani, että oikein Letukka eli Chevrolet, että kylläkin Biltema-versio, valmistettu kai Koreassa. Ja kyllä myös K-Rauta on kova juttu. Sen jälkeen kun myyjissä alkoi rautakaupassakin olla paljon naisia, palvelu alkoi toimia niin että Speden klassinen ”Rautakaupassa”-speksi on vain paha muisto.

Tänään etsin selvästi alle 100 euron puhelinta, koska entinen (Nokia E75) mätänee käsiin. Kännykät ovat tuoretuotteita. Ei ole kuulkaa helppo löytää. Mielestäni puhelin voisi olla hyvä, jos sillä voisi soittaa. Esimerkiksi iPhone, jonka olen jossain välissä hankkinut, on varsin hyvä moneen käyttöön, mutta puhumiseen ikävä. Minusta ei ole miellyttävää painaa lasia korvaa vasten ja tuntea, miten akku alkaa kuumentua kuin sauna.

Sitä Nokian värkkiä, jossa oli oikeat kynnellä koputeltavat näppäimet, ei sitten enää saa, ainakaan siitä kaupasta.

Reissu oli kuitenkin hyödyllinen. Nyt uusi tietotekninen ongelma on Lukemista Äidille. Hän lukee romaanin päivässä, mutta ei oikein tahdo jaksaa pidellä kirjaa pitkän. Niinpä olen skannannut hänelle hiukan luettavaa, koska liuskojen lukeminen on kuulemma helppoa ja mukavaa. Lisäksi niiden kääntöpuolelle voi tehdä muistiinpanoja.

Siinä työssä tahtoo aina väsyä. Nostetaan kantta, käännetään skannattavan kirjan sivu, lasketaan kansi, painetaan enteriä.

Tänään käsitin, kuten monena muunakin elämän päivänä, olevani surkuteltava hölmö. Siellä näytti olevan hintaluokassa 60 – 80 euroa moniakin skannereita, jotka ovat niin pieniä ja kevyitä, että sellaisellahan skannailee sylistään vaikka televisiouutisia katsoessaan. Kohdehenkilö, äitini joka täyttää tulevalla viikolla 90, taisi marjamatkoilla kutoa yhden sukan mennessä ja kun kolme litraa puolukoita oli ämpärissä, toisen sukan kotiin kävellessä.

Vitsi ja asiasta kirjoittamisen syy on selvä. Tekstin skannaaminen ei todellakaan edellytä hääviä jälkeä. Vaatimatonkin vehje tekee täysin luettavaa. Eli neljänneksen pöytätilastani haukkaava Canonin printteriskanneri, josta muutenkin on ollut aina pelkkää murhetta, on vanhentunut koje, varsinkin kun se on mustesuihkuvehje, johon ei kohta edes saa niitä hirvittävän kalliita patruunoita. (Mustavalkoiselle olen ymmärtänyt hommata vuosia sitten alle satasen laserin, joka toimii kiukuttelematta. Kiitos valmistajien, siihenkään ei kyllä kohta enää saa värijauhetta.)

Monilla kaupoilla on nykyisin velvollisuus ottaa uutta ostaessa vanhat romut vastaan, kierrätykseen tai mihin menevätkään. Ainakin Anttila ja Verkkokauppa todella tekevät niin.

Suvun piirissä on myös kartutettu garderoobia. Erääseen valokuvaukseen liittyvään hankkeeseen on tarvittu rekvisiittaa. Matinkylän kierrätyskeskus on niin hyvä, että sieltä tahtoo väkisin tarttua mukaan käyttötavaraa. Keskihinta euro. Jos sattuu vastaan sähkölaite, väittävät että niiden turvallisuus on takahuoneessa tarkastettu.

Kuvassa blogin kirjoittaja kavereineen tulostamassa päivän mietelausetta. Huomenna 3-5 lapsenlasta viedään Peuranmaalle mäkeen. Elias ei tule, kun hän muka on liian pieni skimbaamaan eikä ole monoja (eikä mutakaan kenkiä). Ja mies on jo täyttänyt 3 kuukautta!