Kipakkaa kyytiä muotoilijoille ja yleisölle

Pian joku keksii vaatia tekijänoikeutta joulukuuseen. Sen valintaan, jalkaan sovittamiseen ja koristamiseen liittyy merkittävä luova panos. Muka.

Teollisessa muotoilussa viime päivinä esillä olleet huonekalut ovat suunnittelijalle tavattoman vaativia. Onnistuneet tuotteet osoittavat poikkeuksellista taiteellista kykyä ja teknistä osaamista.

Alan ihmiset valittavat, että heidän tuotteitaan kopioidaan. Se pitäisi tietysti estää, mutta se ei ole ongelman ydin.

Yksityiset ihmiset pitäisi jättää rauhaan. Kauppiaat saisivat mielellään tapella keskenään oikeuksista ja lisenssimaksuista. Esimerkiksi Artekia tai Eero Aarniota jäljittelevät huonekalut saattavat aiheuttaa saman ongelman kuin musiikin luvaton lataaminen, mutta nyt täysin viattomatkin voivat joutua ikäviin tilanteisiin.

Laki on mikä on. Synkkää silti, että yleisö voi saada toisten sotkuista vastuun niskoilleen. Verkkokaupasta ulkomailta hankittu tai maahan tuotu huonekalu tai muu muotoilun tuote nimittäin todella voi olla tekijänoikeuden loukkaus, josta seuraa periaatteessa rangaistus ja velvollisuus maksaa korvausta ja hyvitystä. Ja oikeudenkäyntikulut.

Se menee näin. Luvallisia teoksen kappaleita saa myydä vapaasti. Tätä sanotaan konsumtioperiaatteeksi. Levittämisoikeus on rauennut. Kirpputorilla, huutokaupassa, vaikka missä saa myydä Artekin huonekaluja. Tämä koskee itsestään selvästi käytettyä tavaraa ja toimintaa Suomessa.

Tekijänoikeuslaissa on kuitenkin sääntö, joka kieltää tuomasta maahan tietynlaista tavaraa, nimittäin sellaista, jonka ostaja tietää valmistetun ulkomailla lainvastaisesti. Tuo lainvastaisuus tarkoittaa olosuhteissa, jotka Suomessa olisivat johtaneet rangaistukseen. (TekijäL 56 § 1 mom. 3.)

Taustalla on kansainvälinen sopimus (TRIPS), jonka johdosta lakia muutettiin.

Siis sama uudelleen. Jos verkkokaupasta ulkomailta hankittu tuote on Suomessa suojatun tuotteen tekijänoikeuslain vastainen jäljitelmä, myös ostaja, suomalainen yksityishenkilö, syyllistyy lain rikkomiseen.

Tämä on mutkikas ja aika uusi tilanne. Vanha periaate oli selvä. Tavallisen kansalaisen ei tarvinnut ruveta salapoliisiksi. Suomessa voi ostaa tavallisesta kaupasta tavallista tavaraa poliisia pelkäämättä.

Nyt säännöksen soveltamisen tekee vaikeaksi ostajan tietoisuus. Laki mainitsee vielä olosuhteet, joiden johdosta ostajalla olisi ollut perusteltua aihetta epäillä tavaran alkuperää.

Mielestäni tällainen ei sovi tavallisen ihmisen kahleeksi.

Tavaramerkkioikeudessa tämä kysymys on erittäin epäselvä, mutta patenttioikeudessa selvä. Patenttisuoja koskee vain elinkeinoelämää. Jos autostani löytyy jonkun patenttia koskevia osia, se ei liikuta minua, auton omistajaa. Maahantuoja saa tapella patenteista. Loppukäyttäjälle asia ei kuulu.

Teollisessa muotoilussa on valitettavasti vielä erikoisongelma. Design-tuotteet eivät yleensä ole tekijänoikeuden suojaamia. Poikkeuksia on. On turvallista lähteä siitä ajatuksesta, että hyvin kuuluisien suunnittelijoiden tuotteet ovat myös suojattuja, vaikkei asia todellisuudessa aivan näin olekaan. Alvar Aalto. Eero Aarnio ja niin edelleen, unohtamatta Gropiusta, Mies van der Rohea ja lukuisia muita.

Alan kirjallisuudesta ja oikeustapauksista löytyy erilaisia lamppuja, huonekaluja ja jopa uunin suuluukkuja, joita ei pidetty teoksina.

Suunnittelijoilla on monta syytä harmitella tätä. Heitä loukkaa, että aivan sivulliset kopioivat heidän tuotteitaan. He haluaisivat rahaa. He haluaisivat arvostusta. Eritäin ymmärrettävää.