22. maaliskuuta 2012

Kaupparatsastajan kuolema


I
Koululuokkamme lahjakkain poika karkasi talousrikoksista etsintäkuulutettuna Amerikkaan ja kuoli sinne. Myös mestarilliselle pakenijalle voi käydä niin, että saa vahingossa takaa-ajajansa kierroksella kiinni.

Partiopuuhissa tutustuin erääseen poikaan, jonka sukulaisilla oli epätavallisen laajat tiedot ja henkilökohtainen kokemus Vaasan linnasta. Suvun merkkimies oli maakunnankuulu taiteilija, joka onnistui petkuttamaan jopa Vaasan epäluuloisia ja kaiken nähneitä tukkukauppiaita myös vastikään edellistä petossarjaansa sovittamasta tulleena. Suuri osa luotto- ja vakuutuspetosta yrittävistä kaatuu taiteellisen lahjakkuutensa rajallisuuteen. Kokenutkin petkuttaja saattaa sortua esimerkiksi siihen, että puhuu vahingossa välillä totta.

Toisin sanoen olen ihaillut monenlaisten ihmisten sosiaalisia taitoja kauan ja miettinyt heidän keinojaan.

Toki olen tuntenut myös kaidan polun kulkijoita, kuten hiljaisia ja vähäpuheisia naisihmisiä, joiden edestä lakoavat sekä rähjäävät miesporukat että hurjistuneet sonnit. Paras arvovalta ei kaipaa esittelemistä.

II
Suhtaudun ikävästi ja ilkeästi menestymisen niksikirjoihin ja kyökkipsykologiaan. Sitä vastoin luen nytkin silmät suitsirenkaina Keltikangas-Järvisen uusinta kirjaa (Pienen lapsen sosiaalisuus). Käytännön kokeissa testattu tutkimustieto ja lautamiehen järki lyövät kättä toisilleen myös tilanteissa, joissa johtopäätökset ovat vallitsevan viisauden valossa epämiellyttäviä ja muodittomia.

En ryhdy nyt tuota kirjaa kuvailemaan. Jos on opettanut itsensä sietämään tosiasioita silloinkin ne ovat epämiellyttäviä ja ajattelemaan toisenkin kerran, vaikka jo ensimmäinen oma päähänpisto tuntuisi riittävältä, jättää tuon kirjan tutkimatta omaksi ja vähäväkisten lasten vahingoksi.

Pienen lapsen kehityksen oppi muistuttaa valistunutta vanhoillisuutta, mutta ei ole sitä. Kehitystä ei voi kiirehtiä. Sosiaalisten taitojen istuttaminen lapseen, jonka aivot ja hermot työskentelevät rajusti ihmisten, ympäristön, liikkumisen ja puhumisen parissa, johtaa pahimmillaan ankariin vaikeuksiin fysiologisen stressin hallinnassa. Huomatkaa sana ”fysiologinen”. Puhe ei ole psykologiasta, vaan hermoston osittain peruuttamattomista kytkennöistä.

Muistan vuosikymmenten takaista laululevyä, jonka mukaan historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata. Tuo väite on epätosi. Suomessa historian tuuppaaminen taaksepäin onnistui jo noin vuonna 1922. Ranska ja Venäjä ovat maita, jotka ovat usein osoittaneet, miten lyhyessä ajassa voi päästä kauas taaksepäin. Mutta ”suuri askel eteenpäin” on vielä vaarallisempi. Lienee otettava esimerkki pikkulapsilta ja tyydyttävä taapertamaan.

Ei ole perustetta kuvitella, että usein mainittu ”edistys” olisi kuvailtavissa paremmin kuin ylimalkaisina likiarvoina. Lisäksi on muistettava debet ja kredit. Toisen edistys on toisen taantumus, vaikka maailma ei ole nollasummapeli.

III
Wallinista. Välttää. Tällä kertaa kannatan hallituksen mallia. Ministeri on vedetty kölin ali ja todella raaka peli on alkanut: budjettiriihi.

Lento-onnettomuuksia tapahtuu ehkä enemmän hätäisistä korjauksista kuin virheliikkeistä. Esimerkki: yritys kääntyä takaisin lentokentälle, kun moottori vikuroi. Silloin on tehtävä hallittu pakkolasku lentosuuntaa muuttamatta.

IV
Ajankohtaisista yrityksistä ja yhtiöistä terveisinä kotikuusen katveesta: jokseenkin kaikissa karille ajoissa on vaikuttavana voimana myötätuuli.

