26. huhtikuuta 2012

Kipakkaa kyytiä muotoilijoille ja yleisölle


Pian joku keksii vaatia tekijänoikeutta joulukuuseen. Sen valintaan, jalkaan sovittamiseen ja koristamiseen liittyy merkittävä luova panos. Muka.

Teollisessa muotoilussa viime päivinä esillä olleet huonekalut ovat suunnittelijalle tavattoman vaativia. Onnistuneet tuotteet osoittavat poikkeuksellista taiteellista kykyä ja teknistä osaamista.

Alan ihmiset valittavat, että heidän tuotteitaan kopioidaan. Se pitäisi tietysti estää, mutta se ei ole ongelman ydin.

Yksityiset ihmiset pitäisi jättää rauhaan. Kauppiaat saisivat mielellään tapella keskenään oikeuksista ja lisenssimaksuista. Esimerkiksi Artekia tai Eero Aarniota jäljittelevät huonekalut saattavat aiheuttaa saman ongelman kuin musiikin luvaton lataaminen, mutta nyt täysin viattomatkin voivat joutua ikäviin tilanteisiin.

Laki on mikä on. Synkkää silti, että yleisö voi saada toisten sotkuista vastuun niskoilleen. Verkkokaupasta ulkomailta hankittu tai maahan tuotu huonekalu tai muu muotoilun tuote nimittäin todella voi olla tekijänoikeuden loukkaus, josta seuraa periaatteessa rangaistus ja velvollisuus maksaa korvausta ja hyvitystä. Ja oikeudenkäyntikulut.

Se menee näin. Luvallisia teoksen kappaleita saa myydä vapaasti. Tätä sanotaan konsumtioperiaatteeksi. Levittämisoikeus on rauennut. Kirpputorilla, huutokaupassa, vaikka missä saa myydä Artekin huonekaluja. Tämä koskee itsestään selvästi käytettyä tavaraa ja toimintaa Suomessa.

Tekijänoikeuslaissa on kuitenkin sääntö, joka kieltää tuomasta maahan tietynlaista tavaraa, nimittäin sellaista, jonka ostaja tietää valmistetun ulkomailla lainvastaisesti. Tuo lainvastaisuus tarkoittaa olosuhteissa, jotka Suomessa olisivat johtaneet rangaistukseen. (TekijäL 56 § 1 mom. 3.)

Taustalla on kansainvälinen sopimus (TRIPS), jonka johdosta lakia muutettiin.

Siis sama uudelleen. Jos verkkokaupasta ulkomailta hankittu tuote on Suomessa suojatun tuotteen tekijänoikeuslain vastainen jäljitelmä, myös ostaja, suomalainen yksityishenkilö, syyllistyy lain rikkomiseen.

Tämä on mutkikas ja aika uusi tilanne. Vanha periaate oli selvä. Tavallisen kansalaisen ei tarvinnut ruveta salapoliisiksi. Suomessa voi ostaa tavallisesta kaupasta tavallista tavaraa poliisia pelkäämättä.

Nyt säännöksen soveltamisen tekee vaikeaksi ostajan tietoisuus. Laki mainitsee vielä olosuhteet, joiden johdosta ostajalla olisi ollut perusteltua aihetta epäillä tavaran alkuperää.

Mielestäni tällainen ei sovi tavallisen ihmisen kahleeksi.

Tavaramerkkioikeudessa tämä kysymys on erittäin epäselvä, mutta patenttioikeudessa selvä. Patenttisuoja koskee vain elinkeinoelämää. Jos autostani löytyy jonkun patenttia koskevia osia, se ei liikuta minua, auton omistajaa. Maahantuoja saa tapella patenteista. Loppukäyttäjälle asia ei kuulu.

Teollisessa muotoilussa on valitettavasti vielä erikoisongelma. Design-tuotteet eivät yleensä ole tekijänoikeuden suojaamia. Poikkeuksia on. On turvallista lähteä siitä ajatuksesta, että hyvin kuuluisien suunnittelijoiden tuotteet ovat myös suojattuja, vaikkei asia todellisuudessa aivan näin olekaan. Alvar Aalto. Eero Aarnio ja niin edelleen, unohtamatta Gropiusta, Mies van der Rohea ja lukuisia muita.

Alan kirjallisuudesta ja oikeustapauksista löytyy erilaisia lamppuja, huonekaluja ja jopa uunin suuluukkuja, joita ei pidetty teoksina.

Suunnittelijoilla on monta syytä harmitella tätä. Heitä loukkaa, että aivan sivulliset kopioivat heidän tuotteitaan. He haluaisivat rahaa. He haluaisivat arvostusta. Eritäin ymmärrettävää.

17 kommenttia:

  1. Kallis alkuperäinen, budjettini ei mitenkään salli. Halvempi kopio, siihen rahani riittävät, ostan. Kuka mukamas kärsi taloudellisesti?
    Ja mistä sitten tavallinen rivikansalainen voi tietää, onko jokin esine jonkun juridisen asian suojaama? Ei kait näistä mitään hakemistoja ole.

