23. tammikuuta 2012

Smart Mob

En uskonut Haaviston mahdollisuuksiin. Olin väärässä. Meitä väärässä olijoita lienee paljon. Kahden viikon kuluessa 45 prosenttia nyt äänestäneistä joutuu miettimään uudestaan, miten toimia toisella kierroksella.

Jos Niinistö voittaa, hänen on muistettava jatkuvasti, että ei-Niinistö joukko on suuri ja osaa toimia. En haluaisi olla kannunvalaja, mutta jos kuitenkin sanoisin jotain, mielestäni edes Niinistön voitto toisella kierroksella ei ole varma.

Lipponen ja Väyrynen poistuvat politiikan näyttämöltä. Jälkimmäisen sirontakuviota en yritä arvailla.

Vasemmisto katosi; tietysti sillä on osansa politiikassa, mutta nyt siellä tiedetään, että jäsenyyspohjalla ei enää menestytä. Itse asiassa Arhinmäki näyttää ymmärtäneen tämän täysin.

Otsikko viittaa Rheingoldin kirjaan. Wikipedian artikkelissa sanotaan ” A smart mob is a group that, contrary to the usual connotations of a mob, behaves intelligently or efficiently because of its exponentially increasing network links. This network enables people to connect to information and others, allowing a form of social coordination.

Toisin kuin väkijoukko, fiksu joukko toimii älykkäästi ja tehokkaasti eksponentiaalisesti lisääntyvien verkostolinkkiensä vuoksi. Jos viesti oli nyt ”Haavisto on hyvä mies”, viesti meni maailmalla ja johti toimintaan tehokkaammin kuin mikään hierarkkinen eli siis esimerkiksi jäsenyyteen tai muutoin kiinteään organisaatioon perustuva tieto olisi pystynyt.

Niinistön edustamaa organisaatiomallia voisi verrata kanaverkkoon tai panssariaitaan kyltteineen, kehotuksineen ja kieltoineen. Hajautetun ja muuntuvan verkoston, joka tässä tapauksessa on Haaviston ympärillä, toimintatapa muistuttaa hämmästyttävästi niitä, joita tunnetaan biologiasta.

Neuvostoliitto kaatui informaatiojärjestelmänsä puutteisiin; teräsbetonista huonosti rakennettu ei kestä ulkoilmaa enempää kuin tuon 70 vuotta. Bayes-verkko (laskennallinen biologia, bioinformatiikka jne.) sisältää satunnaismuuttujia, ja sen solmujen todennäköisyysjakauma on määritelty.

Eilinen vaalitulos oli suuri historiallinen rakennemuutos. Jos joku lukee edelle kirjoittamastani, että sosiaalinen media voitti, hän lukee väärin. Sosiaalinen media on eräs kysymyksessä olevan verkkomallin toteutustapa.

Luultavasti tämä on ymmärretty Haaviston joukoissa jo kauan sitten. Ainakin Jyrki J. Kasvi on ymmärtänyt.

Tarinalla on moraali. Itse en uskonut näkeväni mitään niin myönteistä kuin tämä vaalitulos. Olin toisin sanoen ns. realisti ja unohdin, että realistin on tavoiteltava mahdottomia.

Toisella kierroksella studiossa istuvat talouselämä ja virkamiesmäinen maailma vastassaan ehdokas, joka on jo osoittanut käsittävänsä Kahnemanin näkökulman. Raha- ja rahoitusmaailmassa taistelevat mielikuvat, kuvitelmat, pelot, vihan tunteet ja jossain määrin aatteet. (Kahneman, ”Thinking Fast and Slow”, 2011, ISBN 978-0374275631.

Nopea ajattelu (”Väyrynen on surullinen”) tukeutuu lähes automaattisiin havaintoihin ja osuu joskus oikeaan, joskus ei. Hidas ajattelu on Kahnemanin esimerkin mukaan kertolasku, esimerkiksi 27 x 14. Pupillit laajentuvat. Laskiessa ei pysty tekemään muuta. Kuuluisa vanha gorillapuku-testi oli tätä. (Koehenkilöt pantiin laskemaan, montako kertaa valkopaitaisen koripallojoukkueen pelaajat syöttävät ja jättämään mustapaitaiset huomiotta. Vain puolet koehenkilöitä huomasi, että heidän laskiessaan syöttöjä kuvaan käveli gorillapukuun pukeutunut henkilö, ja viipyi näkyvissä 9 sekuntia.)