Tämä on ilmainen talouspoliittinen mielipide purjeveneiden ja pienten konevoimalla kulkevien alusten aikakaudelta. Kun meno on myötätuulessa hurmaavimmillaan, on korkea aika ryhtyä reivaamaan. Ensimmäisenä kärsii ohjattavuus.

27 kommenttia:

  1. Ei tainnut Norjan poikien Herkules tehda hataista korjaus- tai virheliiketta. Etsi maankamaraa ja loysi.

    VastaaPoista
  2. Niin. Kanerva lähti jokusesta yksityisestä tekstiviestistä ja Jäätteenmäki parista faksista.

    Jos ministerivastuulla ja valat vannoneena tehty suora ja jatkettu valehtelu sekä eduskunnalle että koko kansakunnalle ei johda mihinkään, voi käydä niin, että leikkausten edessä tilanne radikalisoituu. Ihmiset ymmärtävät, että heiltä vaaditaan "reiluutta" ja uhrauksia samalla kun herrat huseeraavat omissa asioissaan pidäkkeettä ja vailla mitään vastuuta.

    - Kreikan tiellä ollaan tässäkin suhteessa, toki alussa vasta

    Ja toisaalta, ryhdikäs vastuun kanto (siitä kun nyt paljon puhutaan) Wallinilta ja hallitukselta nyt antaisi aivan pirusti lisää uskottavuutta ja loisi luottamusta.

    - ei sota yhtä Wallinia kaipaa

    Tämä lienee absoluuttinen fakta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kuuluisia absoluuttisia faktoja olivat myös "hei me tienataan tällä" ja "ei koske Suomea".

      "Fantastista".

      Rissalassa kävi huonosti v. 1978, kun DC-3:n toinen moottori sammui nousuvaiheessa ja kone lähti kaartamaan liian jyrkästi takaisin kentälle. Seurauksena sakkaus ja syöksyminen järveen.

      Poista
    2. Keltikangas-Järvistä lukiessa meidän, Kemppinen, pitää muistaa yksi asia. Ihmisen kehityksen (mm ravintofysiologia vrs laihtuttaminen tai terveys) totuus puolittuu viidessä vuodessa ja vaihtuu kokonansa kymmenessä. Joskus takaisin omaksi itsekseen, joskus 180 astetta.
      Liisan totuus oli 5 vuotta sitten paras saatavilla oleva.
      Nyt ollaan 50%:ssa?

      Poista
  3. Outokummun (Thyssenin) osake kallistui eilen 8 prosenttia. Höh,kas vaan. Tänään sitten selvisi miksi. Solidium lainasi markkinavoimilta 600 milj.€ ja ostaa Outokummun osakkeita. Uusannin eli rahaa yhtiölle (liudennus vanhoille osakkaille) pitäisi alentaa kurssia -jos olisikin pitkän päälle hyvästä. Siis mitä siellä Solidiumissa puuhataan ?

    Kun asiakkaat pakenevat pitkin mäkiä investointipankkien,futuurikauppiaiden ja sijoitus-leegopalikka-talojen rahainsinöörejä (=sopimusansalankojen asettelijoita omine virka-kiertoteineen (=välimiesoikeudet)) , niin valtionyhtiöiden omistajarahasto rupeaa ottamaan velkaa omistuksiaan vasten ja panemaan rahat Outokumpuun ja Talvivaaraan. Kari Järvinen ei ainakaan tee walliineja.
    Hän paljastaa rahan tyrkytyksen markkinoilta kiihkeäksi. No toki kun muut teollisuusyhtiöt älyävät varoa näitä markkinavoimien itsetehtyjen rahojen lainaajia / tosirahan -eläkesäästöt- kietouttamista hopeapaperiin joka kimaltaa hyppysissä mutta vain välikäteen jää puristettavaa. Outo on Solidiumin linjaus että ylipäätään ottaa velkaa. Ja kumma on vaihtovelkakirja kolmannen elikkä TeliaSoneran osakkeisiin. Eipä silti ei se pelaa joka pelkää. Ja kun vielä toisten eläkkeitä vasten (ts.niitä turvaten) omin exitekstroin, niin antaa palaa vaan. Kyllä Jytky ohi menee. Se on yhden rasvamahan varassa -kuulin kaupungilla.

    Rippikoulutettu kilttiys perisyntiä vastaan + Valistussivistys ihmisen paranemispotentiaalista pätevimpien käsittelyssä , pitää puijatuksi tulleen pään pysyssä. Hyvä ihminen ei voi tulla petetyksi. Muistan aikojen takaa kun Björn Wahlroos huokaili oppinuorison osaa tulla huijatuksi uskoteltuna opinto-ohjaajien kouluteille ja pankkineuvojien asuntolainasalkkujen turvotukseksi.

