Kasvu

Eilinen kirjoitus, jossa muistutin uudesta ja tarpeellisesta kirjasta, toi harvinaisen järkeviä kommentteja – samoin kuin muuten esoteeeriset pohdinnat pahan olemuksesta.

Ilahdun taas kerran ajatellessani, että pösilöt höyhentävät toisiaan jollain muilla keskustelupalstoilla. Rahan käyttöön ja julkisiin varoihin liittyvissä keskusteluissa on minun ikäni aina ollut mukana joku, jonka mielestä syrjäkylän opettajalta pitää ottaa pois kunnan kustantamat polttopuut. Polttakoon risuja metsästä. Säästetään yhteisiä verovaroja.

Mitä tahansa voi verrata mihin tahansa. On aivan totta, että kunnanpösö istuu kiikkustuolissa laskemassa viljantrokausrahoja, kun toinen kiskoo konekivääriä ahkiossa pitkin Syvärin seudun metsiä, jossa kannotkin ovat kuin kerjuupoikia.

Kaksi alkeellista asiaa haluaisin lisätä keskusteluun. Toinen on taloudellisen kasvun laskemistapa, koska se joskus unohtuu. Jos BKT oli edellisvuonna sata ja kasvoi 1,8 % ja kasvu jatkui seuraavanakin vuonna, lopputulos on 1,8 prosenttia 101,8:sta.

Jos Kiinan talous kasvoi 6 % vuodessa, se kaksinkertaistui 12 vuodessa. Suomessa jopa käytettävissä olevat varat ihmistä kohti ovat nyt 15 kertaa suuremmat kuin sata vuotta sitten.

Eräs viisas mies selitti minulle aikanaan, että korkoa korolle on epäintuitiivinen ajatus ja se olisi syytä laskea. Jos maksamattomat korot lisätään velkapääomaan, miten pian velka kaksinkertaistuu? Silloin kun pankkikorot olivat toistakymmentä prosenttia, laskin päässäni, että seitsemässä vuodessa.

Katso lähemmin ”eksponentiaalinen kasvu”.

Kun puhutaan taloudellisesta kasvusta, silloin ajatellaan usein rikastumista tai elinympäristön turmeltumista. Kun sanotaan, että taloustieteen suosittama politiiikkaohje olisi taloudellisen kasvunmaksimointi, silloin puhutaan pötyä. ”Taloustiede lähtee siitä, että ihmisten tulisi saada vapaasti tehdä valintansa markkinaehtojen ja budjettirajoitustensa puitteissa.” (Korkman).

Taloudellisen kasvun käsitteeseen sisältyy hyvinkin keskeisesti tiedon lisääntyminen. Tieto ei ole kuluva luonnonvara. Useat voivat käyttää samanaikaisesti samaa tietoa, eikä se siitä vähene.

Jonkin kehittyvän talouden kannalta tiedon levittäminen syntyvyyden säännöstelystä saattaa olla juuri tällainen ratkaisevan tärkeä kasvutekijä. Jossakin onnellisessa tapauksessa sen seuraus voi olla, että ihmiset elävät paremmin – nälkä hellittää edes hiukan, tautikuolleisuus vähenee.

Hieno kasvutekijä, jota itse kannatan kovaäänisesti, on se kehitysavun muoto, jossa tyttöjä opetetaan lukemaan. Täysin järkevästi arvioiden seurauksena on yleinen lukutaidon koheneminen. Empiirisesti arvioimme, että parantunut lukutaito merkitsee suotuisampaa elämää.

Luulisin että ihmisen aiheuttamien ympäristövahinkojen selvittäminen lukutaidottomalla joukolle olisi käytännössä tuloksetonta. Eurooppaa ja Suomea ajatellen luetun ymmärtäminen eli tutumpaa sanaa käyttäen koulutus (tai valistuksen lisääminen) on selvä edellytys tolkuttomuuksista tinkimiselle.

Itse pohdin useimmin palveluntarjonnan tuotteistamista. Aion kirjoittaa siitä edelleenkin, välillä myös vaikeaselkoisesti. Kun tällä hetkellä Euroopassa 72 prosenttia BKT:sta tulee palveluista ja vain 28 prosenttia tavarantuotannosta, kysymys on tärkeimpiä. Siihen kuten suuriin taloudellisiin ratkaisuihin ei ole olemassa poliittisia keinoja eikä ratkaisuja. Politiikan tehtävä on pitää oloja vakaina, mikä muuten siis edellyttää sen kunnanpösön ahdistelemista ja konekiväärin poistamista kelkasta eli jollain tasolla oikeudenmukaiseksi käsitettyä tulonjakoa. Lisäksi politiikan tehtävä on vaalia instituutioita, sellaisia kuin esimerkiksi toimiva ja ei korruptoitunut poliisi.

Kyllä Jyrki Katainen ja Pekka Himanen ovat oikealla asialla. Ajatteleminen – uusien ajatusten kehitteleminen – on yhteisen edun mukaista. Ja ajatustyöhön voi osallistua jokainen. Kumpi kuormittaa ympäristöä, ooppera vai jääkiekko, mainitakseni kaksi kallista lajia? (Näiden paneminen vastakkain on siis mielivaltaista ja anteeksiantamista; tuli vain mieleen tonttikeskusteluista.)