Tässä pari ajatusta kahdesta henkilöstä ja heidän kognitiivisesta taustastaan. Ettei kenenkään tarvitsisi kysyä, olen itse ajattelussani ja harhaluuloissani Niinistön ”kauan kadoksissa ollut kaksoisveli”, mutta tässä valintatilanteessa en kannata häntä. Ketä äänestän, jää siten salaisuudeksi.

69 kommenttia:

  1. Vaihtoehtona Niinistölle nyt mies, jolla ei ole muuta koulutusta kuin ylioppilastutkinto ja armeijakin on "käyty" sivarina.


    Missä ovat presidenttiehdokas Haaviston näytöt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka Haaviston cv:stä ja pätevyydestä https://www.facebook.com/notes/juuso-koponen/pekka-haaviston-cvst%C3%A4-ja-p%C3%A4tevyydest%C3%A4/10150718257504972

      Poista
  2. The Invisible Gorilla: http://www.theinvisiblegorilla.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole itsekään käynyt armeijaa...

      Poista
    2. Anonyymi, vastauksesi ei taida liittyä "The Invisible Gorilla" -kommenttiini? Tuon linkin takaa löytyy Jukan mainitsema "The original selective attention task" eikä ko. sivustolla ole armeijaan liittyvää aineistoa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niinistön näytöt: lakkosakot tappiin, eduskunnan henkilökunnan jatkuva työpaikkakiusaus, 90-luvun köyhyyskehityksen pääarkkitehti, pohjaton populismi, ulkopoliittiset näytöt palmussa roikkumisessa, täysin perustelematon ja jopa IMF:n vastainen talouslinja jatkuvine leikkauksineen eli tyylipuhdas friedmanilainen monetaristi

      Poista
  4. Tiukka kaksinkamppailun alku auttoi heti paljastamaan iltalehtien "värin" (ma 23.1.2012 klo n. 0.56):

    Ilta-Sanomat pääsivulla: " "Tunnen paremmin suomalaisten elämää" Niinistö haastoi heti Haaviston"

    Iltalehti pääsivulla :"Haavistolle kehuja yllättävältä taholta" (Soinin kuva) "Hänhän ojensi kätensä perussuomalaille".

    Näin tukea yhteen tiettyyn suuntaan kallistuen on jo osoitettu.. normaalisti piilotettua väriä on vaikea nähdä mutta Iltalehti ollut enemmän työväen, SDP:n ja Halosen puolta, kun on ollut tiukka paikka ja nyt se kääntyy kohti Haavistoa.

    PS:n James Hirvisaarikin aikoo äänestää Haavistoa. (En olisi uskonut).

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt lehtien analyysi meni vinoon. Tulette ennemminkin näkemään Iltalehdessä Niinistön markkinointia ja IS:ssä Haaviston. Näin pääasiassa. Mutta tuskin kummallakaan lehdellä mitään selvää linjaa on.

      Poista
    2. "PS:n James Hirvisaarikin aikoo äänestää Haavistoa. (En olisi uskonut)."


      Et koska olet ehkä nuori. Minä sen sijaan muistan 1970-luvun taistolaisuuden ja sen kuinka vihollisen vihollisesta tulee ystävä. James Hirvisaari noudattaa tässä siis samaan logiikkaa kuin mitä taistolaiset taistellessaan ideologisesti lähinnä heitä olevia enemmistökommunisteja tai vasemmistodemareita vastaan. Taistolaiset liitoutuivat tälloin helposti Keskustan K-linjan tai jopo Kokoomuksen holkerilaisten kanssa.

      Sinulla on vielä paljon oppimista politiikassa. Kansakunta tulee vielä näkemään näissä aikamme taistolaisissa, perussuomalaisten maahanmuuttokriittisissä islamhysteerikoissa, hyvinkin kiinnostavia piirteitä.

      Mutta kiinnostava on myös tämä Pekka Haavisto. Nyt nimittäin olemme nähneet senkin kuinka suvaitsevaisuudella meuhkaava vihreäkin osaa tehdä lehmänkauppoja "neekerinvihaajien" ja naisten sukuelinten silpomisen kauhisteluista elämäntehtävänsä tehneiden kanssa poliittista yhteistyötä.

      Sanoinkohan pahastikin?

