Murtaen suuta

Uusi lehtori järjesti itsensä käden käänteessä epäsuosioon. Koska ongelma oli ylimielisyys pitäjää ja maakuntaa kohtaan, sana levisi heti. Hän sanoi tunnilla: ” Älkää viitsikö puhua tuota murretta, kun se on niin rumaakin.” Kun sitten rehtorin paikka vapautui, hän hävisi kummakseen ja harmikseen voimistelun opettajalle, joka ei kyllä ollut häävi valinta, mutta maakunnan miehiä kumminkin.

J.O. Ikola oli Laukkosen elämäkerran mukaankin ehkä huonoin ja asenteiltaan ilkein poliitikko, mitä eduskunnassa on koskaan nähty. Siis ”Vaasan Jaakkoo”. Suurin riesa hänestä oli omalle puolueelleen, kokoomukselle. Laukkosella on ollut käytettävissään Ikola päiväkirjat. Niistä ilmenee, että Ikola arveli Mannerheimia ponnettomaksi Ruotsin hännystelijäksi, ja Rytiä ja Paasikiveä ryssän nuolijoiksi. Niinpä hän äänesti syyskuussa 1944 rauhansopimusta vastaan ja istui mukana miettimässä pakolaishallitusta Pallastunturille, kenraali Rendulicin turvissa siis. Eihän Saksa voinut sotaa hävitä. Ja heinäkuun 1944 salaliittokin oli hänestä selvästi länsiliittoutuneiden katala hanke.

Itse hän vielä ihmetteli, ettei päässyt enää1945 vaaleissa eduskuntaan. Pohjanmaan kokoomus taisi kyllä hiukan auttaa järjestelyissä. Laukkosen sisäpiirin kuva Lapuan liikkeen kiihkon ajoista on ”kansanjohtajien” keskinäistä nahistelua. Kun siihen tietää lisätä kovan juopottelun – muutenkin Ikolan lempiharrastus – jota Laukkonen ei siis mainitse, kuva on lohduttoman selvä. Jopa Ståhlbergin kyydityksestä Ikola oli sitä mieltä, että asianomainen oli itse kirjoituksillaan aiheuttanut sen.

On siis vastattava kysymykseen, miten tällainen ihminen kirjoitti niin mahdottoman hyviä tekstejä.

Nähdäkseni humoristi tai runoilija voi tulla ihmisestä, jolla on luonteessaan sovittamattomia ristiriitoja. Ikolan nykymaun mukaan yletön ja kohdin mauton Härmän ja tappeluperinteen ja yleisen mahtailun ylistely näyttäisi johtuvan siitä, että hänen perheensä poistui paikkakunnalta häntä koipien välissä. Isä Esa oli poliisini juovuspäissään heilunut puukon kanssa ja ammuskellut. Kuvernööri erotti, ja isästä tuli kiertävä kauppamies. Härmän tupansa kauppahinnalla hän sai kohtalaisen talon Vaasasta. Siinä pidettiin vuokralaisiakin. Ja Jaska pantiin Vaasan lyseoon. Hän osoittautui siellä samoin kuin maisterin opinnoissaan erittäin hyväpäiseksi. Hänen itsestään rakentamaan kuvaan rahvaanomaisena ja rumana pidettyä murrettava viljelevänä maakunnan miehenä ei sovi se, että maisterin paperien mukaan hän osasi venäjää erittäin hyvin (ja tunsi kirjallisuuden klassikot), ja arvosana Rooman kirjallisuudesta tarkoittaa, että latinan lisäksi hän pystyi ainakin lukemaan italiaa, espanjaa ja luultavasti ranskaa. Saksan taidosta on muita tietoja.

Ikola oli kiivas suomalaisuusmies ja osallistui kielitaisteluun rajusti. Hän osasi ruotsia erittäin hyvin ja lisäksi seudun ruotsalaismurteita. – Hänen äitinsä oli ruotsinkielinen, Vöyriltä. Eli rähisevä isäntämies oli todellisuudessa maakunnan sivistynein mies, ja kätki tämän tarkoin. Julkinen kiistakumppani Artturi Leinonen oli ”vain” kansankoulun opettaja. Nämä kaksi olivat pitkän linjan mielipidevaikuttajia, mutta Ikola putosi sodan jälkeen. Ennen kuolemaansa hän kävi tekemässä Antti Tuurille esityöt kiertämällä 1947 – 1948 melkein vuoden Amerikkaa ja Kanadaa siirtolaisten keskuudessa.   Tuohon aikaan suomalaisten käsitykset siirtolaisista olivat yhtä hämäriä kuin näiden ”vanhan maan” sukulaisista.

En usko, että Ikolan pakinat ovat enää luettavissa. Kuunneltavissa ne olisivat, etenkin pienen sanaluettelon kanssa. Ja kannattaisi kuunnella. Tämä unohdettu kirjailija tuo mieleeni vain yhden vertauskohdan, joka oli hänkin omituisia mielipiteitä viljellyt lehtimies, Mark Twain, taitava murteellisuuksien käyttäjä (Huckleberry Finn).

Arvaan, että Ikolalle tapahtui kansalaissodassa jotain hyvin pahaa – tekijänä tai kokijana. Jutun kuvassa piirrosvinjetit ovat Vaasa-lehden levittämiä mielikuvan tukia. Luullakseni ylhäällä olevan valokuvan talousaliupseeri näyttää  tuolloin jo 30-vuotiaan miehen todelliset kasvot. Hän oli jääkäriosaston mukana sekä Tampereella että Viipurissa. Ainakin eräille mukana olleille jäi molemmista paikoista elinikäisiä kauhuja.

Ehkäpä maakunnan kuvan ja kielen muokkaamine siihen malliin, joka sillä on tänäkin päivänä, tuntui tarpeelliselta? Ehkä sekin on yksi kiintopiste, että Ikola oli kuin olikin keikutellut itseään Antti Isotalon, 15 vuotta järjestäytyneen rikollisuuden kärkimiehenä vankilassa istuneen häjyn pieksunnokassa eli suomeksi saappaan kärjellä. Tämän pojanpoika, heimosoturi ja jääkäri Antti Isotalo taas olikin Ikolan henkilökohtainen tuttava.