Virvokkeista

Vanha kaskukirja panee tädin sanomaan rovastille:” Teidän julistuksenne oli… se oli kuin vesi hukkuvalle!”

Täti tavoitteli siis kielikuvaa ylistääkseen saamaansa virvoitusta.

Talo ilman kylpyhuoneen lattialla kilisevää jaloviinapulloa on kuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyvä jaloviina on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.

Olin alle kouluikäisenä kuin raitilla kulkeva täti, jonka haukkumanimi oli ”Tutka” tai joskus myöhemmin ”Neiti Etsivä”. Hän oli vanha ihminen, jonka harmaiden suortuvien alta oli hyvinkin enin ymmärrys karannut jo kauan sitten. Hänellä oli tapana poimia ja tutkia jokainen tieltä löytynyt lappu ja tarkastaa myös vähä vähältä käyttöön tulleet repäisy- ja kruunukorkit. Osan hän laski huoaten kädestään ja osan talletti esiliinansa taskuun.

Itse en keräillyt esineitä enkä toiminut julkisena tavarantarkastajana, mutta kun kiusakseni oli tullut inhimillisesti katsoen liian varhain sujuva lukutaito, luin kaiken. Elokuvateatterissa luin myös ruotsinkieliset alatekstit, vaikken niitä ymmärtänyt.

Nyt kun vanhuus on alkanut kääriytyä ympärilleni kuin kastunut armeijan huopa, muistin kaivosta pulpahtelee yhä tiheämmin kuvia, ääniä, hajuja, makuja ja etenkin tekstejä.

Kotini kulmilla oli aina käytettyjä elokuvalippuja. Niissä luki ”Pääsymaksuun sisältyy leimavero 10 %”. Erikoisen hävyttömistä elokuvista maksettiin korotettu huvivero. Muistelen että nämä tavalliset olivat roosanpunaisia ja sakkoverolliset keltaisia.

Kaunis perinne oli lyödä tyhjennetyt viinapullot rikki. Tapa tunnetaan muistakin sivistysmaista. Jos pullo ei kelvannut, rikottiin lasi, josta ryyppy oli otettu. Useassakin elokuvassa näytetään, miten juopotteluaatteen yhdistämä upseerijoukko murskaa ryyppylasit takanotsaan. Lasia, josta on juotu keisarin tai hänen pikkuserkkunsa malja, ei sovi häpäistä jonkun kunniattomamman henkilön maljalla, vaan se on rikottava. Epäilen että Venäjän ja Suomen suuriruhtinaanmaan 1800-luvulla vahvasti nousseella lasiteollisuudella oli sormensa pelissä tämän käytännön muodostuessa.

Yhdellä jalalla hyppivä, täyttä kurkkua ulvova pikkulapsi, joka oli astunut risaan pullonpohjaan, oli lapsuudessani tuttu näky. Minulla on muistaakseni arpikin vielä. Sen muistan hyvin, miten viheliäisesti sattui, kun äksy lääkäri nosteli pihdeillä metalliset hakaset spriiliuoksesta. Niillä haava suljettiin. Olisiko lanka loppunut?

Lapsilleni olen opettanut tunnelmaltaan kauniin kansanlaulun ”Rannalla rommia ryypättiin ja pullot lyötiin rikki.” Lapsenlapset ovat vanhempiensa vaatimuksesta jääneet tästäkin opista osattomiksi. Saattaa muuten olla, että nuorin lapseni ei osaa edes ”voi kun se yö oli kauhia, kun juotiin ja tapeltihin”, niin laulumiehiä kuin onkin, koska hän ei vähäisen ikänsä takia ole ollut minun tätieni kanssa saunassa. Nämä opettivat kahdella vanhemmalle maakunnan sävelet. Tuutulaulu alkoi: ”Nuku, nuku, pieni kersa – totta jumalauta…”

Olisikohan tuo jaloviinapullo, kapteeni tai vänrikki, kuulunut joskus isoisäni saunavarustukseen? Mummu passasi hänelle puhtaat alusvaatteet (peltiflannellia) viereen, mutta pullon paikka oli pyyhkeeseen käärittynä.

Nyt muistan! Jaloviinapullon paikka (tyhjän) oli sivistyskodissa WC-istuimen taakse tungettuna. Täysi pullo oli lattialla pöydänjalan vieressä. En muistele tässä omaa kotiani, koska isäni on ollut koko ikänsä aivan avuton näissä virvokepuolen asioissa, ja tartunta lienee levinnyt siitä alenevaan polveen. Meitä ei ole yleensä moitittu vähäsanaisuudesta, eikä kynttilääkään ole säilytetty vakan alla. Ne pari kertaa, kun olen nähnyt isäni kokeilevan kolmattakin viskigrogia illan kuluessa, hän on vajonnut puhumattomaksi ja alkanut kysellä, että jos lähdettäisi kotiin.

Olen siis lukenut taaperoikäisenä tuon uskomattoman uljaalta kuulostavan ”jaloviinaa” pullon kyljestä ja päätellyt, että tämä on hienostuksen huippu. Lukija vyöttänee itsensä – Alkossa sanottiin, että mennä viikolla myyntiin tullut erikoisuus, kahden tähden Jallu (”leikattua konjakkia”), loppuu muutamassa päivässä. Sen jälkeen saavat taas tyytyä kurjiin ranskalaisiin jäljitelmiin.