Paholainen kukaties

Tämä liittyy tietysti hulluuteen, eli aikaisemmin sanottuun. -

”Paholaisen kirjeopisto” ("The Screwtape letters”, 1942) on mainettaan huonompi kirja. Kirjoittaja oli C.S. Lewis, Tolkienin läheinen ystävä ja kollega eli siis yliopistomies ja keskiajan tuntija. Hän oli aikoinaan hyvin arvostettu kristillinen apologisti, mutta nyt häne muistetaan meillä kai lähinnä lastenkirjasarjasta ”Narnia”.

Sitä en osaa sanoa, miksi kirjeopisto ei minua miellytä. Osaan sanoa, että Narniassa kristillinen vertauskuvallisuus ärsyttää minua jostain syystä.

Ehkä joku yllättyy näistä maininnoista, koska olen julkijumalinen mies ja tuon mielelläni asian esiin. Kai sitten on niin, että olen taipuvaisempi saksalaiseen mystiikkaan kuin korkeakirkolliseen ajatteluun, vaikka se olisi näinkin nokkelasti esitetty. Vanhempi paholainen neuvoo nuorempaa, jonka tehtävä on turmella muuan ihminen. Siinä käy niin ikävästi, että tehtävä epäonnistuu ja turmeltava pääsee taivaaseen.

Eilen mainittu Ingmar Bergman nosti Paholaisen monta kertaa elokuviinsa. Erään nimikin on ”paholaisen silmä”. Bergman itse sanoo sitä häpeälliseksi välityöksi, ja määritelmä on varmaan oikea.

Hänen ja Bressonin ja Carl Th. Dreyerin tuotantoa ajatellessa tulee kuitenkin välillä mieleen Paholainen. Tämän kirjoituksen otsikkokin on Bressonin elokuvan nimi. Sekin on viitteellinen.

Kerubinen vaeltaja eli Angelus Silesius eli Johannes Scheffer kirjoitti 1600-luvulla:

„Das gröste Wunder ding ist doch der Mensch allein:
Er kan / nach dem ers macht / GOtt oder Teufel seyn.“

”Ihmeellisin kaikista on ihminen. Hän voi olla omasta valinnastaan Jumala tai Paholainen.”

Paholaisusko juurittiin yhteiskunnista onneksi 1600-luvulla. Sitä ennen oli ajateltu, että Paholainen on jotain todellista, ja hänellä on kyky asettua taloksi ihmiseen. Sellaista ihmistä sanottiin joskus riivatuksi eli riivaajan valtaan joutuneeksi, myöhemmin noidaksi. Ja noidat oli surmattava tuskallisesti.

Kun nyt jokaiselle lukijalle on tullut selväksi, ettei tuolla menneen ajan kielikuvalla, Paholaisella, ole mitään sijaa mielessämme eikä elämässämme, voin kertoa, mikä on muuan kavala keino, jolla Paholainen viettelee ihmistä.

Hän virittelee ihmisessä apeutta, epätoivoa, surua ja syyllisyyttä.

Tämä on niin suuri salaisuus, että nuo ominaisuudet on nostettu ihmiselämän määreiksi. Niiden väitetään olevan väistämättömiä ja normaaleja elämän perustekijöitä. Jos ihminen ei tunne niitä vähän väliä, hän on hullu.

Harhaanjohtavasti ”hengelliseksi laiskuudeksi” suomennettu ”acedia”, englanniksi ”sloth” oli yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Joskus suomennoksena voisi käyttää myös sanaa ”penseys”, mutta sitä ei moni enää tunne eikä juuri kukaan käytä.

Luulen ettei 1700 vuotta ole riittänyt irrottamaan ihmisiä manikealaisuudesta. Myöskään vakaumuksellisen ateismin omaksuminen ei näytä auttavan. Ainakin hetkittäin tuntuu, että maailma koostuu kahdesta osasta, valon maailmasta ja pimeyden maailmasta. Molemmat kilpailevat ihmisestä.

Sama ajatus on yli tuhat vuotta vanhemmassa zarathustralaisuudessa. Pahuutta edustaa kaaos, joka uhkaa ottaa vallan.

Kerubinen vaeltaja kirjoitti ilmeisesti Lutherille mutta samalla Lewisille vuosisatojen päähän: Jumala haluaa luoksesi. Hän tulee käymään, kun et ole kotona. – Ja mistä näin outo ajatus. ”Otollista on rauhaisa mieli. Sen Jumala katsoo hyväksi. Sen voi tavoittaa jättämällä Jumalan rauhaan. – Ja Paholaisen, kenties.