Pietistit

Lukijoiden yllyttämänä kävin sitten läpi Parnasson 70-luvun pitkää väittelyä Ilaskivi – Pentti Linkola – Erno Paasilinna ja eräät muut.

Sanon kantani lähipäivinä. Nyt olen epävarma. Mahdollisesti 70-luvun alun Parnassot on suomalaisen (ns. älymystön) sielunmaisema ja muutoksen muisto. Mahdollisesti sitä ei moni mielellään muistele.

Luonnonsuojelua koskevasta keskustelusta tulee mieleen, että siihen sopisi Wahlroos mukaan. Kaikki puheenvuoron käyttäneet ovat näet pietistejä eli yhden totuuden miehiä. Paasilinnan sanoo Linkolaa fasistiksi, mutta se on liian ystävällisesti sanottu. Linkolan mukaan luonnonsuojelun koko ajatus mahtuu muutamaan sanaan: tuotannon ja kulutuksen alentaminen. Tämä tarkoittaa nälkiintyneitten nälkäkuolemaa.

Paasilinna pitää teollisuutta pelkästään pahana ja on varma, että investoinneilla tavoitellaan vain voittoja, arvattavasti kohtuuttomia ja turmiollisia. Ilaskivi tietenkin kiistää tämän. Ilaskiven myöhempi hengenheimolainen Wahlroos puolestaan tuntuu olevan sitä mieltä, että markkinamekanismit järjestävät kaiken, taloudesta asuinpaikan valintaan ja kai kulttuuriinkin. Se jonka markkinavoimat lyövät maahan, hän maassa on.

Nämä ovat yhden totuuden miehiä. Linkola perustaa ajattelunsa vastakohtapariin luonto – ihminen. Ihminen ei kuulu luontoon. Luonto on hyvä ja ihminen paha. Siksi ihmiset olisi hävitettävä tai heidän hyvinvointinsa ei ainakaan merkitse mitään.

Myös muissa asioissa Linkola laskettelee puolitotuuksia. Keskioluen vapauttaminen auttoi luontoa, koska se poisti niin paljon työpaikkoja. Hauskasti sanottu. Työpaikoista ja työttömistä on tarkat tilastot. Keskioluen kohdalla ei ole muutoksia. Ruotsiin muuttaminen oli alkanut vuotta ennen (1968) ja jatkui edelleen.

Keskustelu on hyvin opettavainen. Sen loppuvaiheessa alkoi öljykriisi. Linkolakin vaikeni vähäksi aikaa. Öljy tuotanto laski väliaikaisesti, mutta hiilen ja ydinvoiman käyttö nousi.

Keskustelu luonnonsuojelusta tyrehtyi vuosiksi. Linkolakin sai tahtonsa läpi, kun valoja vähennettiin ja huoneiden lämpötilaa pudotettiin ja samalla määrättiin kireitä rajoja autoilulle.

Paasilinnaa ajatellen mieleen tulee kysymys, mahtoiko öljyn hinnoilla, jotka Neuvostoliitto piti samoina kuin arabimaat, olla vaikutus Suomen stalinismiin ja muuhun vasemmistolaisuuteen ja Neuvostoliiton äkilliseen mielenkiintoon yhteisiin sotaharjoituksiin ja muihin toimiin maan puolueettomuuden menoksi.

Maailmanhistorian suuri vaikuttaja on sattuma. Saman vuoden Parnassossa Jaakko Hintikka huomauttaa kirjaa arvioidessaan, etteivät sattuma ja välttämättömyys ole välttämättä täysin selviä vastakohtia. Israelin Jom Kippur sota ei välttämättä ollut sattuma. Kun öljyn hinta-ase oli kerran keksitty, sitä on kauan käytetty.

Vaikutelma on, että nyt paljon keskusteltu ja ministeriön selvittelemä ”vihapuhe” on ollut kautta aikojen hyvin suosittua, esimerkiksi 1970-luvulla ehkä enemmän kuin nyt. Oletan, että blogit ja chatit merkitsevät vähemmän kuin tuon aikakauden Parnasso – tai Helsingin Sanomat.

Pietistien 1700-luvulla keksimä tapa kärjistää lähes ratkaisemattomia ongelmia ehdottomiksi vaatimuksiksi elää ja voi hyvin. Saman vuosisadan oivallus väittää, että suuret ja pahat asiat ovat jonkun nimeltä tunnetun henkilön, esimerkiksi Ludvig XIV:n tekosia, jatkui ja vahvistui.

Keskustelu tarvitsee vihollisia. Ellei niitä löydy, lukija ei välttämättä huomaa, miten hurskas kirjoittaja haluaa osoittaa olevansa.

Vedin Wahlroosin tähänkin rinnastaakseni hänet Pekka Kuuseen ja tämän kirjaan ”Tämä ihmisen maailma” (1982). Molemmat viisaat herrat halusivat ohjata kulttuurievoluutioita. Päästäkseen kehäpäätelmiin he määrittelivät ensin käsitteensä ajatuksiensa mukaisiksi. Se on tunnettu keino.