Jumalan tanssi

Nyt Matteus-passiota kuunnellessa mieleen tuli jatkuvasti, miten Petipa tai Balanchine olisivat tehneet tämän isolla, syvällä näyttämöllä klassisen baletin keinoin. Anna Pavlova ja Nizhinsky…

Värit: sininen, keltainen, punainen. Keltaista ehkä ei. Peilejä, jotta valonsäteet voisivat kommentoida musiikkia.

Bachin musiikki on olennaisesti tanssia. Sarjat on nimetty aikakauden tanssien mukaan. Niissä on sarabandeja ja menuetteja. Laulettavaa eli vokaalimusiikkia ei tavallisesti käsitetä näin. Oratorioita pidetään kai kertomuksia ja motetti on lähellä laulettua rukousta.

Passioiden päähenkilö, hän joka kuolee, on ’parakletos’.  Sana tarkoittaa lohduttajaa tai virvoittajaa.

Ajatus on eriskummallinen, kun puhe on kärsimyshistoriasta.

Passiot ovat kuin ylipitkiä pitkänperjantain kantaatteja, mutta niissä on yhteinen outous. Näytelmä päättyy kuolemaan, hautaan. Matteus-passiosssa solistit käyvät kaikki neljä hyvästelemässä päähenkilön. Loppukuorot toivottavat hyvää yötä.

Pääsiäiseen ja sen sanomaan ei liity Bachilla eikä kenelläkään muulla mitään näin suurisuuntaista. On pääsisäisoratorio BWV 249), mutta ei se ole alkuunkaan näin iso taiteellisesti eikä ajatuksellisesti.

Musiikissa päähenkilöstä on tehty musiikilla johdattaja. Sekä soinnut että soittimet tähdentävät tätä. Jeesuksen repliikit eivät ole tanssillisia – eivätkä liioin joukkojen tunteenpurkaukset (turba). Sitä ovat aariat ja tarkoin kuunnellen myös koraalit.

Tällä kohdin saa olla onnellinen uusista esityksistä ja levytyksistä. Otto Klempererin vanha levytys on monessa mielessä ylittämätön – ehkä ennen kaikkea tasaisuutensa ja sinnikkyytensä vuoksi. Kaikki on huippua.

Tänä vuonna taannoisen Harnoncourtin uusimman levytyksen sijaan oli vuorossa Herreweghen uusi. Tanssi, hyvin keinuva, kutsuva, tunteellinen rytmi on nostettu yhä selvemmin esille.

Näin toteutettuna teos ei johda pimeyteen ja kuolemaan, vaan anteeksiantoon, lauluna ja soittona. Kuulija kutsutaan kulkueeseen. Kulkueen kärjessä on tapana soittaa – se oli tapana jo kauan ennen tässä musiikissa kuvattuja tapahtumia.

Tältä pohjalta nousi ajatukseni baletista, tanssiteoksesta, jonka elementtejä ovat ihminen, liike ja aika kaikkine rytmeineen.

Se tähdentäisi, ettei tässä ole kysymys lohduttavasta tai nukuttavasta teoksesta, joka tulee jostain, toisten tekemänä, ja jota nyt on vain pakko kuunnella katkeraan loppuun asti (käytännössä yli kolme tuntia).

Tietenkin tämä on rauhallisen illan harha, päähän pisto tai ajatuskoe. Varmaankaan se ei johtaisi kehuttavaan tulokseen.

Vanha ja vakiintunut musiikki on kuitenkin kokenut monta kertaa kummia. Bach oli itse Voltairen ja Newtonin aikalainen eli kulttuurisesti kahden maailman rajalla. Yritykset viitata nykyhetkeen, jolloin ihmiset ovat juuri samanlaisia mutta heidän ympäristönsä on muuttunut, voisivat silti olla miettimisen arvoisia.

Ellei baletti, niin entä oli solistien korvaaminen saksofoneilla, ehkä baritonilla, tenorilla ja altolla, ja ylös tarvittaisiin huilu. Mikä sopisi paremmin teoksen monumentaaliseen bassolinjaan kuin bassokitara? Ja sen ympärille lyömäsoittimet. Jukka Perkon koraalin jazz-versiot ovat niin paljon parempia kuin virsien sovitukset sinfoniaorkesterille…