Tietoa nuorisolle

Kekkonen löi löylyä ja jatkoi sodanaikaisten korsulaulujen (”Kusessa ollaan”) veisaamista, kunnes pois pyrkinyt ja viinatkin torjunut pankinjohtaja Jukka Rangell itki. Hän oli käsityksensä mukaan isänmaan mies ja oli ollut sitä myös pääministerinä 1941-1943, toisin kuin laulelija. Hän oli jo vanha mies. Lasken päässäni, että löylyn heittäjältä kuulemani lienee tapahtunut 70-luvun alussa. Rangell kuoli vasta 1982, melkein yhdeksänkymmentävuotiaana.

Nuorison tulee tietää, että sotiamme koskevaa kirjallisuutta värittää tänäkin päivänä Kekkosen rooli. Joissakin asioissa, kuten Suomen ja silloisen Neuvostoliiton sodanpäämäärissä, näkyvät juoksuhautojen jäljet vähän samaan tapaan kuin täällä, Porkkalan vuokra-alueella. Lienevät harjoitelleet montunkaivua naapurinkin miehet. Tontilla, lähellä paikkaa, jossa pidän autoani, voin näyttä kanervoituneen painanteen.

Eli eivät juoksuhaudat tuulesta täyty.

Hannu Rautkallion Ryti-kirjassa vilahtaa muutaman kerran syy, joka on tehnyt hänestä hiukan salonkikelvottoman.  Hän vihjailee, pari kertaa vähän sivu asiankin, että kukaties myös Rytin ja Mannrheimin mielestä tämä ”huono mies” meni jatkosodan aikana rauhanoppositioon hypättyään maanpetoksen partaalle suhteessaan ulkomaalaisiin, joita tapailtiin siihen aikaan Tukholmassa.

Vähemmästäkin hirtetään – ei siis poliitikkoja, vaan heistä kirjoittaneita.

Sitä en tiedä, pitikö myös Kekkonen itseään isänmaan miehenä 1944-1948. Otaksuisin, ettei häneltä ainakaan hevin unohtunut henkilökohtainen etu. Viitteitä siitä, että hänellä oli tapa maksaa potut pottuina, on loputtomasti – presidenttiajalta mm. myllykirjeissä. Mannerheim, Ryti ja Tanner, jotka nimenomaan eivät halunneet häntä ministeriksi talvisodan sytyttyä eivätkä koko sotien aikana, ja maalaisliiton johtomiehet, jotka eivät halunneet häntä näkyviin tehtäviin, eivät saaneet tätä anteeksi.

Suomen lakimieskunta sai kuulla kunniansa poliittisesta paatuneisuudestaan vielä 1970. Osakunnan jääkärihuoneessa häntä vedeltiin ainakin yhden paikalla olleen kertomuksen mukaan turpaan. Sitä vastoin valvontakomissiolla ja neuvostoliittolaisilla laajemminkaan ei ollut hänestä pahaa sanaa sanottavana.

Tämä ei ole mikään lausunto Kekkosesta. Näen luuloni mukaan olennaisen tutkimuskirjallisuuden lukeneena, että lähteissä on aukkoja. Käsitykset voivat toisin sanoen muuttua. Oma karsauteni voi osoittautua perusteettomaksi.

Ryti-kirjassa, joka vastoin otsikkoaan ei ole muistelmateos, vaan pitkä kirjelmä, johon on sisällytetty erilaisia alkuperäisasiakirjoja, muistutetaan terveellisesti Kimmo Rentolan Historiallisessa aikakauskirjassa (2001/1) esittelemästä asiasta.

Rauhanneuvottelujen katkeaminen maaliskuussa 1944 on luettu Rytin syyksi. Neuvostoliitto oli vaatinut ehdotonta antautumista.

”Suomalaisilla ei voinut olla minkäänlaista tietoa Stalinin takataskussa olleista lisäehdoista, jotka olisi asetettu neuvottelupöytään suomalaisten hyväksyessä ensin minimiehdot. Niiden mukaisesti olisi vaadittu mm. Helsingin edustalla olevia Suomenlahden saaria Neuvostoliiton sotilas- ja laivastotukikohdiksi, rautatieyhteyksiä eri tukikohtien välillä ja uusia aluejärjestelyjä, joiden tosiasiallisena seurauksen Suomi olisi miehitetty.”

Esitetyt vaatimukset olivat Moskovan rauhan 1940 raja + Petsamo ja mahdottomat sotakorvaukset, 45 % työkykyisen väestön työsuorituksista viiden vuoden aikana, ”mikä käytännöllisesti katsoen olisi merkinnyt sitä, että kansan on opittava elämään syömättä”. – Korvaukset putosivat sitten syyskuussa puoleen.

Repliikkinä Rautakalliolle lisäisin, että vaikka nopeaa rauhantekoa – melkein vuotta ennen Saksan antautumista – on perinteisesti perusteltu Neuvostoliiton keskittymisellä Saksan kukistamiseen. Karjalasta siirrettiin paljon kalustoa, kuten suomalaisissa muistelmissa kerrotaan, mutta täällä toimineesta läpimurtoarmeijasta ei jäänyt paljon miehistöä siirrettäväksi. Heille oli käynyt pahasti. – Nähdäkseni rauhaan pääsemistä edisti suomalaisten vastarinnan lisäksi Normandian maihinnousu. Toisin kuin amerikkalaisilla, Stalinilla oli selvät sävelet jatkosta. Rauha on sodan jatkamista toisin keinoin.