Hevonen II

”Praa konsti”, sanoi hurri kun hevosen hirtti (Alahärmä). Halventavan sananparren takana on kysymys valjastamisesta, etenkin längistä. Aika monta sataa vuotta valjastaminen merkitsi aasin, muulin tai hevosen kuristumisvaaraa. Suomessa oli jo sata vuotta sitten opittu konstit niin että hevonen sai vedetyksi koko painollaan ja voimallaan.

Pohjanmaalla, jossa oli erikoistuttu ajopeleihin ja tarvikkeisiin – Kurikka oli kuuluisa kärryistään – ajettiin kannattavasti rahtia Pietariin, vaikka rautatiekin jo oli.

Itse en olisi osannut edes nuorena miehenä laittaa hevosta puihin. Meillä oli kyllä sotien jälkeen monta vuotta kaksi hevosta kirkonkylän jylyn kivitalon piharakennuksessa. Mutta huushollissa oli riittävä määrä sopivan ikäisiä enoja, joten keskityimme veljieni kansa enemmänkin kanojen karhaamiseen.

Lapuan kaksi merkittävää teollisuuslaitosta olivat Annalan suvun huopatossutehdas (nykyisin Lapuan Kankurit – suositellaan) ja Lapuan nahka- ja valjastehdas. Vuonna 1938 mänttirahkeet maksoivat 36:- pari, setolkat niklatulla kaarella 122:- kpl ja työsilat Oulun mallia 400:-. Mäkivyö, joiden päälle karjalaiset eivät ymmärtäneet, irtosi hintaan 138:-. Rahan arvon kerroin on 0,328 niin että tulos on tämän hetken euroja.

Jalkaväkirykmentillä oli talvisodassa 2 moottoripyörää, 1 kuorma-auto ja 500 hevosta. Tykistörykmentillä oli 1300 hevosta ja 2 500 miestä. Talvisodassa kuoli 7 200 hevosta ja jatkosodassa noin 16 000, joista melkein kaikki kunnallisten hevosottolautakuntien siviilistä ottamia.

Muistan joskus hiukan ihmetelleeni, kun Pentti Haanpään henkilötiedoissa mainitaan, että hän oli jatkosodan ajan palveluksessa hevossairaalassa.  Hevosia haavoittui pahimmillaan yli 2 000 kuukaudessa.

Yksi Talvisota-elokuvan hurjimpia kohtauksia on tämä, jossa haavoittunutta Vuoksen yli vietäessä sotilas keinottelee hevosen rekineen ja haavoittuneineen ylös avannosta. Luulen tietäväni nimeltä sekä kuljetettavan että nostajan. – Suomenhevonen pääsee itse avannosta ainakin jos saa etukavioillaan otteen, mutta yleensä jonkun on sukellettava vetelemään puukolla remmit poikki, koska rattaita tai rekeä eläin ei vedenvarasta saa.

Väinö Linnan ja Edvin Laineen ansiosta suomalaisilla on edelleen käsitys asiasta. Sotamies Korpelan tapaus, saman jonka repliikit lotista herättivät niin kauheaa raivoa romaanin ilmestyttyä, huipentuu hevosen auttamiseen oman hengen hinnalla. Useampi kuin yksi muistelija on erikseen maininnut minulle, että jos muun jotenkin kesti, niin miinan tai kranaatin haavoittaman hevosen kiljunta ja katse sivullisten eli ihmisten keksimässä sodassa oli liian hirvittävää.

Kolukärryt eli kaksipyöräiset muistan kovin hyvin, ja äänen myös. Venäläiset käyttivät nelipyöräisiä vankkureita. Venäjän kirjallisuus on täynnä tuskanhuutoja, jotka ovat sellaisilla matkustaneiden kynästä. Meillä maakunnissa jo 150 sitten käyttöön tulleista hoijakoista ja linjaalirattaista pitäisi kirjoittaa laajasti ja kuvien kanssa – ”linjaali” viittaa jousitukseen, tietääkseni metalliseen poikittaisjouseen. Kartanonväen vaunut puolestaan oli ”jousitettu” ovelalla ripustuksella, jossa vaunuosa riippui nahkalenkkien varassa ajoneuvon rungon tapeista. Ja ammattinimike ’satulaseppä’ tarkoitti taitomiestä, joka rustasi ajopelejä; satuloitahan siviilit eivät ole Suomessa juurikaan tarvinneet.

Voi olla, että lännen elokuvista tutut postivaunut (diligenssi) oli suurenmoisempi keksintö kuin henkilöauto. Britti-historijoitsijat ovat tehneet laskelmia ja todenneet, että parannetun tiestön ansiosta matkustaminen Englannin halki ja poikki oli siedettävän mukavaa ja nopeaa jo ennen rautateiden tuloa, ja rautateistä taas muuan Fogel saavutti aikoinaan maailmanmainetta laskemalla amerikkalaisen raideliikenteen kansantalouden tuottavuuden lisäykseksi ällistyttävän vähäisen 5 % kymmenessä vuodessa.

Tätä olisi syytä toistella myös tietotekniikkaintoilijoille ennen kuin heiltä kysyy, missä ovat laskelmat tieto- ja tietoliikennetekniikan todella tuomista parannuksista. Sellaisia laskelmia ei näet ole olemassa. Ehkä niitä ei pysty edes tekemän.

Edelle kirjoitettua ei pidä lukea taantumuskiihkoksi. Tarkoitus on vain muistuttaa, että olin jo aikuinen mies, kun autot vedettiin tien ravista hangesta hevosella. Zetorin tai Fordsonin käynnistäminen saattoi olla vaivalloisempaa kuin hevosen.