    Mitäpä näistä. Tuntureista voi liottaa nikkeliä ja kalliomurskeessa tonnia kohti kimeltää kaksi hippua kultaa. Tukkia voi syödä,vaikka vielä Mauno Koivisto perusteli 70-luvun lopun matokuuria sellun mahapuruilla. Nyt se menee ketsupilla alas ja läpi. Ravitsisikin jos käsittelisi bio/käymis/mikrobi/hiiva yms. luonnontieteiden (ulkomailla) valloittamilla taitokeinoilla. Omasta takaa on sentään huonomaku,mikä onkin koittavan uuspettuaikakauden kilpailuetu eli valttikortti. Ei vähäväkisen kadokkaan osa ollut ennenkään kovin häävi. Valtiovarainministeri W. Sarjala "emittoi obligaatioita" 12 mrd markan arvosta 50 vuotta sitten (HS C 10 tänään). No ostivathan hammaslääkärit lipaston laatikkoon,joku tehtaan insinöörikin. Huiputusta riitti ja sen innovaatiota. Ei kuitenkaan viimeisten aikojen nykyarvokirjanpitoa. Kun salkkun arvo nousee (muka) koron laskiessa, kirjataan bonuksia tileille. Kun salkku menee alas koron noustessa pidetään välivuosi. Kun salkku taas nousee valuttaswapattuna nuottien mukaan,onkin taas tileillevetovuosi.Neljäntenä vuonna voidaan CDS:illä kyseenalaistaa Kreikka. Vastapuoleksi asettuen -pankin rahoilla- täytetään taas eliittielämän rahavaateita. Kauneus ja fiksuushan on myötäsyntyistä, sanoisinko rahojen nautintaperusta. Bailaa myötä ja pidä silmällä Kapellimestaria Harvard-MBA-yhteisössämme. Kunnes "soitto tukahtuu ; tanssi jäykistyy" , lausui Charles Prince Citigroup pari viikkoa ennen taukoa heinäkuulla 2007. Sitaati meni suoraan historiaan. Visailututtu Suomessakin ehkä vuodesta 2020 alkaen.

    Sisun osoituksesta käy Solidiumin painuminen pää kyyryssä vielä viimeiselle sakkoringille talvisotansa runebergvänrikkejä papattaen -itsepetoksessa. Mitäkö pitäisi ? Kehittää taideyleisö. Tänään voisi mennä Louhisaliin Esposeen katsomaan ja oivaltautumaan ihmisten pelastamisesta/pelastautumattomuudesta Dogvilleen,lappeenrantalaisesitys evankeliumien syväviisaudessa. Mutta vaihteeksi päinvastoin.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Wallinista samoin; välttää. "En arvannut, että asia on näin sensitiivinen." Virhe on hienonhieno. Kuin ottaisi suurimman pullapalan kun pääsee ensin valitsemaan ja sitten huomaa toisten huomanneen sen.

    VastaaPoista
  5. Ad Antti Liikkanen: - ymmärrän mitä tarkoitat, mutta kaavasi olettaa, että nyt esitetty totuus eli tutkimustieto on sama kuin 5 vuotta sitten. Sitä se ei ole. Itse hämmästelen mallintamisen ja kuvantamisen avulla saatuja aivan uusia ja osittain odottamattomia faktoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvantamis-"totuus", jota Keltikangas-Järvinen juuri nyt käyttää referenssinä, on juuri tuo "5 vuotta sitten"-totuus ja se kuvantaa aivojen toiminnan osalta sitä 5%:a, josta ehkä jotain jo tiedetään.
      Se, mitä parhaillaan kuvannetaan, antaa jo aivan eri tuloksia (tai siis 50% erilaisia).
      43 GB/10h on se, mitä tänään pohditaan, jätän tarkemman analyysin tässä yhteydessä. Rautalangasta vääntäen: yli 40v ihminen ottaa tiedon aivoihinsa, mutta alle 10v jättää sen hakukoneisiin. Vain alle 10v säilyttää aivojensa resilienssin ja muovutuvuuden.

      Poista
  6. Ad Omnia: - kun lentokone törmää vuoren seinään, siinä on kaksi vaihtoehtoa: täysillä tai liian jyrkkä nousuyritys, joka johtaa sakkaamiseen.

    Ruotsin lehtien mukaan Hercules oli luultavasti käsiohjauksella ja harjoitteli mm. tutkalta piiloutumista lentämällä pinnoissa tunturissa. Siinä ollaan pahasti näkyvyyden muutosten varassa. Sotilaskoneilla alin sallittu korkeus ylimmästä maaston kohdasta näyttää olevan 350 m.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiko naissa sotilaitten Herculeksissa ole sita sellaista vehetta, joka karjuu "ylos, ylos" kun maata alkaa olla nokan edessa?