    VastaaPoista
  2. Ad Omnia: - kuvassa mahdollisesti teollisen muotoiluln lähtökohta, Thonet'n wieniläistuoli 1867, minimimäärä puuosia ja ruuveja, edelleen aiheellisesti hienona pidetty.

    VastaaPoista
  3. Tiukka paketti hyvää kuluttajavalistusta ja yleissivistystä! Mahdollisten ongelmien hahmottelua. Kiitos!

    Kokemuksesta voin sanoa, etta ei designin suojaus pääsääntöisesti tässä maailmassa onnistu. Hyvat oivallukset lyovat itsensä läpi, ja hetken päästä on kaikilla alan toimijoilla nämä oivallukset käytössä. Näin se markkina toimii ja vie kaiketi maailmaa eteenpäin.

    VastaaPoista
  4. Suunnittelijoilla on monta syytä harmitella tätä. Heitä loukkaa, että aivan sivulliset kopioivat heidän tuotteitaan.

    Virkamiesvaltiossa kun elämme, niin muistelkaamme hetki Lex-Nokiaa, tuota salailun riemuvoittoa!

    VastaaPoista
  5. On niitä tekijänoikeuskiistoja kehkeytynyt siitäkin, että naapuriperheisiin on syntynyt samannäköiset lapset.

    VastaaPoista
  6. Pidän suomalaista muotoilua lähinnä vitsinä. Suomalainen muotoilu perustuu muiden kehittämien ideoiden kopioimiseen. Tosin ideoita saa vapaasti kopioida.
    Esimerkkejä on kymmeniä, joista ulkomailla puhutaan laajastikin, mutta suomalainen media hiljenee.

    Otetaanpa yksi pieni esimerkki. Vuonna 2009:

    http://www.johnsonbanks.co.uk/thoughtfortheweek/index.php?thoughtid=505

    ja suomalainen omi idean tuunaukseen myöhemmin itselleen:

    http://www.posti.fi/tiedotteet/2009/20091012_vuoden_2010_postimerkit.html

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuotteen ja oivalluksen patenttisuoja 20 vuotta on sopivan pituinen. Sen jälkeen yhteinen hyvä saa olla hyvässä käytössä.
    Suomen Tekijän-oikeus 70v tekijän kuolemankin jälkeen kuulostaa lainoppineelta-iilimadolta.

    Miten minulle, kuluttajalle kävisi jos ostaisin Lontoon kaupasta feikin Aarnion pallotuolin ja ajaisin sen muuttokuormassani Fiat 600:llani Suomeen?

    VastaaPoista
  8. Ensimmäinen kokemani erikoislaatuinen ongelma tekijänoikeudesta syntyi Yhdysvalloissa. Olin ollut käsityömessuilla, joilla oli myös intiaaniartisaaneja. Eräällä heistä oli perinteiseen tyyliin tehtyjä maissintähkänkuoresta punottuja naamioita ja otin niistä hänen luvallaan valokuvia, joita saisin käyttää lehtijutuissani.

    Vähän sen jälkeen menin haastattelemaan erään intiaanien kulttuurikeskuksen johtajaa. Näytin hänelle ottamaani valokuvaa. Silloin tuo pitkä ja roteva mies suuttui aivan silmittömästi ja alkoi karjua minulle: Teillä ei ole mitään oikeutta omistaa edes valokuvaa meidän pyhästä esineestämme!

    Lopulta tuli sovinto. Hän suostui haastatteluun, mutta sanoi, että sitä kuvaa ei saa käyttää lehtijutussa eikä muutenkaan julkaista missään. Hän lupasi, että saan näyttää kuvaa opetustarkoituksessa esimerkiksi luennoilla. Erosimme hyvinä ystävinä ja sain ison jutun intiaanien kulttuurista suomalaiseen lehteen.

    Toinen tapaus sattui pariisilaisessa sekatavarakaupassa. Kassan vieressä oli korissa iso läjä mustia muovilaattoja, joihin oli kuvattu kullanvärisin kirjaimin jokin arabiankielinen sana tai lause, joka muodosti vanhanaikaisen laivan kuvan. Se oli hyvin kaunis. Kassalla oleva keski-ikäinen mies alkoi kysellä minulta hyvin kohteliaasti ja ystävällisesti, mikä oli uskontoni, käytinkö alkoholia, olinko valmis vaihtamaan uskontoa jne. Vastaukseni eivät miellyttäneet häntä, mutta hän suostui myymään tuon esineen minulle, kun lupasin pitää sen silkkipaperiin käärittynä pöytälaatikossa tai arvokkaalla paikalla kodissani seinällä tai näyttää sitä muille hyvässä tarkoituksessa. Lupasin ja olen pitänyt lupaukseni. Tämän kauniin esineen hinta vastasi muutamaa nykyeuroa.

