Lapin kummallisuus

Veikko Neuvonen, lähetä sähköposti tämä kirjoituksen yläreunassa olevaan osoitteeseen. Keskustelisin mielelläni luontokuvista ja kirjoituksista ja etenkin niistä  tuhansista dioista, jotka kukaties kiinnostaisivat lähes puolen vuosisadan takaisinakin myös muita.

Kuvan kirja on uutuus. Se on sekä komeasti että asiantuntevasti tehty. Toivon teokselle menestystä, etenkin siksi, että Suomesta ja Lapista julkaistaan kovin paljon sielutonta aineistoa.

Kirja on sorvattu sellaiselle kotimaiselle ja englanninkieliselle yleisölle, jonka tiedot aiheesta eivät ole syvälliset. Siksi on ollut pakko luoda katsaus, jossa on vuoroon kasveja, lintuja, poroja, ihmisiä ja maisemia. Toisaalta tällaisen teoksen ostaja ei, jos on järjissään, varmaan odotakaan kirjalta katkeamatonta dramaturgista jännitettä yhtä vähän kuin syvyyttä.

Silti, Veikko Neuvoselle kunniaksi, mukana on paljon tekstiä siitä, milloin, miten ja miksi Lapista tuli Lappi. Jotakin on ollut aihetta sivuuttaa. Suuret hakkuut ja koskivoiman valjastaminen tekoaltaineen jää sivuun. Suomen ”imperialismia”, jolla alkuperäiskansa saamelaiset työnnettiin tiukalle, ei mainita. Samassa yhteydessä jää väliin se tieto, että itäkairan alue jatkuu kasveiltaan, eläimiltään ja maisemiltaan samanlaisena valtakunnanrajan takana, mutta siellä eivät näkymät tiettävästi kaikin paikoin viehätä.

Erämaiden käytöstä oltiin aikoinaan eri mieltä. Eräs hyvin voimakkaasti luonnon koskemattomuutta ajanut joukko oli avoimesta sitä mieltä, ettei kaikenlaisia kaupunkilaisia pitäisi lainkaan päästää kävelemään tai hiihtämään erämaihin.

Asia osoittautui mutkikkaasti. Eräretkeilijät kehittivät toisaalta oman etiikkansa. Luonnon kunnioittaminen on jo kauan pidetty vaeltajan ominaisuutena. Tätä nykyä ei voi myöskään sivuuttaa sitä, että matkailu on merkittävä elinkeino. On ihmisiä, jotka haluavat kiertää hiihtohissit tykötarpeineen kaukaa. Olen itse yksi heistä. Silti on paikallaan, että jokainen asianomainen saa itse kohdaltaan päättää, mistä suurimman onnen käsittää.

Neuvonen, monikymmenvuotinen viikon luontoääni, on etevä naturalisti. Hienoa että hän julkaisee.

Jos nyt syntyisi keskusteluyhteys – muistelen että olemme jossain elämän vaiheessa olleet samoissa hommissa – voisimme yrittää miehissä selvittää, mitä se on se Lapin lumo.

Ajatus oli olemassa jo ennen kuin se napattiin iskelmiin. Voi hyvin olla, että Lappia mainosti kaikkea muuta paremmin Reino Helismaa ja ”Rovaniemen markkinoilla”. Ainakin elokuva oli ajankohtainen, kuten tässäkin kirjassa kerrotaan. Sotien jälkeen löytyi kultaa, ja innostus oli aikansa kova.

Jos ihminen lumoutuisi vaikkapa Saimaan saaresta, voi olla että lauluntekijä tulisi ja oivaltaisi rinnastaa miehen hylkeeseen. Kyllä siinä jotenkin surumielinen sävy olisi. Liikuin jossain vaiheessa Saimaalla Koloveden kansallispuistossa. Se on hämmästyttävä ja hieno alue, mutta en muista tunteneeni taikaa enkä lumoa.

Lappi sen sijaan – kyllä se teki järkyttävän ja pysyvän vaikutuksen silloin ensimmäisellä kerralla, vuonna 1955.

Neuvonen on kuvannut kirjaansa murtuneen palsan. Palsa on suosta vähä vähältä kohoava, sisältä kestäkin jäinen möhkäle. Ja palsta ovat siis alkaneet sulaa ilmastonmuutoksen johdosta.

Tuosta kuvanvalinnastan olen henkilökohtaisesti iloinen. Muistan yhdenkin pikku talviretken ja toisen, kesällä tehdyn, Paistunturissa. Alueen merkittävä huippu on Kuivi, ja se sijaitsee Utsjoella Karigasniemeen ajettaessa pohjoisen puolella.

Se on niin karua maata, että maiseman pelkistymisen aste samanaikaisesti hirvittää ja ihastuttaa. Jos haluaa mitata Lapin kuumeensa, suosittelen seutua. Siellä on hyvät kämpätkin. Ja vähän väkeä. Ja Lapin kummallisuutta.