      Poista
    3. Mutta Erno - minusta persuja nimenomaan ei voi verrata entisaikojen taistolaisiin, sillä taistolaiset eivät tulleet tunnetuksi siitä, että he sanoivat tabuja kovaan ääneen eli möläyttelivät.

      Sen sijaan taistolaisia voi verrata helposti ns. suvaitsevaistoon eli toimittajiin, näyttelijöihin, taiteilijoihin, opiskelelijoihin, sivareihin ja muuhun punaviheriään kukkahattukansaan.

      Ennen vanhaan oli suuri synti ja törkeä rikos sanoa, että sosialismissa on ongelmia siksi, että sosialistisessa järjestelmässä on vikaa. Venäjällä tuollaisesta päättömyydestä joutui vankilaan tai mielisairaalaan, meillä sai ikuisen leiman "neuvosvastainen" (= spitaalinen). (Koska jokainenhan tiesi, että kaikki ongelmat johtuivat amerikkalaisesta imperialismista.)

      Nyt on suuri synti ja törkeä rikos sanoa, että köyhien lukutaidottomien ihmisparkojen maahantuonti alkukantaisista heimokulttuureista ja siitä seuraava ns. monikulttuurisuus ei olisikaan suuri siunaus, vaan todella pahaksi suomalaiselle yhteiskunnalle, sillä siitä seuraa alueiden ja ihmisten eriarvoistuminen. Näin päättömästä puheesta saa sakot, vankilaa tai ainakin leiman "rasisti".

      (Koska jokainenhan tietää, ettei erivärisissä ihmisissä ole mitään pelättävää. Mot.)

      Poista
  5. Hienosti meni! Voi olla rauhallisella mielellä.
    Minäkin täällä taisin uhota, miten puolivahingossa (jatkuvasti haukuttua puoluetta puolustaa halutessani) pyöräytin kirjastossa käydessäni kolmosen, ja kaduin heti kotiin tultua miksi en pyöräyttänyt kakkosta, vaikka se kopissa oli käynyt mielessä. Tehty mikä tehty. Harmitti, ettei sitä voinut enää korjata.

    Mutta väärä luulo. Nythän sen voi korjata!

    Kumpi tahansa kaksintaistelun voittaa, ei kauheasti väliä.
    Pääasia, että saa jälleen äänestää. Äänestäminen on ihanaa. (Kunhan vain osaisi äänestää oikein.)

    VastaaPoista
  6. Valintatilanne on vaikea. Jos valitsee Niinistön, saa kokoomus värisuoran, joka demareilla oli vielä muutama vuosi sitten. Jos valitsee Haaviston, saavat vihreät kannatukseensa arvotonta arvonnousua joka johtaa Durbanin ilmastosopimuksen tai Itämeren fosforikuorman syyllisjahdin ("Suomen maatalouden fosforipäästöt saatava nollaan" ja simsalabim löytyykin inhasta idästä laitos joka valaa fosforia 4 kertaa Suomen maatalouden määrän)kaltaisiin sokeisiin itseruoskintoihin.

    Onneksi on olemassa hämmähäkki eli kirkkovene, jota äänestämällä ei pety.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos valitsee Niinistön, saa kokoomus värisuoran..."


      Mietippä tarkkaan. Kekkosen pitkä kausi heikensi Maalaisliitto/Keskustaa. Demarien kolmen presidentin putki on tehnyt SDP:stä pehmeän tapauksen. Mikä estää sen etteikö Kokoomukselle muodostuisi presidenttipuolueena olo raskaaksi kokemukseksi jo pelkästään siksi että kansalaisilla näyttää olevan taipumus kuohia tällaista puoluetta liiasta vallasta.

      Poista
  7. Poistuu vahva kähmyrikaarti- Claes Andersson, E Rehn, lipponen, väyrynen- vapaus on väkevä voima.

    Kortit jaetaan uudestaan, kuten Italiassa vanhan konsensuksen romahdettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaalta mieheltä olisi odottanut vähemmän puolueellista valintaa änkyräkaartiin.

      Poista
  8. Haavisto on professori ylioppilaan papereilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HBL:n vaalikone tuo selkeästi esille ehdokkaiden väliset ideologiset erot.

      Poista
  9. Hauskasti sanottu (Väyrysestä):

    Jälkimmäisen sirontakuviota en yritä arvailla

    Väyrynen kun on todellakin kuin Schrödingerin kissa tai alkeishiukkanen kvanttimaailmassa. Samaan aikaan sekä aaltoliikettä että hiukkanen, joka on monessa paikassa samaan aikaan ja vasta sitten kun joku tekee havainnon, tämä näkyykin odottamattomassa paikassa!

