Työnjohto

Eilisen kommentit kytkeytyvät taas tämän päivän ja huomisen uutisiin. Yritän muotoilla kysymyksen. Meillä on maassa erilaisten mittausten mukaan aivan tavattoman hyvä koulutus, mutta näkymät eivät ole hyvät. Miksi?

Tässä seurassa moni tuntuu olevan samaa mieltä siitä, että työtaidon ja työn tekemisen taidon välittyminen vanhemmilta nuoremmille on tavalla tai toisella sekaisin.

Käsketään tekemään kovasti työtä, jota ei ole. Pitäisi jatkaa toimintaa, jossa ei välttämättä ole mieltä.

Vastausehdotus: luovuutta on vaikea opettaa. Niinpä sitä ei opeteta eikä opita.

Vanhentunut, romanttinen käsitys luovuudesta on ajatus luojan lahjasta. Joillakin ihmisillä on sitä; useimmilla ei ole. Liiketoiminnassa ja tekniikassa luovuutta sanotaan usein innovatiivisuudeksi. Sana tarkoittaa jonkin uuden aikaansaamista. Siinä on sisällä sanavartalo ’novus’, uusi.

Luovuus on perimmältään raamatullinen sana, mutta sillä on kyllä vakiintunut sija arki- ja ammattikielessä. Tekijänoikeuslain suojaama teos ’luodaan’. Se tarkoittaa että jotain, tai osa jostakin, tehdään tyhjästä eli tulos on uusi.

Uutuus tuli muotiin vasta 1000-luvulla. Tuttu esimerkki on oikeuselämä. Myös uudet lait naamioitiin vanhoiksi. Uusille säännöille oltiin löytävinään juuret keisarillisen Rooman lakimiesten lausumista. Jumaluusopissa luovuus oli äärimmäisen epäilyttävää. Sillä alueella, jonka nimitykseksi vakiintui aikanaan tiede tai luonnontiede, uusia asioita ei juurikaan esiintynyt – paitsi arabian kielen valta-alueelta tuotuina ja käännettyinä.

Vankkumaton usko oli yhteinen. Maailma pysyy ennallaan tai korkeintaan hiukan huonontuu jatkuvasti. Sellainen ajatus, että maailmaa voisi parantaa vaikka vain jollain laitteella tai menetelmällä, oli syvästi vieras.

Vaatimattomalla yliopistotasolla pysytellen voi sanoa, että yksittäiset oppineet alkoivat vähä vähältä julkistaa havaintoja ja oivalluksia, joista kirkko hälyttyi. Historiassa puhumme valistuksen aikakaudesta, jolloin muutoksen tavoitteleminen muuttui hitaasti hyväksyttäväksi hankkeeksi. Muuan uusi  ajatus oli viisaan kuningasvallan tarpeettomuus; seurauksena olivat vallankumoukset.

Luultavasti meidän tautimme tausta on puolisosialistinen, sotakorvausteollisuuden luoma järjestelmä ja syyllisiä saamattomuuteen suuret ikäpolvet, jotka osasivat paremmin ottaa kuin antaa.

Niinpä vastaavasti ratkaisua on haettava yrittäjyydestä. Siitä tulee vaikeaa, koska sanan merkitys on unohtunut.

Se ei ole ainakaan innovatiivista eikä varallisuutta luovaa yrittäjyyttä, että jos seudulla on verstas, perustetaan viereen toinen samanlainen. Täällä meillä päin näyttää olevan suunnitelmana rakentaa melkein vieri viereen toinen toistaan suurempia kauppakeskuksia.

Ongelma on tietenkin nollasummapeli. Menestyä voi vain kilpailijan kustannuksella. Ellei uusia asiakkaita löydy, joko K lihoo ja S laihtuu – tai päinvastoin.

Luovaa yrittäjyyttä on ehtiä ensimmäisenä haistelemalla ihmisten tarpeita ja mielitekoja tai sitten tehdä tai myydä jotain sellaista, mitä kysymyksessä olevalla markkina-alueella ei ole ennen nähty.

Käyköön esimerkistä äsken sammuttamani television keskinkertaisena dokumenttiohjelmana esittelemä Leica-kamera. Siinähän oli mainioita teknisiä ominaisuuksia alusta alkaen, mutta liiketoimintaa kannatellut ja siis varallisuutta luonut ajatus oli kasata kamera, jossa voi käyttää elokuvafilmiä, siis 36 x 24 mm eikä 6 x 6 cm. Heti tuon oivalluksen perässä tuli tekninen rakenne, jonka turvin päästiin käsiksi tuokiokuviin. Liikettä ei enää pysäyttänyt valokuvaaja, vaan valokuva.

(Kuvassa kaksi innovatiivista henkilöä ja toiveiden lähde.)