Vaippa

Kaupan jonossa kysyin ventovieraalta ihmiseltä, että vieläkö noita kangasvaippoja saa. Hänellä oli sellainen lastenvaunujen uutimena.

Kiirehdin sitten katsomaan Kelan sivuilta, ja kyllä äitiyspakkauksessa on viisi kangasvaippaa, kuulemma täyttä puuvilla. Oli siellä kuusi kondomiakin, kuten vähän muistelin. Jotenkin ristiriitaista, tai sitten ei.

Kun eilen mainittiin astianpesukaappi suurena suomalaisena keksintönä, niin äitiyspakkaus ansaitsee ylistyksen sen rinnalla. Valitettavasti en tiedä, onko malli haettu muualta, esimerkiksi Ruotsista. Tosin meillä oltiin pienten lasten asioissa todella varhain liikkeellä.

Haeskelin hyllystäni Ylpön kirjaa äidistä pienten lasten hoitajana. Siinä kehotettiin tekemään imusuppiloon reikä tulistetulla neulalla, sen muistan. Puhe on siis tutista.

Meillä siihen ei menty, koska lasteni isoisä tunsi skruuvikaverinsa Ylpön ja piti häntä muun ohella aika veijarina. Mutta muutama sukupolvi kasvatettiin niin, että vauva huusi kuin viimeistä päivää ja levottomuudesta hypähtelevä äiti tissi toisessa, herätyskello toisessa kourassa odotti, että neljä tuntia tulisi täyteen.

Se oli näet tieteen ja Ylpön viimeinen sana, että syöttövälistä ei saanut tinkiä minuuttiakaan. Jossain vaiheessa, sanoisin että 70-luvulla, jolloin tapahtui paljon muutakin merkillistä, tämä sääntö kumottiin vähin äänin.

Joitakin vuosikymmeniä olen vaipunut synkkyyteen pääsiäisen aikaan ja harjoittanut uskonnollista haaveilua. Nyt on toisin. Pääsiäinen oli hitusen varemmin, mutta ensimmäinen lapsi syntyi. Siitä siis on kulunut hitusen aikaa. Ei paljon, 45 vuotta. Muistan kaiken. Muistan jopa sään.

Asiayhteyden tajusi vasta nyt. Keväällä syntyy lapsia.

Se on muuten totta. Minulla on kokoelma vanhoja tilastollisia vuosikirjoja Muuan tilasto kuitenkin kuvasi syntymäpäivien jakaantumista, ja kyllä siitä näki ihan selvästi, että naimisiin mentiin juhannuksen tai pian sen jälkeen, ennen heinänleikkuuta ja elonkorjuuta. Ja lapsia syntyi vallan mahdottomasti huhtikuulla.

Tosin mummot valehtelevat eivätkä tunnusta muistavansa, että ei ennen sotia monin paikoin pidetty asiallisena käydä vihillä ennen kuin morsian oli havaittavasti pieniin päin.

Ihmeellistä tekoa ne vanhan ajan äitiyspakkauksen varusteet olivat. Vaipat kestivät loputtoman keittämisen siinä emalivadissa, joka kuului varusteisiin, ja toimi vielä hyvät kymmenen vuotta verrattomana rättinä. Vasta taannoin irrotin otteeni hupullisesta vauvan pyyhkeestä. Niin hyvää froteeta ei enää saa. Mahtavat sekoittaa niihin muoveja. Muuten hyviä pyyhkeitä, mutta eivät kuivaa.

Äitini väitti, että minulle oli valtion varoin kustannettu vuonna 1944 turvepehkusänky. En päässyt tällä kertaa selvittämään, mistä oli tarkemmin ottaen kysymys, mutta mielikuvitus lähti liikkeelle. Siinäpä kierrätystuote! Olen saanut sellaisen käsityksen, että nämä nykyiset kerta- ja kestovaipat eivät oikein ole ympäristöystävällisiä.

Isosiälläni oli kyllä oma turvesuo. Kaikkien isoisillä ei varmaan ole. Sitä isoa kivitaloa lämmitettiin sota- ja pulavuodet kuivatulla turpeella, ja hyvin toimi. Hankkeesta perustettiin osakeyhtiö, jonka nimi oli karskisti Rapaneva Oy.

Vielä innovaatioiden listalle olisi lisättävä keltaiset kurahousut, Rukka-tuote, sekin ulkomaisten tahmeissa käsissä. Minä en tietenkään niistä ehtinyt nauttia – riitti, että haalareissani oli kylän hienoin vedin, neljä pientä metallikuulaa ja yksi isompi. Mutta housujen lähestyvä kahina pihasta hellyttää mielen edelleen.

Niin. Mihin on kadonnut kahiseva tuulipuku, bri-nailonia, eläkeläisten tunnus? Kuten Nabokov kirjoitti (Puhu, muisti), elämä on aika kahden pimeyden välillä. Kahinasta hän ei maininnut.