20. marraskuuta 2012

Mukailu



Kommentoija vastusti ankarasti ajatustani, että "Komisario Palmun erehdyksen" ote on parodinen.

Ei kinata sanojen merkityksestä, koska paljon riippuu sanojasta ja asiayhteydestä. Lisäksi voi olla että kommentoija on oikeassa. Halusin välttää vähemmän tunnettua sanaa "pastissi". Parodia ei tarkoita välttämättä ivamukailua. Musiikissa se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin sitaatti.

Ajoin takaa sanaa "karrikointi". Karikatyyri on pilapiirros, vaikkei siinäkään ole aina kysymys pilailusta. Kaikki maailman upseerikerhojen seinät ovat täynnä karikatyyrejä muinaisuuden jäsenistä. Jotkut näyttävät erikoistuneen niihin ja käyttäneet helpointa keinoa eli piirtäneet profiilin.

Tuollainen karikatyyri on jutun Mark Twain, mies jonka tuotannon suurin osa oli ihmisten, aatteiden, ilmiöiden ja asioiden karrikoimista. Hän teki sen paremmin kuin kukaan, ainakaan aikalaisistaan.

Käytän tätä esimerkkiä, kun varmaan kaikki tunnetta Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin. On hyvin vaikea uskoa, että jossain pikkukaupungissa olisi tuollainen määrä mahtavia tyyppejä, jotka lisäksi näyttävät kuvaavan - siis etenkin Huckleberryssä - aikakauden koko aate- ja tunneilmaston.

Alan suurmestari oli Dickens. Suomalainen mestari oli Kivi.

Tämä ei ole omituista estetiikkaa. Ajatelkaa nyt: vuosikymmeniä lehdet ilmoittelivat tai kirjoittivat Lammiosta, jonka joku oli tavannut junassa tai upseerikerholla. Myöhemmin se muuttui käsitteeksi. Rokan "esikuvaa" etsittiin, ja muuan Antti Rokka ja eräs Viljam Pylkäs julkaisivat kirjat aiheesta.

Ero on tässä. Hyvä karakteristiikka eli henkilöhahmon luonnehdinta panee meidät uskomaan, että tuo romaanin tai elokuvan henkilö voisi kävellä vastaamme, ja kieltämättä joskus käveleekin. Hyvä karikatyyri on toista. Onko kukaan "tavannut" Nummisuutarin Eskoa tai Jukolan Juhania? Nämä Kiven henkilöt ovat monimutkaisia. Molemmat voisi näytellä teatterissa tai näyttämöllä vastoin perinnettä kalvakkaina, synkänoloisina Hamlet-hahmoina, jotka sitten vain välillä räjähtäisivät kuin psykopaatit. Jonkun pitäisi tehdä se.

Heissä on seksuaalisesti jotain erikoista. Ehkä Kivi peitteli omaa henkistä rakennettaan - tämän ajan Suomessa sillä psyykellä mies olisi hyvinkin voinut olla harras homoseksuaali. Kivellä miesten kiintymyksen tunteet toisiin miehiin ovat niin selviä ja mutkattomia ja naiset hieman erikoisesti joko pelottavia olentoja (Martta, Männistön Muori, Venlakin, Herrojen Eeva), tai haipuvia hahmoja. Elävässä elämässä hänen luotettunsa oli häntä 19 vuotta vanhempi, naimaton nainen. Veijo Meren väitteet suhteen seksuaalisuudesta eivät vakuuttaneet minua.

Komisario Palmu oli Kassilan kertomuksen mukaan Joel Rinteen karikatyyri J.K. Paasikivestä, ja Matti Raninin ja Leo Jokelan hahmot ovat hauskasti liioiteltuja. Jussi Jurkan kaltaista elostelijaa ei liene Kaivopuistossa nähty eikä Saara Raninin suoraan satukirjojen kuvituksesta poimittua noita-akkaa. Jopa Aino Mantsaksen mahtava kuolinkohtaus on lievä parodia myrkkymaljasta oopperalavalla.

Asialla on tämäkin puoli, jota matalan kulttuurin pariin eksyneet kaunosielut eivät aina käsitä. Sarjakuvan, televisiosarjan tai viihderomaanin henkilöllä pitää olla hissiluonne. Ennen sanottiin, että innovaation piti olla toteuttamiskelpoisena niin selkeä, että sen ehti selittää Jorma Ollilalle Nokian hississä. Jos oivallus edellytti PowerPointeja ja sönkötystä, se ei ollut hyvä.