      Poista
    2. Meillä oli armeijassa viisas kapiainen, joka oli hyvin tarkka kaikissa turvallisuusasioissa, esim. kun harjoittelimme syöksyveneellä rantautumista täydellä vauhdilla (minä ajoin). Mutta aina ohjeidensa jälkeen hän muisti sanoa, että sitten oikeassa sotatilanteessa nämä ohjeet eivät ole voimassa.

      Poista
  7. Huomaa, että blogisti on kotoosin Kauhavalta, sieltä Lentosotakoulun kylästä, siellä kaikki tietävät kaiken lentämisestä(kin). Nysse kuiteskin lakkautetaan, se Lentosotakoulu, meinaan.

    VastaaPoista
  8. Myötätuulessa, jos käytössä on rullagenua, on fiksua laskea isopurje alas ja vetää rullagenua auki niin paljon kuin se menee. Siitä sitten voi pienentää sitä mukaa kun tuuli yltyy.

    Parhaimmillaan olemme menneet kahdeksaa solmua pelkällä myrskyfokalla.

    VastaaPoista
  9. Lasten kasvattamisessa vanhemman läsnäolo ja vaiston kuunteleminen lienee tärkeämpää kuin kirjanopetukset. Sitten kun mennään lastenpsykiatriselle puolelle niin tulee kirjatieto ja sen oikea soveltaminen. -- Myötätuulessa mennään yleensä keskellä väylää, mutta vastatuuleen luoviessa joutuu väylän reunat ja rajat testaamaan..

    VastaaPoista
  10. Enemmän kuin Wallinin kiemurtelua koukussa minua säälittää, ärsyttää ja huvittaa lehtien ja netin palstat täyttävä mielipidevyöry, jossa puhutaan 99 %:sti aidan seipäistä.

    Ei tässä ole kyse kielipolitiikasta, ei ruotsin asemasta, ei varusmiehistä, ei Dragsvikista, ei Kontiorannasta, ei Venäjästä, ei persuista, ei suomenruotsalaisista, ei suvaitsevaisuudesta, ei kohtuudesta, ei mistään näistä.

    Tässä on kyse yksinomaan siitä, että puolustusministeri - tukenaan pääministeri ja ex presidentti - vakuutti useaan otteeseeen, että tässä armeijan uudistuksessa ja sen vaatimissa leikkauksissa ratkaisun tekivät VAIN maanpuolustuksen ammatti-ihmiset eli upseerit ja virkamiehet.

    Mutta se ei ollut totta. Siitä tässä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ohipuhuminen tai sivistyneemmin sanottuna valehteleminen, mutta mikä oli mielestäsi Wallinin motiivi?

      Poista
    2. Juuri näin. Ministerin pitää perustuslain mukaan olla rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen ja nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta. Wallin täyttää vaatimuksista vain kaksi viimeistä. Eihän se lain mukaan riitä...

      Seno

      Poista
    3. Wallinin motiivihan oli se maailman yksinkertaisin, kai sen nyt kaikki tajuavat: hän kuvitteli, että kukaan ei saa ikinä tietää!

      Suunnitelmahan oli vedenpitävä, mutta valitettavasti ei persunpitävä: Wallin ei osannut ottaa huomioon, että hänen jääviytensä asetetaan kyseenalaiseksi. Puheloisen oli kerrottava asia oikeuskanslerille, ja sieltä se sitten lipsahti liitteessä julkiseksi. Harmin paikka, melkein onnistui.

      Poista
    4. Onko tuo motiivi? Eikä se ole pikemminkin metodi?

      Ihmiset salaavat asioita, koska pelkäävät paljastaa niitä. Pelon tauistalla on aina jokin toinen tunne kuten esimerkiksi häpeä, syyllisyys jne. Tosin, politiikassa salailu on myös taktinen kamppailun väline, jolla voidaan joissakin tilanteissa jopa estää suoranainen tuhoutuminen.

      Miksi Wallin salasi, että Dragsvikin varuskunta säilytetään kieli- eikä puolustuspoliittisin perustein?

      Poista
    5. Motiivi samassa mielessä kuin että tilaisuus tekee varkaan.

      Siis se miksi Wallin ei kertonut suhmuroinnistaan kenellekään, vaan antoi kaikkien ymmärtää kyseessä olevan puhtaasti kenraalien tekemä maanpuolustuksellinen esitys. Miksi hän suhmuroi, se taas on kieli- ja aluepolitiikkaa.