    VastaaPoista
  10. Kyllä se Niinistökin on kova pala monille puoluekavereilleen. Vielä eduskuntavaalien alla kuuli niin katkeraa tekstiä "sooloilija-Niinistöstä" että nyt tämä suitsutus kuulostaa todella falskilta. Kaverit meinasivat, että antaa Saulin hoitaa kampanjansa ihan itse kun kerran ei ollut kavareiden tukena siinä vaiheessa.

    VastaaPoista
  11. Pitää nyt muistaa tuo edellisten vaalien viisaus: "80 % äänestäneistä ei äänestänyt Haavistoa". No eipä äänestänyt Paavoakaan, vaikka hänestä olisi tullut todella mainio kansantribuuni pitämään tätä menoa perustuslain ja tolkun puitteissa - edes osin. Sääli, mutta rahvas ei voi olla väärässä. Se saa, mitä tilaa.

    Demarien "anti-jytky" on oma lukunsa. Historiaa sekin.

    Katsotaan nyt seuraava kierros ja luotetaan siihen, että kansa on edelleenkin viisas.

    "Ei ole paljon väliä sillä, kuka hyvällä säällä perää pitää." Nyt vain kaikki sääennusteet eivät lupaa pelkkää heikkotuulista poutaa Suomelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja kun lasketaan nukkuneetkin, niin 87 % ei äänestänyt Pekkaa. Että se siitä Jytkyn Antista.

      Poista
  12. Niinistöt ovat hyvä pakkaus: kokenut ja taitava valtiomies ja runoilija-valtio-opin maisteri. Haluan myös naisen edustamaan Suomea korkean tason kansainvälisissä yhteyksissä. Sitähän on pidetty tärkeänä viime vuodet!

    Nyt on mahdollisuus saada runoilija presidentinlinnaan. Runous tarvitsee piristysruiskeen ja lisää arvostusta!

    Jenni Haukiolla on mahdollisuus mainostaa myös suomalaista muotia ja valmisvaateteollisuutta, onhan nykyinen presidenttimme kokonaan laiminlyönyt tämän suomalaisten työllistymisen kannalta tärkeän puolen edustusvirastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tätä kommenttia lukiessani että tämän kirjoittajan täytyy olla nainen. Ja kappas. Sehän on.
      Pitääkö sinne jonnekkin valtionvierailulle lähteä marimekon kukkamekko päällä?
      Voihan sitä muotia mieskin mainostaa? Mutta kun ei nyt kuitenkaan olla mainostamassa mitään.

      Poista
  13. Niinistön puolesta
    - työkokemusta poliitikan ulkopuolelta
    - paremmin tunnettu Euroopassa
    - laajempi kansainvälinen kokemus
    - suoritettu loppututkinto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "AnonyymiJan 22, 2012 10:49 PM"

      Hirveetä puoskarointia että ilmoittaa nimekseen "Anonyymi Jan",
      ja kehtaa vielä sitten arvioida toisten pätevyyksiä...

      Poista
  14. Mielenkiintoista oli kuunnella häviäjien selityksiä. Joko poliitikon on julkisuudessa puhuttava pötyä tai sitten heiltä kerta kaikkiaan puuttuu kyky nähdä oman erinomaisuutensa ohi.

    Otetaan vaikka Soini. Hänen mukaansa tulos kertoi, että puolet persuista halusi hänet pressaksi ja toinen puoli halusi pitää hänet puolueen puheenjohtajana.

    Surkeaa läpätystä. Fakta on, että kun vajaa 10 prossaa äänestäjistä äänesti Soinia, niin luonnollisin selitys äänikatoon jytkyyn verrattuna on se, että Soinin persoona selittää jytkystä vain puolet. Toinen puoli selittyy jollakin muulla.

    Kyseessä ei olekaan yhden miehen show ja sekös kapinajohtajaa pännii.

    Mutta Väyrynen... kaiken vouhotuksen ja pelleilyn takana luuraa kylmäverinen poliitikko, joka tietää missä mennään. Naamasta näki, että hän tiesi hävinneensä heti, kun ennakkoäänet rävähtivät ruutuun. Huumori katosi, jäi vain esiin pyrkivä vitutus.

    Kiva nähdä mihin Haavisto-ilmiö kantaa.

