Sininen kirja

Viimeistään tänään kiinnostuin Pekka Himasen keskusteltavaksi toimittamasta Sinisestä kirjasta, kun kävi ilmi, että sen sisältöä pilkattiin avoimesti eduskunnassa, kyselytunnilla. Korvaani sattui edustaja Tiilikaisen luonnehdinta.

Mikä siinä paperissa on noin vaarallista? Vastaan: ainakin rivien välistä käy ilmi, etteivät poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset päättäjät ole oikein miettineet, missä mennään ja kuinka vaikea tilanne oikeasti on-

Valkoinen paperi tai valkoinen kirja tarkoitti alkujaan viranomaisen julkaisema selitystä politiikkaratkkaisuista. Churchill julkaisi sellaisen Palestiinan kysymyksestä 1922. Suomi selvitti poliittista asemaansa kansainväliselle yhteisölle valkoisilla kirjoilla sotien aikana.

Termi ei siis tarkoita tutkimusta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa tutkimusohjelman esittelemistä.

Himasen ja työryhmän Sininen kirja on varsin hyvä. Se ei ole höpötiedettä. Siihen on täysi syy perehtyä huolellisesti. Siinä käsitellään erittäin tärkeitä ja ajankohtaisia asioita ja esitetään lintuperspektiivin näköaloja suunnista, joilta vastausta voisi hakea. Tutkimuksen on määrä valmistua tämän vuoden lopussa, mutta jo tästä näkee, että tutkimus tulee korkeintaan olemaan painotettu jatkotutkimusohjelma.

On sääli, että Sininen kirja on koottu huolimattomasti ja jätetty kielellisesti kiusallisen huonoksi, kohdittain virheelliseksi. Himanen ei ole koskaan ollut erikoinen kirjoittaja, mutta olisi tässä maassa toimittajiakin. En tarkoita itseäni. Suomensin kymmenen vuotta sitten Castellsin ja Himasen kirjan, ja se riitti. Kielenkäyttö on sellaista, että sen kääntäminen on niin kuin räntäsateessa vastatuuleen hiihtämistä.

Sitä en jaksa päivitellä, että Himasesta on tullut epäsuosittu henkilö. Lehdistä päätellen hän saa syyttää siitä myös itseään. Lisäksi hän epäonnistui jo kauan sitten nuoren akateemisen tähden roolissa. Se on vaikea rooli. Esa Saarinen, joka on lopultakin julkaissut aika paljon jopa hyvin kirjoitettuja oppikirjoja (yliopistotasolle) piti kauan yllä kahta roolia. Julkisuuspellenä en häntä tunne; kollegana olen häntä tavannut muutaman kerran ja tiedän, että hän on pätevä henkilö, joka kuuluu myös menestyvän tehtävissään.

Tutkimuksen hinnasta en sano paljon. Tunnen nimittäin alan ja osan toimijoista. Tiedän mitä maksaa esimerkiksi yhden tekniikan tohtorin käyttäminen projektissa yhden vuoden ajan ja miten työn tuloksista raportoidaan esimerkiksi Tekesille tai Suomen Akatemialle. Olen ollut näissä töissä kymmenen vuotta. Olen myös projektiryhmän kanssa ollut kilpailemassa rahoista joskus menestyen, joskus menestyksettä.

Tunnen Himasen. Luullakseni olen nähnyt hänet viimeksi viisi vuotta sitten. Olemme aikaisemmin puhuneet samoissa tilaisuuksissa, esimerkiksi kerrankin Berkeleyssä. Tilaisuuden tähti oli kuitenkin tässäkin tutkimuksessa mukana oleva Annelee Saxenian.  Tunnen Castellsin. Olemme tavanneet. Hän on selvillä Suomen asioista.

Olen nähnyt Himasen luennoistaan kirjoittamia laskuja ja kauhistunut. Yksi syy kauhistumiseen on ollut vanhemman yliopistoihmisen tietoni, että vaikka kenenkään ei tarvitse ponnistella saadakseen kollegoja kimppuunsa, ainakin puolet porukasta – siis professoreista – loukkaantuu ja tekee lopullisia johtopäätöksiä huomattuaan, että tutkijaksi itseään nimittävä kollega alkaa rikastua, ja vielä kehuskelee sillä.

Osa lukijoista rientää päättelemään, että olen tässä jeesaamassa kavereitani. Jos siltä tuntuu, minkä minä sille voin. Sekä Castellsin että Himasen tutkimuksiin suhtaudun välillä epäillen, välillä hyvinkin kriittisesti.  Nyt Valkoisessa kirjassa on erinomaisia ajatuksia ja hienoja tiivistyksiä. Vahinko että ne taitavat joutua harakoille. Tuskin moni haluaa tämän jälkeen mukaan Pekan projekteihin.

Näyte kirjan tekstistä huonoimmillaan: ”Onnistuakseen isolla tasolla tällainen ohjelma tarvitsee aloittaa hallitustason johtajuudella yhteistyössä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä myös eläkerahastojen kanssa. Siinä olisi syytä olla myös verotukseen liittyviä kannustimia työhyvinvoinnin kehittämiseen tehdyille panostuksille tutkimus- ja kehityspanostusten verovähennyksen tapaan.”