Valehtelijoiden kerho

Sanomalehden kolumnisti kehaisi kirjaa valheiden paljastamisesta, Liespotting. Vaikka olen viisastunut kokemuksesta jossain määrin ja vältän Harvardin bisnesskoulun julkaisemia kirjoja, hankin (sähköisenä versioina) tämän kirjan ja luin. Epäilyni vahvistui. Kolumnisti ei ollut lukenut kirjaa. Hän oli luultavasti lukenut Amazonissa olevan yhteenvedon ja ehkä hiukan selaillut.

Professorit saattavat olla vaikka kuinka tyhmiä, mutta ammattimme on opettaa ja pitää tenttejä. Itse en ollut läheskään aina erikoisen kiinnostunut siitä, olivatko opiskelijat oppineet asioita. Tenttivastauksista katsoin, olivatko he lukeneet tenttikirjat. Käytäntö oli katala, koska myös vastauksen arvioiminen oli näin helpompaa. Valhe-aiheesta ei pidä kysyä tentissä ”mikroilmeet”, vaan ”mikroilmeet Meyerin mukaan”.

Kirjassa, joka nyt ei ollut niin hääppöinen, oli silti pari osuvaa muistutusta. Yksi sellainen oli tieto, että opeteltu kertomus on usein johdonmukaisempi kuin aito. Mieleen painettu tarina – siis joissakin tapauksissa keksitty ja valheellinen – noudattaa samaa kaavaa kuin poliisitutkintapöytäkirjat. Asiat esitetään aikajärjestyksessä ja johdonmukaisesti. Tavallinen ihminen pakkaa pamauttamaan pääasiana pitämänsä seikan ensimmäiseksi tai ainakin alussa.

Kirja jättää liian vähälle tärkeän asian, jota jotkut pitkän linjan ammattilaiset sanovat kaikkein oleellisimmaksi. Kun antaa toisen puhua ja kuuntelee ja katselee tarkasti ja ottaa samat asiat uudestaan ja uudestaan aina hiukan eri kantilta, ihmisen kertomuksista alkaa näkyä aukkoja, jos niitä siellä on. Aukko on siis jokin seikka tai asiayhteys, jonka kuuluisi tulla ilmi, mutta jonka kertoja kiertää kerran toisensa jälkeen.

Oletteko tulleet miettineeksi, miksi Eduskunnassa on sellainen väitetty kirjoittamaton sääntö, ettei toisen kansanedustajan puheita saa leimata valeiksi. Sen verran saa kenties sanoa, että totuus oli muunnettua.

Syy on yksinkertainen. Melkein minkä tahansa väittelyn voi tuhota rupeamalla huutamaan, että tämä tai tuo asia on valetta. Tuho on sitä täydellisempää, mitä vähäpätöisempi asia on kysymyksessä. Jos yritän kertoa totuuden raitiovaunumatkastani erottajalta Tullinpuomin pysäkille, se ei onnistu minulta. Matkalla ei tapahtunut mitään erikoista eikä mikään epätavallinen asia kiinnittänyt huomiotani. Hiukankin harjoitellut harlekiini kykenee kuitenkin ”osoittamaan”, etten ole ylimalkaan tehnyt väittämääni matkaa, tuskin koskaan raitiovaunussa käynytkään. Hän voi väittää vaikka, että minun pitäisi ilman muuta muistaa, oliko kuljettaja mies tai nainen. Totisesti en muistaisi. Väite: jokainen normaali ihminen muistaa tällaisen asian, on jokseenkin vaikea osoittaa vääräksi.

Viittaan tässä yhteydessä blogissa aikoinaan käsiteltyyn tapaukseen, jossa opiskelijat pantiin heittelemään koripalloa ja toiset laskemaan syöttöjen lukumäärää. Kuten muistatte, noin puolet palloiluvideon katsojista ei huomannut, että kesken kaiken gorilla (gorillaksi pukeutunut ihminen) kävelee kuva-alan poikki.

Eli kuka mitäkin huomaa. Eikä asia välttämättä oikene tutkimalla. Tunnusta kiireesti, että kuultuani uutisissa, että Savonlinnassa on näytteillä Torinon käärinliinaan liittyvää aineistoa, myös kopio alkuperäisestä, jouduin hiukan hämmennyksen valtaan. Pidän tätä pyhäinjäännöstä, josta siis erottuvat selittämättömällä tavalla Kristuksen kasvot, samanlaisena kuin muitakin alan esimerkkejä eli epäaitona. Wikipedian artikkelissa sudarium-tutkimuksesta selvitetään ihmeellisiä asioita. Tutkijat eivät ole asiasta läheskään yksimielisiä. Huomioni kiinnittyy ensimmäiseksi siihen, että kirkko on ollut kovin kitsas antamaan käärinliinasta koepaloja. Niiden edustavuudesta onkin sitten hauska kiistellä. Toiseksi: tavallinen lukija ei kykene arvioimaan tutkijoiden ja tutkimuslaitosten arvovaltaa.

Mielenkiintoista valehtelemisen ja uskon kannalta on, että  minua ei mikään tieteellinen tai ”tieteellinen” todiste saisi vakuuttumaan siitä, että liina on se, johon Jeesus evankeliumien mukaan käärittiin hautaan laskettaessa.

Kysymyksessä on ennakkoluulo. Jos liina ja siitä erottuva ihmishahmo todistettaisiin jokseenkin tarkkaan kaksi tuhatta vuotta vanhoiksi, jäisin kysymään, mikä osoittaa, että liina liittyy Raamatun Jeesukseen.  Sitten toteaisin, että liinan sijainnista ennen 1300-luvun loppua ei ole uskottavaa tietoa. Ensimmäinen kirjallinen tieto näkyy olevan erään piispan vastpaaville laatima kirjoitus, jossa liina todetaan väärennykseksi ja mainitaan, että tekijä on tunnustanut. – Jossain lienee mainittu, että ”aidoista” Jeesuksen ristin palasista rakentaisi kohtalaisen sotalaivaston. Mielenkiintoista silti, että asia kiinnostaa näin paljon. Kyllä Spielberg tiesi mitä teki, kun otti yhden Indiana Jonesin aiheeksi Graalin maljan eli sen astian, johon Kristuksen veri vuodatettiin ristillä. Aihetta oli tosin käsitelty aikaisemminkin.