Niin viimeisen päälle

Se polvi pitäisi jotenkin äyskäröidä, kun on vain turvoksissa ja vielä vikuroikin.

Lääkäri sanoi että kovasti on imunesteitä, vaikka en minä muista mitään ihmeitä imeskelleeni. Mutta kun ottaa oppineen henkilön asennon, panee tyynyn hyvin ja nostaa ketaran pikkutenavan jakkaran varaan koholle, niin melkein kuulee, kuinka lorisee.

Tieteen teossa sänky tai sohva on välttämätön väline. Kun on perimmältään filosofi, ei tarvitse edes paperikoria, koska kaiken minkä herättyään muistaa, voi varustaa sievillä ammattisanoilla ja julkaista. Otsikoksi sopii ”Lisiä oppiin hengen fenomenologiasta”.

Autoa lääkäri kielsi ajamasta, vaikka automaattivaihteet onkin, ja taitaa se totta ollakin, minä kun kerrasti kokeilin. Ei hyppää se kipeä jalka kaasulta jarrulle niin kuin yleinen turvallisuus ja säädyllisyys edellyttäisi.

Hätäkö tässä, kun muutenkin kaikki ihmiset ovat liesussa. Ei ole varsinaisesti edes asian tynkää muille kuin tietysti lukijoille. Sopii kuunnella uutisia aivan aamusta alkaen ja yrittää ymmärtää, mitä siellä maailmalla nyt oikein on päätetty, mutta kun ei ymmärrä.

Ei tule mieleen muuta kuin että Arvi Korhosen vanha, hyvä ajopuuteoria, joka on jatkosodan selityksenä moneen kertaan hylätty, tule vängällä mieleen nykyhetken kuvauksena.

Se ajopuu siis tarkoittaa Suomea. Vielä parempi, mutta tähän tarkoitukseen toivottavasti soveltumaton, on Max Jacobsonin ja Tuomo Polvisen kirjoista joskus muotoilemani versio, että Suomi on niin kuin humalainen junassa matkustaja, joka kahteen kertaan (1918 ja 1944) on ottanut ja pudonnut perikadon pikajunasta (joka tarkoittaa Saksaa), ja päätynyt aivan käsittämättömästi varsin vähin vahingoin, kuhmuin ja mustelmin mukkelis makkelis ratavarteen ja lähtenyt siitä yrittämään eväänsä juoneena ihmisten ilmoille.

Mutta nämä ovat kovasti hirveitä ajatuksia, etenkin kun niihin saattaa olla aihetta. Tuo televisio joka tapauksessa on ilmeisesti päättänyt hukuttaa kansalaisen urheilulla. Potkupallokilpailu tietysti oli aivan ihmeellinen esitys, ja sunnuntaina on luvassa vielä yksi, Italia ja Espanja, vailla oikeutta jälkimarkkinaoperaatioihin.

Muutoin ja myös kohtapäätä uhkaavia olympialaisia ajatellen katsojan mieleen tulee kuvaajien ja televisio-ohjaajan taituruutta ajatellen, että nyt on ohjelmanteko tosielämän tapahtumasta, saavuttanut niin korkean asteen, että se on lakannut kiinnostamasta.

Arvaukseni on, media kun on viesti ja sisällys toisarvoinen asia esitystapaan verrattuna, että kyllä se vehkeistä johtuu. Tässä asiassa median teoreetikko Marshall McLuhan oli puoli vuosisataa sitten erikoislaatuisen oikeassa. Hän osasi ennustaa myös Internetin 30 vuotta ennen kuin siitä tuli totta. Minua miellyttää erikoisesti merkkinä epätavallisesta älykkyydestä, että tämä kanadalainen valopää ihastui opiskeluvuosinaan Englannin Cambridgessa C.K. Chestertoniin, joka puolestaan oli oman aikansa viisaimpia miehiä, nykyisin toki aika unohdettu, kuten ihailijansa G.B. Shaw ja H.G. Wells.

Jokseenkin kauan sitten eli vajaa neljännesvuosisata takaperin kotitaloudessamme oli tyttären ylläpitämä akvaario. Ovatko akvaariot menneet muodista kodin kalusteina? Sen muistan oikein hyvin, miten naapuri valitti, ettei ollut antaa kaloille muuta kuin lämmintä kättä, kun Otto (nimi muutettu) oli syönyt kalojen ruuan.

Samoihin aikoihin Riku (nimi muutettu) oli meillä naapurissa ja hiljaisena järkimiehenä vetäytynyt syrjään muista leikkijöistä.

Etsintöjen jälkeen hänet tavattiin toisesta huoneesta istumasta sillä samalla pallilla, jota minä nyt käytän jalkani lepuuttamiseen, silmä tarkkana akvaarion edessä.

Kommentti jäi mieleen:” Kyllä teidän kolmoskanavalla on yksitoikkoista ohjelmaa.”