      Poista
    6. No, tulihan se sieltä kun vähän puristi ;) Olen aika varma, että Wallinin suhmurointi oli ainakin puolueen tiedossa. RKP:n kielipoliittinen ideologia on kiteytetty jopa puolueohjelmaan: ”Yksikieliset ruotsinkieliset instituutio ja ympäristöt ovat elävän kaksikielisyyden edellytys” (Taxellin paradoksi).

      Poista
  11. Äitini taltutti sota-aikana,ollessaan suuressa talossa sekä piikana että renkinä, täysikasvuisen sonnin,jolle muu talonväki,naiset ja vanhat miehet,ei mahtanut mitään.

    Äitini oli tuolloin 12-vuotias.

    Koskaan hän ei ole ollut hiljainen sen paremmin kuin vähäpuheinenkaan.

    Wallinista en sano mitään,vaikka kuinka houkutellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni menetti äitinsä ollessaan vielä vauva. Elettiin sota-aikoja ja oli kova pula työvoimasta. Elämä oli pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Perheen 3-vuotias tyttö, siis tätini, sai kontilleen vauvan hoidon; muu väki hoiti karjaa ja teki muita maatilan töitä. Ajatus, että pieni lapsi joutuu luopumaan lapsuudestaan ja ottamaan toisen vanhemman roolin lienee täysin mahdoton nykyaikana. Toista oli ennen. Mitähän Keltikangas-Järvinen tuohon sanoisi?

      Poista
  12. Johtuiko Wallinista, Kataisesta vai Halosesta, mutta viimeksi mainittu pääsi tekemään lähes viimeisenä virkatyönään seuraajalleen ikävän tempun.

    Uusi ylipäällikkö ei päässyt vaikuttamaan edes tapaan, jolla sodan jälkee suurin pv-muutos toteutettiin. Ensin salassa pidetyt rajut leikkaukset ja vasta syksyllä selonteko. Järjestyksessä ei niin mitään järkeä. Ellei sitten Halosen kannalta, joka lähtee nyt lempipuuhaansa huolehtimaan afrikkalaiste lisääntymisterveydestä.

    Ensi viikolla jutvan kokouksessa ylipäälliköllä olisi näytön paikka pistää valmistelu oikeaan järjestykseen. Selontekoon ei tarvita puolta vuottakaan. Aineiston on oltava koossa tärkeimmän eli turvallisuusympäristömme muutosten arvioitujen osalta. Ellei ole olemme maksaneet korkearvoisille tiedusteluupseereillemme tyhjästä palkkaa.

    Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu. Ennakkoaavistukset eivät hyvää lupaa. Hänenkin on helpompi arvostella Finnairin johtajien bnuksia.

    Ylipäälliköllä on nyt näytön paikka.

    VastaaPoista
  13. Michelle Obaman lastenkasvatusohjeita.

    http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/michelle-obama/9154678/Michelle-Obama-close-to-tears-as-she-talks-about-her-father-on-the-Late-Show-With-David-Letterman.html

    VastaaPoista
  14. Jos Wallinista vielä, niin kuka häneltä ostaisi käytetyn auton? A-studiossakin 'lipsautteli' ja sekoitti joukko-osastot ja varuskunnat aivan rehellisellä naamalla vaikka aivan hyvin tiesi että autossa muovitkin oli ruosteessa.

    VastaaPoista
  15. II
    Parempaa ja enemmän, sen perässä juoksevat aikuiset ihmiset näkyvämmin kuin milloinkaan ennen. Tarpeet ja tyydytys ovat kauempana toisistaan kuin ikinä ja tyydyttämätön ihminen on keskittymiskyvytön. Hän pyrkii estradeille sumeilematta ja hinnalla millä hyvänsä.
    Tämän päivän nuoret aikuiset ovat etupäässä laitoshoidettuja, ammatti-ihmisten työn tuloksia. Pärjätään porukoissa - vaaditaan saada olla porukoissa, yksinoloa ei kestetä, eikä minkäänlaisia vaivoja tai vastoinkäymisiä.
    Keltikangas-Järvinen sanoo viisaasti: " Lapsena hyvän kiintymyssuhteen kokeneet pystyvät käsittelemään parisuhteen ongelmat ja surut."
    Jatkaisin: omat halut ovat hukkuneet yleisiin haluihin ja siksi niitä on niin vaikea tyydyttää. Oma reviiri on levittäytynyt muiden tonteille, siksi siitä on niin vaikea pitää huolta.

    VastaaPoista