Kieliopillinen kysymys

Kolmessa aivan erilaisessa yhteydessä tuli puhe samasta asiasta, enkä minä tehnyt aloitetta kertaakaan. Yksi kysyjä oli arvostettu lehti. Onko ylimielisyys lisääntynyt?

Olkoon tämä osa vastausta. Täydellinen vastaus on tietysti: en tiedä. Vaikka kysymys rajoitettaisiin omaan asuinseutuuni ja porukoihin, joissa liikun, vastaus olisi sama. En tiedä.

Kauan sitten, kun opiskelin teologiaa tosissani, joskin yksityisesti, opastajani kiinnitti huomioni kieliopilliseen seikkaan. Hän oli teologian professori. Hänen vaimonsa oli hyvillään, kun vein heiltä kotoa kaukolainaan matkalaukullisen kirjoja kerrallaan.

Lutherin ”Kristityn vapaudesta” on pieni ja ohut kirjanen, jonka sijoittaisin empimättä omalla tärkeiden kirjojen listalleni, ja liittäisin mukaan Lutherin vielä suppeamman tekstin, jonka nimi on suoraan suomennettuna ”Isä meidän –rukous yksinkertaisille ihmisille”.

Ihminen, joka sanoo:” Tämä on minun oikeuteni”, tekisi eräissä tilanteissa viisaasti selvittämällä, tarkoittaako hän oikeutta tehdä jotakin vai kieltäytyä jostakin. Ne ovat eri asioita.

Luther huomauttaa, että vapaus – tuo nykyisin melkein unohdettu sana – tarkoittaa ainakin kahta tosi erilaista asiaa, vapautta johonkin ja vapautta jostakin. Vierailla kielillä ero on ehkä selvempi. Englanniksi freedom to, freedom from.

Ehkä sinulla on huomenna vapautta. Sinulla on vapaus nukkua aamulla pitkään. Sinulla on vapaus ottaa kahvia tai sitten teetä.

Toinen tilanne: sunnuntaina olet vapaa työstä eli vapaalla. Ehkä tilanne on niin mainio, että voit vastata njet, vaikka joku kävisi tahtomassa sinua töihin. Et siis ole palokuntalainen etkä poliisi.

Omistusoikeus määriteltiin ennen periaatteessa rajoittamattomaksi oikeudeksi (vapaudeksi) tehdä oikeuden kohteelle mitä tahansa. Määritelmä on muuttunut käyttökelpoisemmaksi. Yksi muutoksen toteuttajista oli professori Simo Zitting, jonka kirjoja ja tutkimuksia olen itsekin tenttinyt; hän kuoli tavattoman vanhana aivan äskettäin ja oli yksi oikeustieteen arvostetuimmista nimistä tässä maassa. Hän laajensi tanskalaisten oivallusta, että ”mitä tahansa” on aivan riittämätön ilmaus. On lisättävä ”melkein ketä tahansa vastaan” ja sen jälkeen purettava tuo ”kuka tahansa” eri tahoihin, sellaisiin kuin myyjä, verottaja ja velkoja.

”Vapauteen liittyy vastuu” on tätien ja setien lässytystä. Vapaus on sekä henkilökohtaisesti että valtiollisesti sangen tavoiteltava tila. Sana on kuitenkin vaikea. Eikö Kanada ole vapaa maa, kun sillä on eräitä yhteyksiä Isoon Britanniaan? Mitä amerikkalaiset tarkoittavat väittäessään, että Yhdyvallat on vapauden maa ja mihin tähtäsi Neuvostoliitto väittäessään, että vain siellä oli tarjolla ”todellinen vapaus”?

Ylimielisyydestä sanoisin, että jotkut ovat hiukan hurahtaneet vapaudestaan. Kovin usein takana on raha. Sitä kun on, saa vaikka kirkossa tanssia. On toisin sanoen vapautta. Mutta vapaus köhyydestä eli rahan puutteesta ei tarkoita, että olisi sen vuoksi vapaa johonkin, melkein mihin tahansa. Kehumani Luther pani asian yhteen lauseeseen: ihminen on vapaa herra eikä kenenkään alamainen, ja alistettu orja, jokaisen alamainen.  Alamaisen voisi kääntää myös palvelijaksi.

Otan kielikuvani klassisesta mekaniikasta, jonka kolmas laki sanoo suunnilleen, että jokaisella voimalla on vastavoima. Jokaisella vapaudella (johonkin) on vastavapaus.

Siksi ylimielisyys, etenkin raharöyhkeydeksi paisuneena, on varkautta. Siihen sortuva ihminen ylittää vapautensa ja ylittää oikeutensa. Hän uskottelee, että hän on saamassa enemmän kuin hänelle kuuluu. – Lukija panee toivottavasti merkille, ettei rikkaus ole ongelma. Palkka ja voitto ovat periaatteessa yhtä hyviä. Molemmat voivat lisätä vapautta johonkin mutta eivät vapautta jostakin (kuten toisten ihmisten asiallisesta kohtelusta).