Parannetaan maailmaa

Teille tämä näyttää olevan välillä paikka esittää järkeviä ajatuksia, väitteitä ja vastaväitteitä. Montako sellaista maassa on? Puhuminen olisi tietysti tehokkain tapa, mutta kun puheet eivät tahdo johtaa mihinkään.

Kauhistuin hiukan ja tulin toiseen tuntoon, kun tämän verkkokirjan kyljessä oleva laskuri ylitti neljän miljoonan rajan, mutta ennen kaikkea siitä, että sähköpostini meni tukkoon. Kyllä hävetti. Oman postinsa tukkijoita olen pitänyt tumpeloina ja nyt menin samaan halpaan, vaikka tilaa on neljä gigaa.

Ei se kolumbuksen laatikko näistä kirjoituksista ja kommenteista täyttynyt – mutta arvaisitteko, mikä määrä siellä on kommentteja? 12 000.

Haen nyt yhteyttä utuisten tuntemusteni ja vaikutelmien välille. Juttelin siellä konsertissa ja parissa aikaisemmassa yhteydessä kokeneiden ihmisten kanssa. Siellä oli Ahtisaari, Matti Ahde, eläkkeelle jääneitä tuomareita ja tuomioistuinten presidenttejä ja sen sellaisia, mutta etenkin ikääntyneempää väkeä toisaalta musiikin, toisaalta eräretkeilyn piiristä.

Eilinen kirjoitus työnteon lopettamisiästä on tätä samaa sukua. Jorma Hynninen, joka lauloi paremmin kuin ehkä koskaan ennen, on täyttänyt 70. Retkeilijöissä oli 30-luvulla ja aikaisemminkin syntyneitä. Vanhoissa tuttavissa oli ihmisiä, jotka poimivat ajatuksia ja kuvia jopa 60 vuoden kokemuksesta aikuisaikanaan.

Toimivin tapa opettaa, kouluttaa ja innostaa ihmisiä on se kaikkein vanhin. Yleensä kai puhutaan opettajan ja oppipojan suhteesta, vaikka todellisuudessa naisen ja vanhan naisen suhde on vielä paljon tärkeämpi.

Tunnetuista syistä nämä suhteet eivät usein toteudu perheen sisällä suoraan alenevassa polvessa. Taidan tietää koko joukon kirjailijoita, joiden elämäkerroissa puhutaan laihoista vuosista kuvattaessa aikoja, jolloin he olivat viisastuneet sen verran, että jättivät aina työlään kirjoittamisen vähemmälle ja käyttivät sen sijaan voimiaan toisten, nuorempien kanssa keskustelemiseen.

Nuoria taiteilijoita ei saa opettaa. He suuttuvat, koska heillä on sellainen tunne, että löydöt on tehtävä itse. Opettaminen sujuu keskustelemalla ja käsikirjoitusten arviointi siten, että heikoista tai keskeneräisistä kohdista ei puhuta mitään. Kyllä kirjoittaja huomaa sen.

Sotien jälkeen Korkeimpaan oikeuteen kutsuttiin tietääkseni lainvastaisesti joukko oikeusneuvoksia eläkkeeltä ratkaisemaan asutustoimintaan liittyviä maanhankinta-asioita. He osasivat ne. Muut eivät osanneet. Urakka selvisi nopeasti ja hyvin. Kuulemma sotilasvamma-asioissa tehtiin samaa. Tällä hetkellä sellainen ei olisi luvallista. Eräs ystäväni täytti 70 ja istuu Englannissa ylimmässä oikeusasteessa edelleen joitakin patenttijuttuja ja opettaa siinä sivussa itselleen seuraajia.

Eikö tuntuisi uskottavalta, että taitoa ja kokemusta vaativissa tehtävissä eläkeläinen ja etenkin terveytensä menettänyt sairaseläkeläinen saattaisivat olla aivan erinomaisia kouluttajia. Ei heidän tarvitsisi tehdä joka päivä töitä eikä edes täysiä päiviä. Nyt joissakin tapauksissa tuollainen voi alentaa tuloja. Itse asiassa heille pitäisi maksaa lisät suoraan pimeänä käteen ja perjantaisin pullo viinaa, jos nimittäin vielä putoaa.

Työelämämme ja siis taloudellisen toimeentulomme ajatuskaavat ovat jähmettyneet aikana, jolloin työvoimaa oli liikaa tai sitä ainakin tuhlattiin. Saman aikaan tuli valitettavasti uusi tekniikka, jonka lumoamat nuoret kuvittelivat, että moottorisahan ja sitten käsisirkkelin tai rälläkän makuun päässeellä ei ole mitään opittavaa kirveen käytön taitajalta. Ja se on kyllä erehdys.

Pohdin otsa rypyssä, missä olisi jokin langenneitten naisten opisto tai vastaava. Voisimme harkita sisarusten kanssa erittäin hyvien kangaspuiden lahjoittamista. Kun kangaspuiden laillinen omistaja eli äitini on puhellut, että joku lapsenlapsi tai vastaava ehkä rupeaisi paukuttamaan mattoja, olen aina tyrmännyt ajatuksen sanomalle, että kukas loisi? Räsymatto ei ehkä ole ylivoimainen mutta vähänkin leveämpi kudonnainen on niin konstikas puille pantava, että siihen tarvitaan ammattilainen – joita ei juurikaan ole. Muinoin teetin olohuoneeseeni takan miehellä, jota ei saanut sanoa muurariksi. Hän oli uuniseppä. Kyllä ilahduin, kun kuulin myöhemmin, että hän oli ryhtynyt käymään Espoossa ammattikoulussa opettamassa alaansa, joka tuntuu olevan aivan täynnä niksejä ja konsteja.