Sananen tahallisuudesta

Lukijat muistavat, etten kirjoita keskeneräisistä oikeudenkäynneistä. Kun olen viime päivinä joutunut selittämään riita-asioissa tietoisuuden merkitystä ja vertaamaan sitä rikosoikeudelliseen tahallisuuteen, kirjoitan siitä ja myönnän heti, että mielessäni on Ilkka Kanervan alioikeudessa saama rangaistus.

Asiasta kuuluu äänestetyn. Kolmesta virkatuomarista yksi arvioi vähemmistöön jääneessä lausumassaan, ettei Kanerva ollut toiminut tahallisesti. Äänin 2 – 1 hänet siis tuomittiin törkeästä lahjuksen ottamisesta.

Jokin osa ihmisistä pitää selvänä, että herrat suojelevat toisiaan. Siksi tuomiot tippuvat talousrikoksissa ylemmissä oikeuksissa.  Tulkoot he uskossaan autuaiksi.

Mutta tahallisuuden todistaminen on todella hyvin vaikeaa monissa talousjutuissa. Se ei ole vaikea ymmärtää, että varojen hävittäminen konkurssin uhatessa on tahallinen teko.

Lahjonnan yhteydessä tulee mieleen suhteellisen uusi korkeimman oikeuden ratkaisu, jossa otettiin kantaa syrjintärikokseen ja tahallisuuteen. Se oli tämä naispappijuttu. Tuomioistuin perusteli, että tahallisuus edellyttää syrjintärikoksessa tietoisuutta syrjintäperusteen olemassaolosta ja merkityksen antamista sille henkilön kohtelussa. Sillä seikalla, että henkilö pitää itse käytöksensä syitä hyväksyttävinä, ei ole merkitystä (KKO 2010:74).

Siis pappi kieltäytyi tulemasta alttarille naispapin kanssa eli käyttäytyi syrjivästi. Pappi oli syvästi vakuuttunut siitä, että tämä on Raamatun selvän sanan mukaan oikein. Ja hänet tuomittiin, mikä on mielestäni oikein ja käy oikeustapauksena esimerkistä.

Kun täytin tasavuosina 2004, järjestettiin vastaanotto työpaikallani. Kahvit ja pullat kustansin itse mutta mieleeni ei juolahtanut tarjota vuokraa tai muuta korvausta laitoksen tilojen käytöstä. Se oli maan tapa, että kun onnittelijoista suuri osa oli työtovereita eli siis hyväveli-verkostoani, merkkipäiviä juhlittiin työpaikalla. Luullakseni niin tehdään edelleen.

Ei pidä lyödä leimaa sanontaan ”maan tapa”. Maa on täynnä tapoja.

En ole lukenut eri mieltä olleen tuomarin perusteluja, mutta tiettävästi kysymys oli jostain tällaisesta. Ne kaksi muuta tuomaria ovat ehkä arvioineet, että syntymäpäivät menivät yli äyräittensä. Sellaisessa tilanteessa henkilö oli varmasti selvillä niin sanotun tavanomaisen vieraanvaraisuuden rajojen ylittämisestä. Hänen ei tarvinnut ajatella: tämä on lahjontaa.

Tuomioistuin ei yritä mahdotonta eli tunkeutua miehen mieleen. Ennen käytettiin sellaistakin sanontaan kuin ”yleinen elämänkokemus”. Jos joku toimittaa minulle kalliin kapineen, minun on yleisen elämänkokemuksen mukaan osattava ajatella, että asianomainen hyväntahtoiseksi heittäytynyt tahtoo jotain, vastapalvelusta muodossa tai toisessa.

Otan vastaan lahjuksia. Olen useinkin antanut tuttavalle tämän kovasti haluamia neuvoja Kosmoksessa ja pistellyt poskeeni maankuulun wieninleikkeen perunamuusilla. Neuvon saaja on kiitellyt ja maksanut laskun. Mielestäni se on maan tapa. Neuvot ovat voineet koskea esimerkiksi koulun valintaa tai sitä, mistä voisi hankkia sukulaismiehelle lahjaksi korupuukon ja millaisen.

Tuomioistuin tukeutuu käytännössä keskivertoihmisen ajattelumalliin. Voi olla, että tämä tekijä oli niin epätavallisen hölmö, ettei todellakaan epäillyt mitään. Mutta miten olisi toiminut tavallinen, asioistaan huolehtiva kansalainen. Tuolla mielikuvitushenkilöllä oli hieno nimityskin, bonus paterfamilias eli huolehtivat perheenisä.

Henkirikoksissa ajatus kulkee siten, ettei silmitön suuttuminen eikä varsinkaan humala poista tahallisuutta. Ellei tekijä, kuka tahansa toinen olisi käsittänyt, että fileerausveitsen tuikkaaminen kylkiluiden väliin enteilee hengenmenoa. Teko on siis tahallinen, vaikka tekijä vakuuttelee, ettei hän todellakaan tarkoittanut mitään tällaista. Silmissä vain sumeni.