Äly hoi, älä jätä

Puhe ei ole pakkoruotsista eli monien mieliaiheista. Sitä vastoin suomenruotsalaisuus saattaa olla henkistä kuntoa edistävä asia.

Viimeksi Jared Diamond uudessa kirjassaan on viitannut aivan uusiin tutkimuksiin monikielisyydestä ja etenkin kehtokaksikielisyydestä. Ymmärrettävästä syystä Kanadassa on ollut halua järjestää vaikeitakin testejä. Eräässä tutkittiin vauvoja, joiden vanhemmat puhuvat toinen ranskaa ja toinen englantia.

Kaksikielisyyden vaikutusten selvittämiselle olisi Suomessakin hyvät edellytykset.

Diamond ei tietenkään ole tämän alan tutkija. Asiaan hän päätyy kerratessaan hyvin tuntemansa Uuden Guinean kielioloja. Siellä on normaalia ja monin paikoin välttämätöntä, että nuotiolla istujat hallitsevat hyvin vähintään viisi kieltä, ja normaalia, että puhutaan kahdeksaakin. Saman tyyppistä on Etelä-Amerikassa Amazonasin alueilla ja Afrikan eteläkärjessä. Sen seudun kuulumisia seuraan kernaasti, koska paikallisten kielten oikeinkirjoitus viehättää minua, etenkin xhosa ja !kung-kansa ja sen kieliryhmä kx’a.

Eikä puhu yleisesti murteista, vaan kielistä, jotka eroavat toisistaan kuin kiina ja englanti.

Kaksikielisyydessä on ilkkumisen syytä siksi, että vielä muutama vuosikymmen sitten korkeat asiantuntijat pitivät lapselle hyvin vahingollisena yhtä useamman kielen kuulemista.  Monet erikieliset vanhemmat yrittivät noudattaa uskollisesti ohjeita ja toimivat kuin jotkut amerikanjuutalaiset vanhemmat, jotka eivät koskaan puhuneet jiddishiä lasten kuullen.

Asiantuntijamielipide oli joka tapauksessa väärä, ja ainakin suuremmissa yhteisöissä lapset oppivat ympäristön kielen. Mielenkiintoista kyllä, jiddish ja saksa kuuluivat aikuisina maahan muuttaneiden puheessa koko elämän. Ehkä joku minua parempi englannin taitaja osaisi sanoa, kuuleeko ihannemieheni Arska Schwartzeneggerin puheesta, että hän ei ole syntynyt Kaliforniassa. Itse olen kuulevinani jotain sellaista, mutta jopa Hollywoodissa on hyvin harjoitelleita aksenttispesialisteja.

Myös Diamond sivuaa toista ajankohtaista aihetta, muistisairauksia. Niiden jarruttamiseen ehdotetaan usein kielten opiskelua.

Niinpä ajattelin järjestää kurssin, jonka nimi voisi olla esimerkiksi ”Latinaa henkisesti jälkeenjääneille”. Latina olisi vielä parempi kuin saksa, koska siinä on paljon pänttäämistä. Ilman erinäisten kaavojen opettelemista tekstistä ei saa selvää.

Näitä mietteitä myöten päädyin selvään suositukseen arvoisille höperöityville lukijoille. Verkosta löytyy suomen yleissanakirja. Se on osoitteessa

http://suomisanakirja.fi

Erinomaisen hyvä ja kohtalaisen vaativa on uusin iso suomen jkielioppi. Se on myös verkossa paikassa

http://scripta.kotus.fi/visk/

Ehdoitukseni aivojen ulkoiluttamiseksi on siis suomen kielen taitojen ylläpitäminen ja kohentaminen. Itse olen katsellut suomisanakirjasta myös vieraskielisiä sanoja ja hämmästynyt, miten syvään muistamattomuuteen on hautautunut se tieto, mikä on saksaksi uuhi (die Aue) ja italiaksi vohla (pecorino). Tiedättehän te näiden kahden sanan merkityksen?

Helppoja hyödyllisiä ovat ruokalajit. Luennoilla totesin aikoinani, ettei kuulijoista yleensä kukaan osaa suomen maastonmuotoja. Mikä on ahde? Millainen on aho? Mitä eroa on niityllä ja kedolla?