Rosvot (kirj. Schiller)

 Nyt kysyttiin iltapäivälehdessä samaa, mistä rähisin tässä blogissa 23.11.2008. Kysymys oli, millä oikeudellisella perusteella kunnat, esimerkiksi kirjastot, ovat läänittäneet myöhästymismaksut perintäyhtiö Lindexille, jolle kenenkään ei tarvitse selittää, miten kolikot nyhdetään ja piilotetaan asiaankuulumattomilta, kuten verottajalta.

Arvaan että sadassa kunnassa todetaan tänään, että järjestelmä on aivan oikea ja veronmaksajien edun mukainen. Sitä se ei ole.

Toinen pitkäaikainen suosikkini Björn Wahlroos pääsi uutisiin yhteydessä, jota joku sivullinen pitäisi ikävänä. Hänen arveltiin olevan rasite Nordean maineelle. Ja pankit ilmoittavat hallitukselle ja eduskunnalle, että jos nyt tehdään niille epämiellyttäviä verolakeja, ne lähtevät maasta pois.

Jutun kuvassa Schiller esittelee rosvokonsernin taseita ystävilleen kehottaen kiinnittämään erikoista huomiota konsernitukeen.

Joitakin vuosikymmeniä Schillerin jälkeen syntyi uusi ajattelutapa, jolla oli kannattajia vielä hiljan, myös tässä maassa.

Pankit oli sosialisoitava.

Arvioitiin, sinänsä aivan oikein, että käytettävissä olevilla suurilla pääomilla ja yhteisymmärryksessä muiden pääomapiirien kanssa etenkin liikepankit riistävät itselleen kovalla työllä hankitun lisäarvon ja viime kädessä pyörittävät valtakuntaa niin kuin lystäävät.

Onko joukossamme ketään, joka ottaen huomioon eurooppalaisten ja amerikkalaisten pankkien erikoiset saavutukset  viime aikoina, menisi väittämään tätä Marxin ja Engelsin piirtämään kuvaa vääräksi?

Muistan oikein hyvin, miten Matti Virkkunen, hänen valpas kannattajansa Raimo Ilaskivi ja erinäiset muut toistelivat Paasikiven jostain kopsimaa ajatusta yhteiskunnan verenkierrosta, joka oli pankkien varassa. Sanassa ei ole lyöntivirhettä. Puhe oli veren, ei veron kierrosta.

Mutta sitten tuli doping! On hiukan kohtuutonta, että osittain samat ihmiset, kuten Esko Aho, joutuivat toteamaan, että sekä vertauskuvallista verta (rahaa) että suonissa lorottavaa verta oli paranneltu erilaisilla huoltoasemilla ja niiden takahuoneissa.

Dopingissa on se pieni ongelma, että sen kiihkeä harjoittaja saattaa kuolla ottamiinsa aineisiin. Tämä voi olla hyväkin ratkaisu. Huolestuttavampaa on, että väärennetty ”veri” näyttää voivan saastuttaa talousjärjestelmän.

Suomessa finanssivalvonta aloitti aika vaatimattomasti. Tunsin ja tiesin niitä ihmisiä, silloin 1990-luvun alussa. Nyt tilanne on aivan toinen. Mutta taloudellista anti-doping-toimikuntaa ei ole olemassa.

Kysymys lienee sitten siitä, ettei sääntöjen ja yhteisten sopimusten vastaista toimintaa edes haluta panna kuriin. Pankit ryhtyvät paimentolaisiksi. Rosvon ja paimentolaisen ero onkin usein näkökulmakysymys.

Nyt liityn niihin, jotka odottavat kunnallisvaaleista suuria muutoksia.

Schillerin Rosvojen päähenkilöt, veljekset Karl ja Franz, edustavat vakiintuneen tulkinnan mukaan toisaalta älhyä ja vapaususkoa, toisaalta kylmää laskelmointia ja pyrkimuystä vallantäyteyteen. Yhteen törmäävät järki ja tunne.

Kirjoitin eilen aivan eri asian yhteydessä, että pelkkä järki ja pelkkä tunne ovat tuomittuja ontumaan. Aikuisen pankkiirin päämäärän pitäisi olla henkinen eheytyminen eli kokonaisuuden muodostaminen eri suuntiin vetävistä voimista. Noinkohan tuota päivää nähdään?