    VastaaPoista
  15. Ehkä vielä tänä vuonna ei ole Haaviston aika, mutta jos maailma ei totaalisesti käänny ympäri ja mies vielä jaksaa, niin kuuden vuoden päästä hän on kova luu. Onko nyt näkyvissä ketään, joka voisi hänet vakavasti haastaa kuuden vuoden päästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinistö.

      Sitä paitsi Haavistolle käy samoin Lillanille. Kuuden vuoden päästä ilmiöstä on vain haalea muisto.

      Poista
  16. Joku kerran sanoi minulle: On yhdentekevää kenellä valta on, kunhan se ei ole kansalla.

    VastaaPoista
  17. IE -selain ilmoitti, että tämä Kemppisen sivu on epäluotettava ja suositteli siirtymistä heti pois.

    Täällä nyt kuitenkin ollaan.

    Toinen kierros lässähti tylsyyteen. Ylioppilas homo sivari Haavisto vastaan Niinistö. Hohhoijaa.

    Väyrynen olisi tehnyt toisesta kierroksesta todellisen jännitysnäytelmän. Siksikö Väyrynen piti pelata ulos kaikin keinoin?

    Taisivat Helsinkiläisten äänet lopulta ratkaista Väyrysen tappion ja pudotuksen toiselta kierrokselta. Viha Väyrystä kohtaan on niin kovaa, että se sokaisee monen silmätkin.

    Eikä Väyrynen mihinkään katoa. Paavo putoaa aina jaloilleen. Muutaman vuoden päästä Väyrynen saattaa olla jopa pääministeri tässä maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Taisivat Helsinkiläisten äänet lopulta ratkaista Väyrysen tappion ja pudotuksen toiselta kierrokselta."

      Miksi väität että helsinkiläiset asian ratkaisivat. Yhtä suurella todennäköisyydellä syy oli siinä, ettei Väyrynen suinkaan saanut kaikkia keskustalaisia taakseen Itä- ja Pohjois-Suomessa. Minua on aina ihmetyttänyt tämä kommentaattorien ja asiantuntijoiden varma luulo että jokin määrätty marginaaliryhmä olisi ollut ratkaisevassa asemassa. USA:ssa käytettiin Kennedyn ja Carterin tapauksissa teoriaa että mustat ratkaisivat vaalit tai Obaman tapauksessa että latinot ratkaisivat vaalit.

      Tosiasiassa syyt saattoivat olla yhtä hyvin siinä että valkoiset eivät tukeneet Nixonia, Fordia ja McCainia riittävällä innolla.

      Poista
  18. Kumpi ehdokkaista saarnaisi kiihkeämmin Putinille venäläisten vajaista ihmisoikeuksista? Kumpi ehdokkaista kestäisi presidenttinä paremmin Venäjältä tulevan poliittisen paineen?

    Äänestäjän on varauduttava pahimpaan.

    VastaaPoista
  19. "Mielestäni edes Niinistön voitto toisella kierroksella ei ole varma."

    Eiköhän Väyrysen, Soinin, valtaosan Lipposen sekä homofofisten kannatus riitä Niinistön voittoon. Urbaaneja, suvaitsevaisia ja netissä olevia nuoria ei vain ole riittävästi. Mutta 2024 käydään titaanien taistelu: Katainen, Haavisto ja Väyrynen.

    VastaaPoista
  20. Niinistön ja Haaviston kampanjat keskittyivät ehdokkaaseen, Lipponen ja Väyrynen kunnostautuivat vastustajina milloin millekin.

    Haavisto aavisteli saaneensa viime keväisiä perussuomalaisten äänestäjiä taakseen. Esiintymällä "jotain ihan muuta" -ehdokkaana Haavisto mahdollisesti imisi osan jytkystä ja yhdessä vasemmiston äänien kanssa voisi jopa haastaa Niinistön.

    Vuoden kansallisromanttisin hetki saatettiin kokea heti vuoden alkuun, kun Haavisto tuuletti voittoaan Tavastian lavalla perisuomalaiseen tapaan.

