Tähdilläkävely

Viikonloppuna oli nuoriso-osaston kokous, kolme yövierasta, iät 8 – 9 v. Lupa paistaa itse, hienovaraisen valvonnan alaisena, oma pitsa herätti jakamatonta kannatusta. En ollut tiennytkään, että kaupasta saa kaikenlaisia täytteitä valmiiksi suikaloituna. Pirkka-reseptin mukaan pitsan pohjana oli ohrarieska, pieni ja ympyriäinen.

Järjestämäni valokuvauskurssi osoittautui hyödylliseksi. Tuossa iässä nuori ihminen oppii mitä vain. Vihje – kun kurssilaisille pitää antaa kunnon kallis kamera ja näyttää rajaamisen ja perspektiivin alkeet, jalusta on erinomainen ajatus, muutenkin kuin kameran turvallisuuden kannalta.

Nyt sää ei suosinut, mutta seuraavan kokouksen yhdeksi ohjelmanumeroksi reippaan riehumisen, majan rakentamisen ja jatkuvan käkättämisen lisäksi olen varannut tähtien katselemisen.

Sangen moni lapsi oppii mielellään noin viisi tähtikuviota. Otavan ohella Orion (Väinämöisen viikate) ja Seulaset ovat selviä valintoja, ja planeetoista tietysti Venus, ja se kiehtova tieto, että iltatähti ja aamutähti ovat sama asia.

Viime vuonna Star Walk nimettiin jonkun toimesta vuoden parhaaksi älypuhelinten ja tablettikoneiden (iPad) ohjelmaksi.

Ilmoitan nöyrimmästi olevani samaa mieltä. Sihtailin 55 vuotta sitten National Geographicin liitteenä tulleen tähtikartan kanssa taivasta, ja jo oli vaikeaa. Sormia palelsi, mitään ei tahtonut nähdä, ja pissatti.

Aika monien omien ja toisten lasten kanssa olen kokenut saman. On lähes mahdotonta näyttää sormella tähtikuviota niin että opetuksen uhri löytää sen taivaalta. Piirtäminen tai kuvan katsominen etukäteen ja kuvion etsiminen edellyttää opetettavalta kärsivällisyyttä, jota ei aina ole.

Star Walk toimii ilman nettiyhteyttä käyttäen kojeen kameraa ja paikannusominaisuutta. Kun ohjelma pyörii ja laitteella tähtää yötaivasta, se näyttää korostetusti kameran näkemän kohdan kuvan ja tähtikuvioiden ja mainittavampien tähtien nimet sekä ilmansuunnat.

Siis penkki alle, ellei pylly hyydy, ja tähtäilemään taivaalle. Useimmista on hauskaa oppia katsomaan pohjoinen Isosta Karhusta. Suomenkielisissä nimissä muuten auttaa Wikipedia

Olen kehunut, että asuinpaikkani lienee maapallon ylellisimpiä. En puhu rakennuksista enkä palveluista. Täällä on hiljaista, puhdasta ja sitten – täällä on tähtiä!

Ei ole tullut viime aikoina pahemmin tirkistellyksi, mutta jo kauan sitten kaupungissa asuessani huomasin, että tähtitaivaan olemassaolonkin unohtaa. Ympäristön valo haittaa, eikä taivasta näe tarpeeksi (uskonnollinen aforismi).

Kiihkeästi kaipasin tähtikarttaa noin 20 vuotta sitten, kun kävimme ensi kertaa Kanarialla (syy: aika pieni lapsi). Teneriffan tähtitaivas on mykistävä ja suomalaiselle kuvioiltaan täysin vieras. Kerran ajoin sen pitkän ja mutkaisen tien vuoreen ja näin tähdet uskomattomina. Myöhemmin ymmärsin, että juuri siellä, Teiden tulivuoren ylätasangolla, sijaitsee oikea ammattilaisten observatorio, joka oli pitkät ajat maailman suosituimpia sijaintinsa eli optisten häiriöiden vähäisyyden vuoksi. Nyt vastaava paikka on Chilessä, ja on Los Angelesin seudullakin Mount Palomar. Valitettavasti en pahemmin välitä tähtien katselemisesta Hollywoodissa.

Tarkkaavainen lukija käsittää, että edelle on kirjoitettu taiteen teoriaa. Tähtikuvioita ei varsinaisesti ole olemassa. Ihmisen luova mieli on luokitellut tänne näkyviä tähtiä ryhmiksi ja ollut keksivinään niiden muistuttavan minkä leijonaa, minkä ajomiestä. Meilläkin käytetyt kirjasi Klaudios Ptolemaios teokseensa Almagest. Mutta vähänkin paremmassa teleskoopilla otetussa kuvassa kuviot katoavat ja näkyviin tulee lukemattomia rykelmiä, jotkut valot todellisuudessa ja lopullisesti sammuneiden kappaleiden lähettämiä.

Vähemmästäkin tuntee itsensä valkoiseksi kääpiöksi.