Lue lapselle ja aikuiselle

 Kaunokirjallisuutemme alkaa poikien lukemisvaikeuksilla. Yksi kielemme koruista, ”Timon laulu” (”Makeasti oravainen makaa sammalvuoteellansa”), on tilanteesta, jossa seitsemän nuorta miestä on elämänsä pelottavimman koettelemuksen edessä, matkalla lukkarin luokse oppiakseen lukeminen, sillä muuten ei onnistu edes naimisiin meno.

Asiasta on romaanissa kuvauskin, Jaakkolan Paavosta lukukinkereillä:

”Pisti mar' pappi hänen pöydän alle istumaan kuin ukulin, ja tämän näki hänen korea ja nuori morsiamensa lukutuvan porstuvasta, näki ja pyörtyi tyttö-rääsy, kiikahti kynnykselle nurin kuin hanhenpoikanen. Se oli paha leikki; sen perästä rupesi Paavo juomaan kuin mies, sai rukkaset morsiameltansa kuin mies, ja joi vielä uhkeammin, ja viheljäisenä hevosnylkyrinä kuoli hän viimein. Se oli loppu korean Paavon, jolla ei suinkaan ollut huono pää, ei totisesti, vaan olipa hän viisaimpia, vikkelimpiä nuoria miehiä, mutta nurjana, nurjana oli vieras-äiti tyrkännyt kirjan hänen kouraansa alusta alkain, ja siitäpä lukupäivä hänelle tuli kauhistuksen päiväksi.”

Eikö ole mainiota, että koko kohtalonkysymys on tuossa, muutamassa lauseessa.  ”Vieras-äiti” on äitipuoli ja ”ukuli” on pöllö.

EU:n asiantuntijaryhmä listaa tavalliset väärinkäsitykset ja vastaa niihin.

”Heikkoa lukutaitoa esiintyy kehitysmaissa, ei Euroopassa.” Väärin. Noin yksi viidesosa eurooppalaisista on vailla sellaista lukutaitoa, jota menestyminen yhteiskunnassa edellyttäisi.

”Heikko lukutaito on maahanmuuttajien mukanaan tuoma ongelma.” Väärin. Valtava enemmistö tuosta ongelmasta kärsivistä on syntynyt Euroopassa ja puhuu asuinmaansa kieltä ja siis opetuskieltä äidinkielenään.

”Heikko lukutaito on syrjäytyneiden ongelma.” Väärin. Useimmat lukuvaikeuksista kärsivistä ovat työssä.

”Jotkut ihmiset eivät kerta kaikkiaan opi lukemaan ja kirjoittamaan.” Väärin. Lähes kaikki oppivat, jos saavat asianmukaista tukea ja ohjausta. Ulkopuolelle jäävät vain syvistä kognitiivisista vammoista kärsivät. (Viimeksi mainittu tarkoittaa mm. vaikeita kehitysvammoja.)

”Luku- ja kirjoitustaidon opettaminen kuuluu kouluille.” Väärin. Toimijoita on paljon kodeista läheisiin ja myöhemmin työnantajiin, jotka voivat hyötyä suuresti edistämällä lukemisen taitoja.

”Lukihäiriö on parantumaton vika.” Väärin. Lukemisen taitojen kehittymisellä ei ole standardeja. Kun ihmisen omat lukemisen ongelmat on tunnistettu, häntä voidaan useimmiten myös auttaa.

”Ponnistelevan lukijan auttaminen on liian hidasta ja kallista.” Väärin. Tuloksekas auttaminen on nopeaa ja erittäin kustannustehokasta.

”Vanhemmilla ei ole lapsen ensimmäisten ikävuosien jälkeen mahdollisuutta vaikuttaa hänen lukemiseensa.” Väärin. Vanhempien vaikutus on erittäin suuri ja ohjelmat, joilla parannetaan vanhempien taitoja tässä asiassa, tuottavat hyvin tulosta.

”Ala-asteen jälkeen luku- ja kirjoitustaitoon ei voi enää vaikuttaa.” Väärin. Erittäin monien taidot ovat yläasteelle siirryttäessä riittämättömät. Asiantunteva tuki auttaa.

Yhteenveto: kotona, koulussa, työpaikalla pitäisi olla kirjoja. Jaska Jokusen pikkusisko on oikeassa. Läksyt tarttuvat mieleen – ja kirjat vaikuttavat – kun niitä pitää tyynyn alla.

Yhteenveto 2 – uudenaikaiset koulushoppaajat, jotka hakevat lapselleen hienoa koulua, jossa ei ole toiskielisiä eikä vaikeasti lukevia, saavat todennäköisesti pitkän nenän. On hirveä sääli, että uhri on silloinkin lapsi. Vanhemmat panevat joka tapauksessa asian koulun ja yhteiskunnan syyksi.