Merkillistä väkeä

Luullakseni kukaan tämän kirjoituksen lukijoista ei ole koskaan kuullut Gertude Bellin nimeä.

Hän oli monessa asiassa samanlainen, samoista asioista kiinnostunut henkilö kuin ystävänsä T.E. Lawrence eli Arabian Lawrence. Molemmat kuolivatkin 1920-luvulla.

Lawrence käänsi huvikseen ”Odysseian” englanniksi. Käännös on hyvä. Bell oli valmistunut parhailla mahdollisilla arvosanoilla yliopistosta pääaineenaan uuden ajan historia, mutta kiintyi kieliin ja opetteli normaalin valikoiman lisäksi täydellisesti persiaa ja arabiaa. Kirjeistään päätellen hän joutui tekemään tosissaan töitä oppiakseen arabian välttämättömine kurkkuäänteisine kiertoilmauksineen. Hän käänsi englanniksi Hafizin runot.

Bell menetti Gallipolin taistelussa miehen, jolle hän olisi ehkä mennyt. Tosin mies oli jo naimisissa. Niinpä hän jäi naimattomaksi ja sai riesakseen Winston Churchillin (joka oli Gallipolin sinänsä viisaan mutta katastrofaalisesti päättyneen hyökkäyksen isä).

Hän oli kartoittanut erämaan Arabiasta Syyriaan ja osallistunut kaivauksiin eri puolilla Lähi-Itää, etenkin Eufratin varrella. Kun kävi ilmi, että kreikkalaisten kohteiden paikantaminen tuotti kielellisiä vaikeuksia – hän sanoi, että idässä suhtautuminen puhumiseen on aivan toinen kuin lännessä – hän opetteli turkkia ja nykykreikkaa.

Gertude oli ensimmäinen nainen, joka toimi upseerin arvoon nimitettynä ison Britannian sotilasvakoilun agenttina ja pian Kairon toimiston johtajana.

Äkkipäätään ei keksi, miksi hänestä ei ole tehty elokuvia eikä televisio-ohjelmia. Kirjoja kyllä on. Syy voi olla epämukavat mielipiteet. Hän jopa epäili naisliikettä ja viittasi oman sukupuolensa fyysiseen heikommuuteen ratsastettuaan hevosella ja kamelilla kesällä ja talvella tuhansia kilometrejä erämaassa ja valloitettuaan kiipeilijänä ensimmäisenä naisena useita Alppien huippuja. Hän oli yhtä suorapuheinen kuin itsetietoinen. Yliopiston suullisessa lopputentissä hän aloitti kaikkien kuullen mainitsemalla, että kuulusteluun luetun kymmenosaisen teossarjan kirjoittaja, kuulusteleva professori, oli tehnyt virheellisiä johtopäätöksiä pääasiasta, kuningas Jaakko I:stä. Lisäksi hänellä oli tilaisuudessa ruskeat kengät, mikä oli vieläkin ennenkuulumattomampaa.

On arvailtu, että hän oli hermoille käyvä henkilö ja että mahdolliset kosijat luikkivat lipettiin tai rukkaset saatuaan hirttivät itsensä, koska epätavallisen älykkyytensä ja nopeaoppisuutensa lisäksi Gertrude oli kaunis nainen ja nautti pohjattomasti elämästä. Loisteliaissa kirjeissään hän suhtautuu samalla elämänilolla puutarhan kaivamiseen sisaren lapsien kanssa kuin Nebukadnessarin palatsin kaivamiseen myöhemmässä Irakissa – jonka monenlaista kuuluisuutta saaneen arkeologisen museon hän perusti.

Myös Irakin valtion perustaminen on aika pitkälle hänen syynsä. Englanti oli ottanut ”järjestääkseen” alueen, jolla kuka kulloinkin oli käynyt sotaa ketä milloinkin vastaan hyvät 500 vuotta. Öljylöytöjen todellista suuruutta hän ei ehtinyt nähdä. Sitä vastoin hänellä tuntui olleen 1920-luvun alussa vainu sionistien silloin esittelemän aatteen aiheuttamista komplikaatioista ja vielä uskomattomammin ”kulttuurien yhteentörmäyksestä”, joka puhkesi sotimiseksi 1990-luvulla.

”Erämaan kuningattaresta” on myynnissä parikin elämäkertaa ja useita hänen omia teoksiaan. Tieteelliset tekstit ovat luonnollisesti vanhentuneet ajan saatossa.

Kirjoitin nämä merkinnät esittääkseni epäilyn, että merkittävien naisten elämäkerrat jätetään edelleen kirjoittamatta lukuun ottamatta niitä tapauksia, joissa tapahtumat ja tunnelmat sattuvat vastaamaan aikakauden vallitsevia ennakkoluuloja ja suosituimpia harhakäsityksiä. Ensimmäisen maailmansodan aikana kaikki luulivat tietävänsä, ettei naisihminen kykene yhdistämään oppineisuuteen ja ymmärtämisen haluun sekä lisäksi järjestelmälliseen vakoiluun perustuvaa asiantuntemusta suurpoliittiseen suunnitteluun.