Ammattivalittajat

Joku kysäisi jotain Arposen komiteasta (Tuomioistuinlaitoskomitea). Otin kymmenen vuoden takaiset paperit esiin ja totesin pudotelleeni tässä blogissa vähän väliä tekstiä, joka on kuin suoraan mietinnöstä.

Olisi hyvä ajatus ottaa laaja mietintö ministeriössä esiin. Erinäiset asiat ovat tulleet uudelleen ajankohtaisiksi. Itse komitea oli hyvä. Asiantuntijoina toimivat professorit Jyrki Virolainen ja Asko Välimaa. Erikoisasiantuntija oli aktiivinen Sakari Laukkanen. Mukana oli Matti Tolvanen, silloin syyttäjänä – oikeastaan koko porukka pitäisi luetella.

Komiteoille on naureskeltu iät ajat. Vaativan hankkeen kehittäminen komiteassa on kuitenkin harvinaisen kovaa – ja palkatonta – työtä.

Ne tekijänoikeuspuolen lainsäädäntöporukat, joissa olen majaillut, ovat välillä repsahtaneet aika yhdentekeväksi kinaamiseksi. Paras muistoni on asunto-osakeyhtiöoikeutta kehittänyt komitea, jota veti Paavo Nikula. Siinä toteutui sekin sääntö, että ainakin itse opin enemmän kuin osasin antaa. Ja siinäkin samoin kuin tässä Arposen komiteassa pelleily ja poseeraaminen jäi hyvin vähälle, koska kaikki olivat sitä mieltä, että nyt tehdään töitä. Ja kuten aina, suurin urakka oli sihteereillä, joina tässä toimivat Anne Niemi ja Antti Savela.

Otsikkoni on viittaus uuteen Kanavaan (1/2013), jossa Teuvo Arolainen selvittää korkeimman hallinto-oikeuden näkökulmastaan ammattivalittajien eli kverulanttien ongelmaa. Mainio ja valaiseva juttu. Ja kirjoittaja esittää joitakin yllättävän kannan. Päätoimisten kaavoista valittajien merkitys on väitettyä vähäisempi. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että jollakin taholla voi olla tarve liioitella viivytyksiä ja ”turhaa työtä”.

Perusasia on selvä. Ei ole eikä saa olla keinoa rettelöitsijöiden hillitsemiseksi. Kun on oikeusvaltioksi ruvettu, kaikki valitukset ja kantelut on käsiteltävä, vaikka kaikki tuomioistuimissa ja erinäisissä viranomaisissa toimineet tietävät nimeltä nämä muutamat legendaariset hahmot, jotka tehtailevat jopa satoja valituksia vuodessa, oli asiaa tai ei. Ja kaikki tuntevat tietyntyyppisten, luultavasti mieleltään häiriintyneiden henkilöiden kirjoitukset, joissa ei välttämättä ole mitään vaatimustakaan, paitsi että koko tuomioistuin pitäisi varmuuden vuoksi piestä.

Keskuudessamme elää ihmisiä, jotka joutuvat räikeän oikeusmurhan kohteiksi kerran päivässä, joskus kahdesti. Ennen asianajotoimistoille oli tätä väkeä kanta-asiakkaina, ja hyviin tapoihin kuului, että heitä kuunneltiin hetki ja heistä hankkiuduttiin eroon sopuisasti. Muistan eräänkin Töölön maitokauppojen kauhun, jonka tyypillinen vaatimus oli esimerkiksi toimittaa nimeltä mainittu kauppias syytteeseen murhan yrityksestä, koska asianomaiselle täti-ihmiselle oli kyseisen henkilön kaupasta myyty todennäköisesti tunkkaantuneita ohrasuurimoita.

Arolainen huomauttaa aivan oikein, että hyvin omituisilta vaikuttavien kirjelmien joukossa on aina välillä oikeaa asiaa, vaikkei se virkamiehelle heti valkenisikaan.

Mieleeni tuli kuitenkin yksi täydennys, jonka tuomarin virkavastuusta kauan sitten päässyt ikämies voi esittää. Ihmiset pelkäävät viranomaisia, kanteluita ja etenkin oikeusjuttuja aivan suotta. Epäilen että asiaan saattaa vaikuttaa jatkuva altistuminen television tarjoilemille oikeussalidraamoille.

Moni muutoin järkevä ja todellisuudentajuinen ihminen luulee, että oikeudessa käy armotta huonosti tai että joka tapauksessa se osapuoli voittaa, jolla on suulaampi asianajaja.

Tämä ei pidä paikkaansa. Etenkin esivalmistelun tultua käyttöön viranomaisissa voi pärjätä aivan omin avuinkin. Tiedämme kaikki ihmistyypin, joka esimerkiksi huoneistokauppojen yhteydessä alkaa hyppiä tasajalkaa ja vannoo, että raastuvassa tavataan. Sellaiseen on syytä vastata, että jään odottamaan kiinnostuneena.

Kysymyksessä voi olla kiristämiseltä maistuva pelottelu. Epäasialliseksi heittäytyminen on viite siitä, ettei asianomaisella ole puhtaita jauhoja pussissa. Olen kuullut liian monta kertomusta aivan älyttömistä hinnanalennuksista ja korvauksista, joihin on suostuttu oikeudenkäynnin pelossa. – Mutta joskus kannattaa maksaa, jos asianomainen hyväksyy kohtuullisen suuntukkijaisrahan.