Kuisma, Keskisarja I

Erikoinen tilanne. Täysin poikkeuksellinen kirja ilmestyy päivälleen silloin kun maailma muuttuu.

Kuisma ja Keskisarja kirjoittavat Suomen liikepankeista ja selvittävät ensimmäistä kertaa käsitettävästi ja uskottavasti sekä 1990-luvun pankkikriisin että nykyisen.

Jälkimmäinen on peilautuva kysymys. Euroopan talouskriisin elementit ovat samat kuin omien pankkikriisiemme, vaikka mittakaava on aivan toinen. Kysymys on vastuun jakautumisesta, talletusten suojasta, pääomittamisesta, rahan paosta – pankkinunionista.

Koska kirjoittajat ovat historioitsijoita, he aloittavat osoittamalla, että hyvin samanlaisessa tilanteessa oli Suomen Pankki ja J.V. Snellman 1860-luvulla ja että Snellmanin ratkaisu oli olennaisesti sama kuin pankkien ja keskuspankin ratkaisu Suomessa 1945-1952.

Ratkaisu on selvä mutta harvoin ääneen lausuttu: ihmiset saavat kuolla nälkään. Vienti eli tulonmuodostus on tärkeämpi. Snellmanin aikana ihmisiä kuoli nälkään 100 000. Rotschildin laina tuli liian myöhään. Suomessa oli viljaa, mutta ihmiset kuolivat nälkään (ja kulkutauteihin).

Silloinkin kysymyksessä oli pankkikriisi, jonka teki hyvin ankaraksi vaikea kato elinkeinorakenteiltaan eritäin takapajuisessa Suomenmaassa.

Eräässä mielessä kysymys on lähelle ja pitkälle tähtäämisestä.

Populismin poliittinen ongelma on se, että populistit meillä ja muualla ovat hyvin usein oikealla – lyhyellä aikavälillä eli tässä ja nyt. Etäämmäs tai jälkeenpäin he voivat olla kammottavalla tavalla väärässä.

Esimerkkejä Suomen populistisista liikkeistä ovat Akateeminen–Karjala-Seura 1920-1939 ja Suomen Kommunistinen puolue 1918-1922 ja 1945-1991.

Nämä kaksi ja nykyinen irti Euroopasta –aate ovat niin totta, niin oikeita ja niin rehellistä asiaa, ettei voi olla parahtamatta nauruun, kun niitä miettii.

Näennäisesti liikepankeista kertova kirja, ilman muuta vuoden tapaus, on juuri se selvitys, jota te ette saa poliitikoilta ettekä talousasiantuntijoilta.

Poliitikot eivät ole pahoja eivätkä tietämättömiä. Heillä on työsopimus yhdeksi vaalikaudeksi ja huoli seuraavasta. Heitä tulee verrata enemmän huoltomiehiin eli kuten ennen sanottiin laitosmiehiin. He pitävät koneita käynnissä. Kieltämättä jotkut pudottelevat jakoavaimia rattaisiin, kun kukaan ei huomaa.

Tehtaita (lue pankkeja; valtioita) ei suunnittele kukaan. Pankki on rahakauppa ja keskuspankki on rahatehdas. Niiden toiminta poikkeaa muista elinkeinoista siinä, että niiden tuotteita eli rahaa ja rahoitusta on pakko ostaa. Se on kuin ilmaa.

Lukijalla on oikeus kummastella, päästäänkö tässä kirjoituksessa ensinkään asiaan. Ehkä, ehkä ei. Pankkitoiminta, josta on kirjoitettu suuri määrä hyviäkin kirjoja, on erikoisen vaikeatajuista. Paasikivi saattoi olla siinä asiassa oikeassa, kun hän arvioi, että alan oppimiseen menee kymmenen vuotta.

Voivatko Kuisma ja hänen oppilaansa Keskisarja ymmärtää näin vaikeaa asiaa. Kyllä näin on asia. Tuosta ymmärtämisestä ei ole välitöntä käytännön jyötyä heille eikä lukijalle, koska tämäkin kertomus osoittaa, että tosielämässä ja tuotannollisessa toiminnassa asiat eivät ole ennakoitavissa. Ilmiöt ovat osittain emergenttejä, Pikkuleivän leipomisessa ei ole mitään ihmettelemistä, mutta valmista pikkuleipää ei pysty käytännössä palauttamaan jauhoksi, vedeksi ja muiksi aineiksi, vaikka se on teoriassa yhtä selvää.  Tasaisissakin oloissa kysymyksessä on monen tuntemattoman yhtälö. Tästä syystä pääpankkiirit ovat hyvin kauan, nähdäkseni edelleen, uskotelleet yleisölle olevansa hyvin viisaita, suorastaan erehtymättömiä. Korkman ja Liikanen kantavat tätä lippua nyt, korkealle ja pystypäin.

[…]