Sukupensas

(Kuva: Valsta, Ihmislajin synty (2012)

Stephen Jay Gould siis huomautti, ettei ihmisenkään sukupuusta voi enää puhua. Kysymyksessä on pensas. Sanoisin että pikemminkin pöheikkö.

Toiseksi: ihmisen historiaa miettiessä voi olla hyvä muistaa eräät viime aikojen vastoinkäymiset, etenkin jääkausi väliin sattuneine lämpökausineen.  Homma alkoi noin 450 miljoonaa vuotta sitten ja muutaman kerran veti tiukalla. Asteikolla mahtumaton erittäin kylmä kausi, joka päättyi noin 10 000 vuotta sitten oli mahdollisesti hävittää koko nykyisen ihmislajin. Reipasta ulkoilmaelämää oli tarjolla, mutta talviurheilijat vähissä.

Käänteinen ajatus ei ole kaukana. Ihminen edeltäjineen ja pikkuserkkuineen voitaisiin nähdä jääkausien eli ilmastonvaihteluiden tuloksena. Siinä joutui porukka pullistelemaan aivokoppaansa, kun piti keksiä tuli, siis tulen käyttäminen.

Keittämisestä saattaa olla merkkejä 1,9 miljoonan vuoden takaa, mutta varsinaisesti kontrollissa homma alkoi olla ehkä miljoona vuota sitten. Järjestelmällinen tulen käyttö on ehkä vain 50 000 – 100 000 vuotta sitten muotiin tullut ilmiö.

Yhteys ei ole itsestään selvä. Tuo sama tulen käyttöön ottaminen tapahtui samaan aikaan kuin kiviset työkalut alkoivat todella kehittyä, huippuna ehkä tehokkaasta pukeutumisesta kertova neula. Pronssikausi onkin sitten melkein sama asia kuin historia.

Katsaus menneisyyteen kohentaa muutamaa ajatusta. Kehitysoppi, joka ei siis ole teoria siinä mielessä, että ainakaan tähän mennessä esitetyt hypoteesit kykenisivät sitä heiluttamaan, ymmärrettiin perin juuri väärin.

Viime vuosisata oli ehkä koko ihmislajin historian verisin. Se ajatus, että syy oli teknologian, on peräti pintapuolinen. Toisen maailmansodan uusi ilmiö eli siviilien joukkomurhaaminen, ei oikeastaan edellyttänyt sen kummempaa teknologiaa. Ainakin Neuvostoliitto onnistui surmaaman satoja tuhansia ampumalla. Tehokkuuden kannalta sama tulos olisi saavutettu kivikirveellä.

Yksi kantavista aatteista oli oudosti ymmärretty ”darwinismi”, josta oli muotoiltu vahvemman oikeus ja siitä vahvemman oikeus tappaa toiset.

Tällä ajattelutavalla ei ole paljon tekemistä kehitysopin kanssa. Sieltä voisi ehkä yleistää kilpailun käsitteen, jos vain muistaa, että paviaanit eivät käy sotia simpansseja vastaan. Ne sopeutuvat erilaisiin ympäristöihin.

Sodankäynnin ihannointi ja ympäristönmuutoksen unohtaminen olivat 1800-luvunkin aatteita, jotka luistivat kerrassaan käsistä.

Biologien havainto ei ollut vahvimman henkiin jääminen, vaan sopeutuvimman (fittest) henkiin jääminen. Sopeutuminen saattoi merkitä esimerkiksi kylmän kestävyyttä tai mainiota ruuansulatusta. Ihmissuvun tutkijat ovat myös arvelleet, että nouseminen kahdelle jalalle saattoi liittyä energiatalouteen. Juokseva kädellinen (ihminen verrattuna erilaisiin apinoihin) kuluttaa vain kolmanneksen siitä energiasta minkä kömpelömpi tarvitsee.

Pysty asento takasi tietenkin hiukan paremman näkyvyyden, mutta ehkä ennen kaikkea paremman lämpötalouden kuumassa ilmanalassa. Musta iho vaikutti samaan suuntaan.

Tämä on mielenkiintoista. Television dokumenteista on peräisin tieto, joka oli helppo varmistaa muista lähteistä. Ihmisen juokseminen on uskomaton taito. Tänäkin päivänä eräät ryhmät juoksevat kiinni kaksi kertaa nopeamman gasellin. Siihen menee kaksi tai kolme vuorokautta. Ja ennenkin olen tässä yhteydessä esittänyt väitteen, että ihminen etenee nopeammin ja pidemmälle kuin hevonen (ratsastaja). Hevonen joutuu lepäämään ja juomaan vähän joka vaiheessa. Tulee mieleen kirjallisuudessa mainittu puolalainen aatelismies, joka Siperiaan vietynä karkasi ensi töikseen, mutta jäi kotona heti kiinni ja marssitettiin taas kahleissa Obin taakse – ja karkasi jälleen. – Itse asiassa Siperiasta on kävellyt omin nokkinsa kotiin monikin.

Hän ei varmasti ollut filosofi eikä biologi.