    VastaaPoista
  9. Hei,
    Arvaan, että haluat toisinaan ottaa vähän löysemmin ja blogata aiheista, jotka eivät meitä, kommentaattoreitasi niin sykäytä... vaan eläpä unohda valontuojan, Diogeneksen osaasi. Maailma on pullollaan vääryyttä, tyhmyyttä ja epätietoisuutta. Sinulle langennut... on velvollisuus ja mahdollisuus pitää meitä ajattelun hengissä! Kommentit vähenevät ja digimittari hiipuu, jos Sinä laistat mahtisi. Kyllä, kyllä huonekalujen royaltitkin, mutta maailmaahan me parannamme, eikö?
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  10. Viimeaikainen näkyvä esimerkki bloginpitäjän kuvaamasta ongelmasta lie-
    nee designklassikoita (valaisimia, kelloja ym) verkossa myyvä
    yritys, joka on mainostanut tuotteita näkyvästi mm. Helsingin Sanomien useilla kokosivun ilmoituksilla.

    Tähän ovat jo puuttuneet vastaavien aitojen tuotteiden myyjät Suomessa,
    jotka ovat lehtitietojen mukaan tehneet asiasta tutkintapyynnön keskusrikospoliisille:
    (http://www.kauppalehti.fi/5/i/mobiili/kl_mobiili/uutinen.jsp?oid=201204161681&ext=nwnd)

    Tästä herää maallikolle kysymys lainsäädännön tuntijalle:
    Eikö Helsingin Sanomilla ole tässä juridista vastuuta ?
    Kokosivun ilmoituksella houkutellaan suomalaisia tekemään rikos.
    Luulisi, että HS:ssä tunnetaan lainsäädäntöä sen verran, että tiedetään blogissa kuvattu ongelma.
    Voisiko tämän rinnastaa vaikka varastetun tavaran kaupitteluun näkyvällä lehti-ilmoituksella, jossa myös lehti ymmärtää tavaran varastetuksi?

    Kun kaikkea voi pian ostaa verkosta eikä verkossa oleviin kauppapaikkoihin voida täältä kansallisesti vaikuttaa, jäävät tällaiset lehti-ilmoitusongelmat varmaan jatkossa kuriositeetiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein korneinta on tuon verkkokaupan nimi "Designers' Revolt", kun kerta designerit eivät saa tuotteista senttiäkään.

      AW

      Poista
  11. No, niin...
    Heti, kun vähättelen isäntämme aihetta, ilmeneekin mahti tapaus! Että Hesari, jota minulle ei tule tulemaan, mainostaa varastettua ideaa koko sivulla! Eikös se ole sitä "varastettuun tavaraan yhtymistä"?
    Jään blogikatseella seuraamaan, HS-sivuista vapaana.
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  12. Hei,
    tahdon huomauttaa kiitokseni tästä aiheesta ja esilletuonnista, joita soisin tulevan lisääkin,

    (Eli tämä vastakommenttina kommentoijalle jota ei kiinnosta).

    MrrKAT

    VastaaPoista
  13. Tutkintapyynnön ovat siis tehneet tässä tapauksessa aitojen tavaroiden myyjät, eivät alkuperäisten kalujen konstruktöörit tai edes perilliset. Miksi ketju ns. taiteessa on näin loputtoman pitkä - patentti suojaa keksinnön enentään 20 vuotta keksinnön jälkeen, huonekalun sen sijaan kymmeniä vuosia keksijän kuoleman jälkeen? Mikseivät keksijän perilliset saa samaa etua? Hyödyllisempiähän patentoidut tuotteet ovat yhteiskunnan kannalta.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: - mahdottoman vaikeita kysymyksiä. Huonekaluja ei siis käytännössä suojata. Mielesätni (tulkintani mukaan) astioita ja aterimia ei suojata, vaikka joukossa on kuuluisia hienouksia (Arne Jacobsen jne.)

    Kävin teitä, lukijoita, varten Espalla Iittalan myymälässä. (Sattui matkan varrelle.) Oiva toikan linnun ovat koriste-esineitä ja mielestäni ilman vähintäkään epäilyä suojattuja. Ne vertautuvat veistoiksiin. Aino Aallon juomalaseja ei luultavasti suojata - ainakin niiden näköisiä on myynnissä vaikka kuinka.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - Suomessa on Mallioikeuslaki, jota ei juuri käytetä. Se on kömpelö ja riittämätön.

    Vertaus patenttiin ja tavaramerkkiin ei toimi, koska molemmissa suojan kohde on määriteltävä ja rekisteröitävä. Patentoitaavan keksinnön kuvaaminen (patenttiselitys + patenttivaatimukset) on erityisen mutkikasta ja vaativaa.

    Olen joskus heittänyt mietittäväksi sen ajatuksen, pitäisi eräät teoslajit rekisteröidä, kuten USA:ssa ennen eli 1970-luvulle.

    VastaaPoista
  16. Mallisuojan määäraikaisuus aiheuttaa "hauskoja" kommervenkkejäå esimerkiksi rakennusten lukituksessa. Koska metallipuikkoa johon on viilattu koloja ei voi patentoida, joutuu Abloy tekemään aina uuden avainprofiilimallin muutaman vuoden välein kun aiempi vapautuu mallisuojasta jolloin joka suutari voi ruveta kopioimaan avaimia. Tähän mennessä niitä taitaa olla tullut jo kuusi-seitsemän erilaista siitä lukien kun ura-avain tuli markkinoille.

    AW

    VastaaPoista