Killukkeista

Koska näkökulma on herättänyt keskustelua, jatketaan sitä. Siis kysymys erilaisista merkeistä asusteissa, vöissä tai tatuoinneissa.

”Kiitos teille veteraanit” paidassa on valinta, johon minulla ei ole mitään huomauttamista. Tai korkeintaan se, että kysymyksessä on pohjaltaan muoti. Muistan ajan, jolloin Suomessa ja yliopistolla oli muotia pitää ”ryssän kokardia”, viisisakaraista punatähteä sirpin ja vasaran kera. Ymmärsin sen poliittiseksi kannanotoksi, mutta en ollut aivan selvillä, miksi poliittista kantaa on osoitettava kadulla kulkiessa.

Kaksikymmentä vuotta sitten joillakin oli tapana käyttää Neuvostoliiton tai DDR:n lippua pilkantekomielessä. Muistaakseni järkeilin silloin, että valtiollisia, kansallisia ja uskonnollisia tunnuksia olisi kunnioitettava, vaikkei arvostaisikaan niiden edustamia ajatuksia. Tässä mielessä olen samaa mieltä kuin fundamentalistit. Yhtäläisyydet loppuvat siihen.

Joskus vuosia sitten joku nuori nainen oli kiinnittänyt iltapukuunsa isänsä kunniamerkkejä. Tuossakin asiassa olen taantumuksellinen. Mielestäni mikään vitsikkyys ei oikeuta käyttämään missään yhteydessä toiselle myönnettyjä kunniamerkkejä. Punk-henkinen koristautuminen esimerkiksi Saksan rautaristillä näyttää silmääni ikävältä. Saksa oli mikä oli, mutta rautaristi merkitsi molemmissa maailmansodissa, että se kantaja oli jonkun mielestä kunnostautunut merkittävästi.

Haanpää kertoo (Yhdeksän miehen saappaat)vääpeli Sorosta, joka sonnustautui upseerin arvomerkkeihin, koska hän päätteli mielestään pitävästi, että kovempi mies hän on kuin joku vänrikin juippi. – Tuollainen on ainakin ollut jopa rangaistava teko.

Arvaan että merkit yleistyvät nopeasti. Ne sekoittuvat kaupallisiin merkkeihin, joiden suosio on osoittautunut pysyväksi. Luvassa on lisää lippuja ja vaakunoita ja, kuten sanottu, mikäs siinä. Milloin tulevat amerikkalaismalliset pinsit? Miksei tässä taannoin myyty peltisiä lätkiä tekstillä ”Äänestän Niinistöä” ja toisia, joissa olisi lukenut ”Haavisto”. Vastaus on luultavasti se, että asialla olleet, taitavat mainostoimistot eivät nähneet niistä hyötyä.

Vanhempi sukupolvikin on luopunut merkeistä. Olenko nähnyt oikein, kun mielestäni tuttavani Tuomioja näkyisi viimein hylänneen Sadankomitea-merkkinsä? Minulla on jossain tumman puvun napinläpeen tarkoitettu ruusuke, joka markkeeraa kerran saamaani kunniamerkkiä (SL R1). En osaa tuota merkkiä oikein arvostaa, koska silloin kun sen sain, se annettiin tietyn portaan juristeille, jotka eivät olleet jääneet kiinni mistään. Kaularistiä ei ansioillani tipu.

Ystäväni Martrti sanoi käyttävänsä vain sellaisten yliopistojen paitoja, joissa hän on luennoinut. Ajatus oli mielestäni hyvä ja olen ylpeä, että juoksin Aalto-yhliopiston perustamisen aikaan ostamaan kymmenen Teknillinen korkeakoulu –teepaitaa, koko lihava. Ja taitaa olla Berkeleyn lippis ja lisäksi UCLA ja muutama muu.

Arkikelloni metallinen ranneke teki epätoivoisen teon. Kelloseppä arvioi, että uusi maksaisi saman kuin uusi kello. Niinpä ostin halvemman. Vasta kotona katsoin, minkä merkkinen se oli. Olisin halunnut Leijonan, mutta ei tärpännyt. Oli minulla Omega, mutta en kehdannut käyttää sitä. Jos joku lahjoittaisi minulla Mersun tai Lexuksen, myisin sen heti pois. Ja huomattakoon, että on kaupallisia merkkejä, joilla diivailen, kuten Harris Tweed. Kysymyksessä ei siis ole hyveellisyys, vaan esimerkki.

Merkin kaupallista arvoa on tullut kokeiltua. Poikani, joka on ajanut vuosikymmeniä moottoripyörällä, ajaa omien poikiensa kanssa mopocrossia. Nyt pääsi käymään niin, että mopo otti ja hajosi.

Toimin sponsorina. Kevään tullen uusi kulkuneuvo on käytössä. Asiasta tehdyn sopimuksen mukaan sen bensatankkiin on maalattu kauniista seuraava mainos: www.kemppinen.blogspot.com.

Valitettavasti rahat ovat vähissä, joten uusia sponsorisopimuksia on turha odottaa. Toiset lapsenlapset tuntuivat erittäin tyytyväisiltä Aku Ankan vuositilaukseen ja Carl Barksin parhaisiin. Mutta kauppamies minussa elää. Antti ja Mikko tulevat asiantuntijavieraiksi keskustelemaan kanssani Kirkkonummen kirjastoon aiheesta kertomakirjallisuutta alle 10-vuotiaille. Muita enemmän tai vähemmän sitovasti kirjaston tunneille lupautuneita ovat Markku Kuisma, Martti Anhava ja Sofi Oksanen. Aikataulu on auki.