Alituksia

Yllättävän hyviä kommentteja Täältä Pohjantähden alta.

Esimerkiksi Mannnerheimin osuus 1918 on kiinnostava kysymys. Oliko valkoinen sankari myös murha-Kustaa? Nimen nosti jälleen käyttöön Hannu Salama, vaikka se meni erään pikku elokuvan nimiin. Nimitys ja sen sisältämä käsitys lienee Vanhaa Pispalaa.

Viittasin kesän1918 saksalaisvaltaan. Tuo viittaus tarkoitti, ettei täällä ollut oikeastaan poliisia eikä muuta armeijaa. Täällä ei ollut liioin ulkopolitiikkaa.

Yleistietoihin voi kyllä liittää sen, ettei sotaa käyvä Saksa vuonna 1918 ”avustanut” mitään maata, ellei sellaiseen ollut sotilaallisesti ja taloudellisesti hyviä perusteita. Suomea avustettiin, mutta hanke jäi kesken, kun Saksa kaatui syksyllä 1918 melkein voitettuaan maailmansodan. Sillähän oli yksi vihollinen vähemmän, Venäjä nimittäin, ja yksi lisää, Yhdysvallat.

Nämä asiat ovat luettavissa monista hyvistä kirjoista. Mekinanderin uudesta Suomen historiasta näkyy tulleen uusi, ajantasainen painos, ja suuresti suosimani Pentti Virrankosken Suomen historia aikojen alusta on uutena, huokeana laitoksena markkinoilla. Soisin niille lukijoita.

Mutta kansallinen näköharhamme vaatii kuitenkin jankuttamista. Meillä on tapana luulla, että esimerkiksi nyt Kreikan, Korean tai EU:n kohtalo on Suomen kädessä. Näin se ei ole. Kokomme on pieni.

Joskus tuntee lukevansa, että Suomi voitti toisen maailmansodan Kannaksella 1944 ja patosi idän aallot. Näin ei käynyt. Kyllä Suomi hävisi ja itä aaltoili Keski-Eurooppaan ja aiheutti aina vuoteen 1991 synkkiä ajatuksia Amerikassa asti. Suomella ei ollut siinä paljon jakoa.

En olisi ehkä lainkaan mennyt näihin aiheisiin tässä ja nyt, ellei mieleeni olisi tullut kielen rapautuminen. Martin Saarikangas käytti televisiossa telakka-asiassa sanaa ”riski” tarkoittaen, että olisi täytynyt rikkoa lakia. Muutkin rikkovat. Reippaasti vain: vuorineuvos puhuu valtiosta ja kiinni jäämisen riskistä kuin murtovaras.

Lehdet kirjoittavat tuesta eli tuista joita on tahdottu tai kieltäydytty antamasta. Onko puhe rahasta vai lupauksista, se jää kertomatta kerran toisensa jälkeen. Minusta ”tuki” esimerkiksi sanassa ’valtiontuki’ tarkoittaa rahaa. STX-tuki lienee tarkoittanut pääomalainaa eli oman pääoman ehdoin annettavaa lainaa. Tuollainen sijoitus merkitään varallisuudeksi, mutta sitä ei makseta takaisin, paitsi ehkä osinkoina.

Odotan, milloin Rauman ja Turun seudun Kansallinen Vapautusrintama aloittaa toimintansa. – Toisen maailmansodan jälkeen eräät Etelä-Italian ja Sisilian kunnat erosivat Italiasta.

Olen ollut dadaismin suuri ihailija ja arvostanut surrealismia siitä pitäen kun luin 50 vuotta sitten Olavi Paavolaisen esseen ”Nykyaika etsimässä”. Näin kauan kesti ymmärtää, mikä Paavolaisen hienoissa kirjoissa on huonoa. Ennen sotia ilmestyneitä analyyseja taiteesta, Saksan natsismista ja Etelä-Amerikasta rasittaa edellä viitattu yhteinen näkövikamme.

Tuo dadaismi kukoisti Sveitsissä, etenkin Zürichissä. Kirjoittajalta ja lukijalta jää huomaamatta, että ensimmäinen maailmansota raivosi lähes kaikkialla muualla paitsi Sveitsissä ja Suomessa (jota ei ollut vielä olemassa). Ruotsin teollisuus oli sodasta riippuvainen, Norjan elämä ja menestys Saksan merivoimien upotussodasta.

Etenkin Zürich oli täynnä mitä uskomattomimpia tyyppejä, jotka olivat sotaa paossa ja keksivät äärimmäisiä keinoja huvittaakseen itseään ja suututtaakseen muita.

Saksan ekspressionismi ja Ranskan surrealismi syntyivät oloissa, joissa ehkä puolet luovista (alle 30-vuotiaista) miehistä oli pyyhkäisty olemattomiin käsittämättömistä syistä. Kaupungissa asui myös Stefan Zweig, jonka kertomus Sveitsin oloista sodan aikana on maltillinen. Suomen ja Skandinavian hän mainitsee ylimalkaan vain mainitessaan Pariisissa Paavolaisen ja muiden ylistämät ravintolat ja seudut kohteina, joihin ei kannata vaivautua, koska ne ovat täynnä humalaisia skandinaaveja…