Urheilubisnes

Urheilun tutkimus ei sitten edistynyt. Minut havahdutti hyvin arvovaltainen teos, joinka toimittaja oli Roger Caillois ja Nimi ”Jeux et sports”. Sivuja on 1826, ilmestymisvuosi 1967 eikä kirjaa saa käytännössä mistään. Kustantaja on Gallimard ja sarja La Plèiade, usein aiheellisesti maailman arvostetuimpiin luettu.

Plèiade on kuitenkin jo kauan keskittynyt kaunokirjallisuuteen. Puoli vuosisataa sitten heillä oli tämä ensyklopedia-sarja, johon urheilua ja pelejä sekä leikkejä koskeva historiallis-poliittis-sosiologis-kulttuurinen nide kuuluu.

Tiedossani ei ole uudempia teoksia, joissa problematisoitaisiin itse ilmiö. Laajempaan kirjallisuuteen on toki valunut esimerkiksi nyt selvältä tuntuvat ajatus joukkueurheilujen yhteydestä rautateiden keksimiseen ja kehittymiseen ja sitten koviin instituutioihin, kuten armeijaan ja koululaitokseen.

Caillois’n johdolla toimitetussa niteessä on suunnilleen ainoa tietämäni perusteltu maininta katolisesta kirkosta jalkapallon verrattomana sponsorina.

Uudempia tietoja minulla ei ole. Käsitykseni mukaan jalkapallo on hyvinkin keskeinen osa nuorisokasvatusta, ja valokuvista olen käsittänyt, että monetkin munkkiveljet ja etenkin jesuiitat pelaavat kiihkeästi palloa – pitkissä kauhtanoissaan. Näky on tietysti hurja. Nunnista en tiedä. Sitä vastoi Väli- ja Etelä-Amerikan sekä Euroopassa Espanjan, Portugalin ja Italian erikoisen vahva asema herättää mielenkiintoa. Sekä Hitler että Mussolini ja Franco antoivat alleviivatusti erittäin jyrkkiä määräyksiä erinäisille edustusjoukkueille – mutta moniko enää tietää, mitkä joukkueet olivat 1930-luvun poliittisen johdon erikoissuosioissa (Saksassa Schalke, Italiassa Lazio, Espanjassa Real Madrid). Neuvostoliitossa jalkapallon (ja jääkiekon) tehtävää kylmän sodan poliittisena aseena ei kai tarvitse alleviivata.

Ranskalaiset tutkijat eivät luonnollisesti tiedä, että ensimmäinen maa, jossa urheilua käytettiin johdonmukaisesti poliittisena välineenä, oli Suomi. En tarkoita Tukholman olympialaisia, vaan koko sotien välistä aikaa. Urheilu ja isänmaallisuus, joilla ei puusta katsoen pitäisi olla ihmeemmin tekemistä toistensa kanssa, pultattiin toisiinsa viimeistään 1924, ja sauma kestää. Kukaan ei huomaa edes ihmetellä, miksi johtavat poliitikot ovat niin usein urheilujohtajia, kuten vaikkapa Kekkonen ja Niinistö. Ehkä heillä ei sitten ollut  parempaakaan tekemistä.

Mutta vanha todisteemme kansallisesta ja kukaties rodullisesta paremmuudestamme oli pitkän matkan juoksu, ja se päätyi joustavasti Paasikiven linjalle sotien jälkeen.

Tällainen hahmotelma on torso, kun mukana ei ole kysymystä amatööreistä ja ammattilaisista. Se on niin laaja ongelma, etteivät blogin reunat riitä siihen. Sala-ammattilaisuus oli luonnollisesti etenkin pienten maiden kuten Suomen ja Ruotsin ase.

Kun ei ole todisteita, lienee parasta tyytyä toteamaan että urheilumme toinen, nyt sivuutettu nousukausi sattui samaan aikaan, jolloin farmakologisen valmisteet ja tuottoisa ammattilaisuus tekivät muiden ohella DDR:stä urheilun suurvallan. Juuri päättyneitä yleisurheilukisoja seuranneet ovat varmaa selvillä, miten monessa lajissa 1970-luvun huipputuloksilla pääsisi 2010-luvulla mitaleille. Joku minua tietävämpi osaa taas ehkä kertoa, missä määrin jalkapallossa (ja jääkiekossa) testataan kiellettyjen aineitten käyttöä. Se nyt kuitenkin lienee todistettu, että Saksan kuuluisan Unkarin voiton takana 1954 oli omalta osaltaan metamfetamiini.

Urheilun tutkimus on sijoitettu sievästi Jyväskylän yliopistoon. Tiedossani ei ole, missä määrin tarjolla on kovia tosiasioita urheilusta liiketoimintana. Oman käsitykseni ja vajavaisten tietojeni mukaan ainakin kansainvälinen jalkapalloliitto ja olympiakomitea ovat liikevaihdolla mitaten maailman suurimpia liikeyrityksiä. Niillä ei ole oikeudellisesti kotipaikkaa, enkä ole kuullut, että ne maksaisivat veroa mihinkään tai olisivat kenelläkään vastuussa toiminnastaan.

Läpi kulkevien rahamäärien arvioiminen on hyvin vaikeaa siksi, että mainos- ja muut sponsorisopimukset ovat salaisia. Jopa yksityisten tavaramerkkien sijoittelusta joissakin kisoissa on väitetty maksetun miljardeja dollareita – mutta en sitten tiedä, onko tuo totta vai ei. Carlsbergin kaljatehdas tietäisi, mutta tuskin kertoo.