Uskaltamisen himo III

Haanpäätä yritettiin kääntää Helsingissä toimineiden tovereiden johdolla, Erkki Valan ensimmäisenä, Marxin oppiin ja sen neuvostoliittolaiseen muotoon. Hän suhtautui kirjakultaan kielteisesti.

Ajatus kunnon sosialistin saamisesta omiin riveihin perustui rahaherrojen rääpimiseen, mutta se ajatus puolestaan perustui oivallukseen, että vastakkaisista puheista välittämättä herroille ja hölmöiille on eri säännöt. Tämä tuli erikoisen kipeästi esiin rikastuneiden kansanmiesten kuvauksissa, joita on paljon.

Sotalaitos vihan kohteena oli eräs vallan käytön koneisto, ja monille tuttu. Armeijassa oli ja on paljon hullua – mutta Haanpää viihtyi pesäpallokentällä, myös pelaajana, ja se on vielä hassumpaa puuhaa. Omaan kokemukseen perustuneiden urheilujuttujen suuri määrä kertoo kilpailemisen askarruttaneen kirjoittajaa. Hän tuntuu tulleen sellaisiin ajatuksiin, että on se hauskaakin, kun muistaa pitää leikin leikkinä.

Ja nyt ollaan tässä kirjoituksessa itse asiassa. Jos minä särjen juovuspäissäni vaikka vahingossa naapurin seinäpeilin, niin rahat esiin!

Kun kansanomaisista palkitsemisjärjestelmistään tunnettu Fortum ja sen väitetty kilpailija Vattenfall jättävät talot sähköittä vuorokausiksi, korvaukseksi tarjotaan limunaatipullon hintaa. Syypää ei ollut yhtiö vaan luonnonvoimat. Kun pankki pihistää rahaa asiakkailtaan ja karsii näiltä vähiäkin palveluja, se harjoittaa mielestään tervettä liiketoimintaa ja edistää yhteistä hyvää. Kuka sitä uskoisi?

Haanpää ja Linna ovat nähneet tämän kaksinaisuuden ja hyvin havainnollista kuvausta esittävät Päätalo (metsä- ja uittotien palkat sellaisella tasolla, ettei riski mies ansaitse päivän syömisiään) ja Veijo Meri (tyhmien sotamiesten ja heihin verrattavien petkuttamisesta). Suomalaisen kerrostalonpojan sortuminen odottaa vielä kuvaajaansa.

Suomessa ja Manner-Euroopassa laki on erikoisen ja tarkoituksellisen epäselvä, kun vahingonkorvaus ja vahingonkorvaus tarkoittavat eri asioita. Briteillä on kumminkin ”tort” ja amerikkalaisilla eerilaisia ”damages” –järjestelyjä.

Se toinen vahingonkorvaus on ns. delikti, tuo peiliesimerkki. Vahinko on aiheutettu joko rangaistavalla teolla tai muutoin menettelyllä, jota laki ei hyvällä katso, kuten mahdottomalla huolimattomuudella. Se jälkimmäinen vahingonkorvaus puolestaan on yksi seuraamus sopimuksen rikkomisesta. Myyt kaverille toimivan koneen (auton, tietokoneen, vaikka polkupyörän), ja siinä onkin raskas vika. Pelkkä purku ei riitä, jos ostaja kärsi muutakin vahinkoa. Tilasit sähkömiehen, ja tämä yhdisteli piuhat niin että kalusteissa (vaikkapa jääkaapin ovessa) oli verkkovirta, joku sai sähköiskun ja lisäksi keittiö kärähti. Sähkömies maksaa (lain mukaan).

Tuo jälkimmäinen eli ns. suoritusvirhe on virttynyt pahasti niissä tilanteissa, joissa vastassa on suuri yleisö. Keskenään firmat kyllä hoitavat asiat. Voi olla, että Tapanin ja Hannun myrskyt olivat luonnonilmiöinä sellainen voittamaton este, josta juristi käyttää nimitystä force majeure. Itse en tuota tällä syömällä uskoisi. Sähköyhtiö on sitoutunut toimittamaan sähköä. Luonto ilmiöineen kuuluu yhtiön riskin piiriin. Kovakaan myrsky ei ole ihmeellinen asia ja avojohtimien pitäminen metsässä on yhtiön säästäväinen ratkaisu. Vastuu ratkaisusta kuuluu sille eikä onnettomalla sähkön käyttäjälle, joka ei voi muuta kuin napsutella katkaisinta siinä toivossa, että valkeus tulisi.

Se on force majeure, että DC 8 tai Boeing tai Airbus lentää pasauttaa korkeajännitejohtoihin muualla kuin lentokentän lähellä.

Energiayhtiöiden, pankkien ja vakuutusyhtiöiden käsitys vahingonkorvausvelvollisuudesta on muotoutunut omalaatuiseksi. Vaikka meillä on ryhmäkanne, kuluttaja-asiamies ja kuluttajariitalautakunta, paljon ei ole kuulunut. Ainakin jälkimmäinen, siis tämä kollega P. Ståhlbergin johtama laitos, on rämeytetty pikkunilkkien loputtomien sotkujen selvittelyyn.

Meillä vain sellainen Väyrynen muutoinkin mielenkiintoisten puheittensa keskellä  äyhkii, että hallituksen olisi pitänyt puuttua yksityisten osakeyhtiöiden asioihin! Miten se tapahtuisi, sitä en osaa kuvitella. Ehdotan tuomioistuinta ja hyvää asianajajaa. Papereihin painetut vastuunrajoitusehdot eivät ole yksipuolisina välttämättä voimassa.