Tässä on perää. Olen näitä nähnyt korkeassa teknologiassa. Taiteen/viihteen alueella joku Mustanaamio on kuvattavissa viidellä adjektiivilla. Lisäksi hänen varustuksensa sopii varsin huonosti viidakkoon, uimiseen ja vastaaviin.

Tähän voisi pudottaa kulttuurikritiikin. Miten moni pyykkilautapalleaa itselleen treenaava nuori mies tai missimalliin laittautuva naisihminen todella käsittää, että heidän tähtäimessään on karikatyyri ihmisestä? Eivät muskeli-ihmeet eivätkä kilpailukaunottaret ole oikeasti tästä elämästä. He ovat joidenkin ilmiöiden liioittelua - tässä tapauksessa sanoisin parodiaa. Silmien palon keinotekoiseen toteuttamiseen tarvitaan Josef von Sternberg, kuten Antti Alanen kirjassaan aivan oikein mainitsee. Tärkeintä kaikesta on huijaus.

10 kommenttia:

  1. Ensin meni Mannerheim, ja nyt jo sitten Alexius Stenvallkin värvättiin hartaiden homoseksuaalien retevään rykmenttiin!

    On asetettava päättäväinen sulku kansalliskirjailijan muistoa häpäisevälle mustamaalaukselle! Tinkimättä eteenpäin Veijo Meren viitoittamaa tietä Kiven horjumatonta heteroseksuaalisuutta heijastelevan hahmotelman hunöörisaatioksi! Kysymys kuuluu: kuka historioitsija ensin löytää Charlotta Lönnqvistin kadonneeksi luullun päiväkirjan, josta paljastuu kauniilla käsialalla dokumentoituna hehkeän hekumallinen heterototuus ja toimittaa sen julkisuuteen?

    Teemu Keskisarja - isänmaan katseet kääntyvät asiassa toiveikkaina hänen puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikos Keskisarja ole viela Suomussalmen kenttaoikeuksissa yms?
      Onkoo han liikkunut tosiaan Lonnqvistin jaljilla?

      Poista
    2. Kyllähän Keskisarja on suomalaisten historioitsijoiden mainstreamjazz-standardin, Raatteen tien ruumiskasojen penkomisen, ohella levyttänyt myös bebopia ja freetä, esim.

      "Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa" : perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa, väitöskirja. Helsingin yliopisto, Helsinki 2006.


      Kyynelten kallio : kertomuksia seksistä ja väkivallasta. Siltala, Helsinki 2011

      Poista
  2. Juu, ei komisario Palmu kuvaa sen enempää 30-luvun Helsinkiä kuin Tanssi yli hautojen kuvaa autonomian alun Suomea. Epookkia ovat vain kulissit.

    Waltari siirsi onnistuneesti dekkarin Suomeen ja Kassila vielä paransi hyvien näyttelijöiden avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihmiset ovat ihmisiä aina. Juuri siitä syystä meidän on mielekästä tänäkin päivänä lukea Dickensiä, Twainia tai Kiveä tai vaikkapa Waltaria. Tästä syystä tarinassa esiintyvän henkilöhahmon tutkiminen ei synnytä juuri tietoa siitä, missä ajassa liikutaan, ellei hänessä ole jotain juuri sille ajankohdalle ominaista.
      Ajankuva syntyy juuri siitä ympäristöstä, jossa ne ihmiset liikkuvat, "kulisseista", jos niin halutaan. Joku kuvaa sen kirjassa parilla sanalla niin, ettei siihe ole lisäämistä, joku, vaikkapa Kassila, maalaa sen toisella tavalla.

      Poista
  3. Erinomaista. Kirjoitus avaa uusia näkökulmia ainakin minulle. Tätä lisää.

    VastaaPoista
  4. "There is no business like show business" !

