Elias, niinpä

Higgsin bosoni mainitaan tässä blogissa ensimmäisen kerran vuonna 2007. Tervetuloa.

Kommentoija mainitsi Norbert Eliasin ja Eric Dunningin kirjan urheilun ja kiihdyttävän viihteen historiasta. Tästä kirjasta en ollut kuullut puhuttavankaan.

Sama kommentoija kysyi, että Eliasin kai tiedän. Kyllä tiedän. Tässä blogissa (hakuruutuun ”norbert”) julkaisin 26.6.2007 laajahkon kirjoituksen, jossa selostin Eliasia ja eräitä häneen perustuvia ajatuksiani.

Huomautus tuli hyvään aikaan. Minulla ei todellakaan ole käsitystä siitä, mikä on vuosien takaisten blogikirjoitusteni mahdollinen merkitys. Itse nähtävästi yritän hiukan varoa toistamasta vanhaa. Se voi olla virhe. Ensinnäkin luulen liikoja itsestäni. Vakavasti ajatellen en usko, että näitä kirjoituksia luettaisiin erikoisella hartaudella. Toiseksi tiedän kokemuksesta, että kiihdyttävienkin kirjoitusten sisältö sekoittuu muistissa ja lähde saattaa unohtua. Uskon jopa tahattoman plagiaatin olemassaoloon. Joku voi viattomasti selostaa ajatustaan, joka on todellisuudessa onkin peräisin jostain kuullusta tai luetusta, muistin verkkoihin vajonneesta.

Kolmanneksi: juuri tätä varten kirjoitamme. Se on kirjoittajalle ylin kiitos, että hänen ajatuksensa vaikuttavat, tekevät myyräntyötä lukijan mielessä niin että tämä muodostelee niistä omia ajatuksiaan ja arvelee niitä omikseen. Tämä tunteeni ei muuten sisällä mitään vihjausta ”edistykseen”. Laajasti ottaen aika pitkälle samat ajatukset vellovat maailmassa eri muodoissaan, ja monesti ne osoittautuvat samanlaisiksi pyrstötähdiksi kuin jotkut taiteilijat, säveltäjät ja kirjailijat, jotka kiertävät maapallon ympäri litteän ellipsin muotoista rataa. Se että kirjailija… Stefan Zweig on nyt täysin unohdettu, ei ennakoi, ettei häntä kaivettaisi joku päivä taas esiin suurena mestarina.

Tieteessä aivan kaikki ovat uskovinaan kehitykseen. Sosiologian tai vaikkapa taloustieteen parin vuosikymmenen takaiset oivallukset osoitetaan erehdyksiksi, ja työnnetään uutta suoleen, kun vanha kuolee.

Tietysti tapahtuu muutoksia parempaan, mutta sitäkin useammin tulee uusia konfiguraatioita (vertaa IT-laitteen asetuksiin). Joskus kaikki on yksilöllistä joskus yhteisöllistä, joskus kielellis-muodollista, joskus sisällöllistä.

Elias oli, sanoo jokin hakuteos, yksi 1900-luvun kolmesta suuresta sosiologista, Max Weberin ja Pierre Bourdieun rinnalla. Miksei se ole niinkin. Eurooppalaisittain sosiologit ovat hiukan niin kuin romaanikirjailijoita. Omaperäisyys ja inspiroivuus vaikuttavat enemmän kuin selkeät tutkimustulokset. Elias oli todellinen ”vaeltava juutalainen”, joka pakeni Böömistä natseja ensin Ranskaan ja sitten Englantiin ja vietti aikaansa hiukan toisarvoisissa opetustehtävissä, kunnes ”History of Civilization” julkaistiin uudestaan 1980-luvun alussa ja sen nimeksi vakiintui ehkä ”The civilizing process”. Menestys oli valtava.

Itse olin lukenut Pariisista löytämäni Eliasin kirjan ”tapojen historia” (Histoire des moeurs) jo 60-luvun puolella, ja tietenkin ollut kovasti hyvilläni, kun kerrankin selvitettiin muun muassa ruokapöydässä piereskelemisen ja röyhtäilemisen historiaa. Kirja oli jonkinlainen lyhennelmä.

Eliasin vahva keskeisväite on ”sivilisaatio” (ei aivan sama asia kuin sivistys eikä sama kuin kulttuuri) yhteisössä leviävänä tai taantuvana kykynä viivyttää ärsykkeen ja sen tyydyttämisen väliä. Hieno määritelmä.

Henkilö haluaa esimerkiksi hakata toisen pään tohjoksi. Keskiajalla hän ryhtyy tuumasta toimeen. Keskiajan lopulla, vaikkapa Mantovan herttuan hovissa, hän laatii suunnitelman ja panee sopivat murhamiehet asialle – ja nauttii kahta kauheammin. Rusikoitu ruumis löytyy joskus, tai sitten ei.

Valtavan aineiston lisäksi Elias vaikuttaa metodillaan, jota on nimitety muun muassa figuraatioksi. Tutkimuksen kohteena on dynaaminen, toisistaan riippuva sosiaalinen verkosto. Keskittyminen joko yksilöön tai ryhmään on virhe. On syytä keskittyä molempiin pyrkimättä palauttamaan kumpaakaan alkutekijöihinsä, vaan sen sijaan löytämään muutoksen suunnan ja syyn. Yksi tällainen muutoksen mekanismi on urheilu. Toinen on leikki. Ja tietysti taide, jonka Elias kuka ties oikein näkee leikin muotona. Kuvassa tutkimuksen kohde, opettaja ja pari oppilasta. Opettaja on tässä tapauksessa Alkuin (735 – 804), todella kova poika sarjassaan.