Vastenmielistä

Oli levinnyt tieto, että laitakaupungilla suhteellisen ehjänä säilyneessä varastorakennuksessa olisi jotain arvokasta. Brittitarkkailijan mukaan ihmisiä tuli tuhansia. Varaston ryöstely muuttui hyvin väkivaltaiseksi. Vanha mies hakkasi ja potki maahan kaatunutta naista, joka oli raskaana. Hän potki mahaan. Myös naisen kasvot olivat veressä. Eikä hän ollut ainoa.

Sama äskeinen potkija kiirehti paikalta mukanaan sylin täysi saalista. Varastossa oli säilytetty vetimiä eli kaapin ripoja ja laatikon nuppeja. Mitään muuta siellä ei ollut.

Hölkättyään hetken sen minkä huonoilta jaloiltaan pääsi mies katsoi kahvojaan, mietti hetken ja pudotti ne kadulle. Hän jatkoi matkaansa, jos hän nyt mihinkään oli menossakaan, paljon hitaammin.

Paikka oli Berliini ja ajankohta kesä 1945.  Katkelma on yksi tuhannesta samankaltaisesta Keith Löwen kirjasta ”Savage Continent” (ISBN 978-0-670-91746-4, 2012).

Tarina on helppo lukea ja pysyy mielessä ja on yksi Lowen kirjan kesyimmistä. Helppous kai johtuu siitä, että puhe on saksalaisista, ja saksalaisiltahan nyt voi odottaa mitä tahansa.

Itse asiassa vankka kirja, maailmansodan jälkeisten tapahtumien erään osan tutkimus, on hyvin vakuuttava ja monipuolinen osoitus siitä, että ihmiseltä ei mene kuin kymmenen sekuntia unohtaa alkeellisimmatkin myötätunnon rippeet.

”Eläimellinen” olisi tässä yhteydessä loukkaava sana, loukkaava eläimiä kohtaan. Se että syö toisia, nielee elävältä tai raatelee pakoon kykenemättömäksi, on käsitettävää toimintaa, jota voisi sanoa järjelliseksi. Rystysten ja varpaiden takominen turraksi Berliinissä, jossa ei ollut paljon taloja pystyssä, muutamien vetimien takia, ei nähdäkseni ole järjellistä.

Hyvin samanlaisia, mutta paljon vastenmielisempiä tarinoita on koottu Englannista, Norjasta, Kreikasta, Ranskasta… Niin, olkaamme rasisteja – tarvinneeko Neuvostoliittoa, serbejä ja kroaatteja erikseen mainitakaan?

Löwen kirja on siis koottu asioista, joista emme halua tietää mitään. Koska asia ei suorastaan koske meitä, olemme lukeneet aika kattavasti juutalaisten kohtaloista, ja monet tietävät, ettei puolalaisten ja ukrainalaisten kohtelu saksalaisten saappaan alla ollut erilaista.

Sitä vastoin tämän lähteen mukaan muun muassa Puola kiistää tänäkin päivänä jyrkästi, että maassa olisi sorruttu minkäänlaisiin laittomuuksiin vähemmistöjä kohtaan vuonna 1945 ja sen jälkeen.

Mitä merkitsi 11,7 miljoonan saksalaisen naisen, lapsen ja vanhuksen siirtäminen suurelta osin jalan ja talvella satojen kilometrien päähän ilman ruokaa, juomaa ja lepoa, sen ainakin minä olen tiennyt kauan mutta en ole halunnut ajatella sitä.

Resnais’n elokuvasta ("Hiroshima - rakkauteni") alkaen eli puoli vuosisataa olen tiennyt ”saksalaisheilojen” häpäisemisestä Ranskassa, mutta se Löwen tieto on minulle uusi, että norjalaiset lakimiehet harkitsivat 1945 vakavissaan mm. norjalaisen ja saksalaisen suhteesta syntyneiden sylivauvojen karkottamista maasta. Asiasta julkaistiin komitean mietintö. Käytännössä näitä äitejä ja lapsia tyydyttiin sulkemaan erilaisiin laitoksiin, koska oikeuspsykiatrikin todisti, että saksalaisen kanssa suhteeseen ryhtynyt norjalainen nainen ei voi olla sielullisesti täysin kehittynyt tai ainakaan mieleltään terve.

Löwen kirja opettaa myös muita tarpeellisia tietoja, On tosiaan paikallaan ymmärtää, että eri puolilla Eurooppaa raivosi 1939-1945 ja laajasti myöhemminkin useita sisäkkäisiä sotia. Koska tunnetusta syystä eli kylmän sodan takia järjelliset rangaistustoimet jäivät melkein kaikkialla sillensä (Norjaa lukuun ottamatta), eikä rähmällään olleisiin asti päästy koskaan, on selvä, että syntipukkien tarve oli huutava. Yhtä selvää lienee, että Italiasta Ruotsiin virkamieskunta oli kuolemaan asti uskollinen kenelle tahansa – kenelle tahansa, jolle kulloinkin kannatti poliittisen realismin nimissä olla uskollinen. Koko Eurooppa oli Paasikiven linjalla ennen kuin Paaasikivi!