    VastaaPoista
  5. Homostelu ja sen ylistys on mennyt aivan liian pitkälle. Jopa monet suvaitsevaiset ovat saturoituneet kakkonen on ykkönen -mantrasta. Senpä takia meillä ei ole homoseksuellia tasavallan presidenttiä. Haavistoa ei äänestetty sen takia, että se on homostelija vaan sen loiskiehunnan takia moni jätti äänestämättä sitä. Toinen on tietysti se, että akateeminen tutkinto puuttuu edelleen vaikka isänmaa sen tarjoaa kaikille kykeneville ja vieläpä ilmaiseksi. Haavistollelin on annettu mahdollisuus tähän. Mutta kiitos Paavo Joensuun, Haavisto jätti mahdollisuuden käyttämättä.

    Niille jotka eivät yllä kirjoitettua ymmärrä: valtaosa ihmisistä ei ole kiinnostunut toisten sukupuolielämästä tai parisuhteesta. Ne ovat yksityisasioita ja on ihan saman tekevää, mitä jengi makuukammareissaan tekee. Ongelma tästä on tullut vasta sen jälkeen kun homostelua on tuotu mukaan lähes kaikkeen mediaan. Jopa yliopiston oppiaineissa on oma homostelunsa jopa siinä määrin, että jos homostelua ei löydy historiasta, niin se keksitään jollekin henkilölle hypoteesina. Korkeakoulupuolella ainoastaan insinöörien opetus taitaa olla homosteluvapaata. Homostelu kuin ei perustu fysiikan lakeihin ja näin ollen sitä ei ole.

    Homostelu on sosiaalinen konstruktio

    VastaaPoista
  6. Mark Twain sanoi, että hän keräsi kaikki lapsuudenystäviensä ja tuttaviensa kepposet yhteen luodessaan Tomin ja Huckin. Missisippi ja Hannibal loivat Mark Twainin. Mark Twainin muistoa vaalitaan hellästi. Matka Hannibaliin oli eräs meidän perheen hauskimmista matkoista Amerikassa. Tulen surulliseksi, kun vertaan tilannetta Suomeen ja esimerkiksi Aleksis Kiven kuolinmökkiin, joka halutaan hävittää.
    Anna Amnell

    VastaaPoista
  7. Keskisarjan Talvisotateoriat dieselmoottoreineen on kovin huteralla pohjalla

    Keskisarjalla on tuo armeijan huoltopuoli kovin keskeinen teema Suomussalmen taisteluita kuvatessaan, mutta minusta hän ei näytä perehtyneen siihen asiaan ainakaan liian perusteellisesti.

    Silmääni suorastaan hyppäsi aivan käsittämätön väite ja siis virhe NL:n käyttämästä dieselmoottorisesta kuorma-autokalustosta (ja varmaankin myös panssarikalustosta) Suomussalmella! Ja toki varmaan muillakin Talvisodan rintamilla. Olisi ihan oikeasti mielenkiintoista tietää, oliko NL:n joukoilla käytössään Suomussalmella ainoataakaan dieselmoottorikäyttöistä ajoneuvoa Talvisodan aikana. Tai oliko NL:n kuorma-autoista muutenkaan yhtää mallia dieselmoottorisia muillakaan Suomen vastaisilla rintamilla tuohon aikaan.

    http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=4683&start=60

    Joku sanoi lukeneensa Raaka tie Raatteeseen -kirjaa kuin piru raamattua, etsiäkseen siis mahdollisia virheitä kirjasta. Mutta eipä ollut hoksannut näin pahaa moottorimokaa.

    Jos Keskisarjaan on uskomista, niin kyllähän ne NL:n armeijan "dieselmoottoriset kuorma-autot" tuppasi hyytymään... Tunnettiinkohan siihen aikaan dieselin talvilaatuja tai arktisia laatuja lainkaan? Tai oikeasti tunnettiinkohan dieselmoottoreita NL:n kuorma-autoissa lainkaan... ;=)´

    Jos Raaka tie Raatteeseen -kirjasta tulee uusi painos, niin lyön vaikka vetoa, että tuollainen paha virhe korjataan kiireesti.

    Tuo yksi ainoa lause vie pohjaa melkoisesti koko kirjan uskottavuudelta etenkin juuri tuon paljonpuhutun huoltoteorian suhteen. Eipä ole Teemulla tekniikan tuntemuksessa todellakaan hurraamista. Paremmin tuntui luonnistuvan vaikkapa ne eläinten sekaantujien selvittelyt...

    http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=4683&start=60#p25298

    VastaaPoista