Tasa-arvon maa

Jatkaakseni Nokiasta Suomi näyttää eroavan kaikista muista Euroopan maista näissä kohdin: maa oli tasa-arvoisen, oikeastaan viheliäisen köyhä. Varakas tai rikas yläluokka oli tavattoman pieni ja vieraskielinen tai vierasperäinen. Euroopan viimeinen nälkäkatastrofi oli sattunut juuri täällä 1868 – 1869.

Seuraavalla vuosisadalla eli 1900-luvulla maa kävi kolme sotaa. Inhimillinen kärsimys on sama asia kuin sota. Silti: espanjantauti tappoi 1918 – 1919 hiukan enemmän ihmisiä kuin kansalaissota ja vankileirit.

Toisen maailmansodan seurauksista saa olla eri mieltä. Itse väitän olevani järjellisin perusteluin sillä kannalla, että lopputulos oli paljon parempi kuin se, jonka vihollisemme Neuvostoliitto oli meille miettinyt. Sotatuhot olivat suuret – paitsi jos niitä vertaa. Suomi 2,6 %, Viro 4,4, Liettua 14,3, Latvia 11,8, Puola 16, Saksa 10 % (U.K. 0,9 ja U.S.A. 0,3 – Neuvostoliitto 13,9.) Nämä ovat Wikipediasta poimittuja lukuja, jotka voi laskea monella tavalla.

Sekä kommunistit että porvarit olivat aivan samaa mieltä siitä, että suuret liikeomaisuudet ja niiden jakaminen ovat erittäin kiinnostavia kysymyksiä. Poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen eliitti koostui henkilöistä (aluksi melkein pelkästään miehistä), jotka olivat majailleet samoissa korsuissa vuosia; eräät olivat majailleet samoissa toimistoparakeissa. Tuleva SAK:n puheenjohtaja (Niilo Hämäläinen) oli ollut tulevan STK:n puheenjohtajan (Päiviö Hetemäki) luottomies rintamalla. Helsingin uusien lähiöiden papeista monet, kuten Paavo Arhinmäen isoisä (Munkkivuori) olivat voittaneet kirjavan ja herravihaisen miehistön luottamuksen teoilla eivätkä sanoilla. Esimerkiksi myöhempi merkittävä kommunistijohtaja Aarne Saarinen sai tiettävästi kokemusta myös herrojen kanssa pelaamisesta huoltopuolen aliupseerina. Niistä tehtävistä ei ole lauluja kirjoitettu, mutta erittäin hankalia ne osasivat olla.

Katsoin vasiten tätä kirjoitusta varten vuoden 1969 kohulaulun ”Laulu 20 perheestä”. Väitteen mukaan nuo perheet olivat perineet omaisuutensa eli saaneet sen epäoikeudenmukaisesti ja kilpailematta. Olin jo vuonna 1969 sitä mieltä, että lista oli aivan asiantuntematon. Juuri tänä päivänä nimiluettelo kertoo kaiken, esimerkiksi Erkko, Frenckell, Donner, Björnberg, Rettig…

Petri Revon 2000-luvun uudistetussa versiossa ovat sitten kärjessä Wahlroos, Ollila ja Vainio.

Rahamiesten ja valtiovallan eli ihanteellisessa tapauksessa poliitikkojen mielipiteet ja painotukset eivät hevin kohtaa. Taloudellinen kasvu on välttämätöntä. Siitä ei ole syytä riidellä. Mutta taloudellisen kasvun tuolla puolen on ”painolasti”, jonka näkyvin ja kuuluvin osa on nuoret työttömät. Ja niitä on muitakin ryhmiä ehkä yhteensä kolmannes kansasta on tuomittu tuottamattomuuteen.

Siinä ei ole ihmettelemistä, että rahapuolen miehet ja naiset eivät kiinnostu näistä ihmisistä, mutta kovin monella heistä on äänioikeus. Äänioikeuden leikkaaminen, joka on mainittu kukaties provokaatiomielessä käynnistämään keskustelua, on keino, josta Saksassa saatiin laajat kokemukset 1930-luvulla.

Ajatus osoittautui huonoksi. Selitän tämän viittaamalla ”Tuntemattoman sotilaan” tunnettuun kohtaukseen. Hullu eversti Karjula saa raivokohtauksen kuultuaan, että haavoittuneet on kannettu soitten läpi motista mutta konekiväärit on jätetty. Linna kommentoi, että jopa Karjulan himmeä ymmärrys kertoi, että nyt tuli sanotuksi jotain liikaa, koska ympärillä omat miehet alkoivat vedellä liikkuvia taakse.

Jalkaväkimies, jolla sanotaan suoraan, että haavoittuneita ei tuoda tulesta, lähtee ensimmäisenä montustaan.

Samoin käy teollisessa ja jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Kun huono-osaisille ilmoitetaan, että teidät jätetään, sangen moni hyväosainenkin irtautuu asemistaan ja lähtee ”Saimaan saarille” ja kovaa.

Tällä tavoittelen eettisiä aatteita mainitsematta järjellistä selitystä liiallisen korskeuden vaarallisuudesta. ”Itkin koko matkan pankkiin”, sanoi entinen mies kuultuaan perintötätinsä viimein kuolleen. Moni on itkenyt. Mutta ei pitäisi mainostaa. Jopa niin kunniallisella asialla kuin pankkiin mennessä voi kävellä nyrkkiin.