    VastaaPoista
  21. Jenni Haukio on tehnyt työnsä ohella Helsingin Yliopistossa väitöskirjaa, jonka aiheena on informaatioteknologian vaikutus puoluetoimintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten omaperäistä, Väyrysen, Lasse Lehtisen, Kääriäisen ja muiden tämän alan
      (kts en.wikipedia.org/wiki/Humbug) "tohtorien "väitöskirjat" saavat jatkoa

      Poista
  22. Ylioppilas, sivari, homo. So what? Katsokaa ihmistä. Minä, persuja viimeksi äänestänyt, käännyin Haaviston kannattajaksi ensimmäisen vaalikeskustelun jälkeen. Siihen ei tarvittu galluppeja, sosiaalista eikä muutakaan mediaa. Lopputuloksen tiesin ennakolta. Naisen vaistolla ja ymmärryksellä.

    Aina välillä itsekin unohdan, että suomalaiset ovat lopulta aika fiksua sakkia. Tuli taas todistetuksi. Väitän, että meissä on vielä jäljellä kollektiivista intuitiivista herkkyyttä ihmisyyden tajuamiseen ja arvostamiseen.

    Kun kuuntelee ja katsoo Pekka Haavistoa, tietää että hän on totta. Vaistoaa, että paljon kuonaa on jo palanut pois. (Risto Uimonen käytti eilen televisiossa eufemistista ilmaisua Haaviston "taustatekijät".)

    Samaa näen Timo Soinissa ja Sari Essayahssa. He tuntuvat yhtä lailla olevan koeteltuja ja sovussa "taustatekijöittensä" kanssa. Siitä heijastuu sellaista persoonallista uskottavuutta ja ratavakavuutta, joka kuulijassa menee ohi ideologioittenkin. Tietää, että ei heidän kanssaan voi hullummin käydä. Siitä, miten Soini puhuu Haavistosta, tietää heti että he tunnistavat toinen toisensa syvemmällä tasolla.

    Näistä ihmisen päätöksentekoon vaikuttavista pohjavirroista ei kukaan lehdissä kirjoita. Kummallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä. Ja sama toisinpäin, muissa ehdokkaissa noita mainitsemiasi ominaisuuksia ei ollut.

      Ja luulempa että me ihmiset alitajuisesti tunnistamme nuo ominaisuudet tai niiden puutteen. Niinpä demarien ja keskustan nykyiset pj:t vieraannuttavat ihmisiä omista puolueistaan, molemmat vetävät niin selvästi jotain kummaa roolia, jonka ihmiset näkevät heti

      Poista
  23. Eriävä, sanoi mustapukuinen mies, mielipidemaanantaina, 23 tammikuuta, 2012

    Mikä ei-Niinistö-joukko? Sellaista ei ole näkynyt gallupeissa, joissa Niinistö oli toisella kierroksella tasaisen kirkkaasti muita vahvempi, enkä sellaista joukkoa tunne. Ei-h-joukko sen sijaan on todellisuutta.

    VastaaPoista
  24. Kansainvälinen small talk on malliesimerkki nopeasta kommunikoinnista ja tilannetajun hallinnasta. Koulutusjärjestelmä ja yhteiskunnallinen pärjääminen kulminoituu "sen" hallitsemiseen. Selkään taputtelu edellyttää nopeaa ajattelua. Vaikka hidas ajattelu on lähes synonyymi uusille innovaatioille, niin se taitaa jatkossakin jäädä tuottavuusehtojen, markkinatalouden jalkoihin. Hidas oppiminen, kuten sanonta ilmentääkin, jää "syrjäytyneiden" ja kolmannen sektorin selviytymisstrategiaksi.

    Muutoksen ja odotuksen ilmapiiri, vastajytky, joka Haaviston valintaan monella tavalla kytkeytyy, saattaa nopeasti osoittautua suutariksi tai pieneksi tussuksi. Pärjääjät valikoituvat yhä aikaisemmin ja sopeutuvat selkeämmin rahamaailman ehtoihin. Luovan toiminnankin on tuotettava tavalla tai toisella eikä kultuurikaan ole säilyttämisen arvoista sinällään.

    Haavisto ilmiö saattaa kuitenkin lennättää "vallankumouksen" siementä eteenpäin, hedelmällisemmälle maaperälle. Siitä pitää huolen jatkuvan kotrollin ja sanelupolitiikan vastaisuus ja itsekkäiden vaikuttimien ensisijaisuus. "Sopeutumattomuus" sysää sen kuitenkin marginaaliin pelkäksi muutosvastarinnaksi.

    VastaaPoista
  25. En minäkään tietenkään kerro ketä kannatan, mutta vihreä sivari ylipäällikkönä ei ylenmäärin houkuta.

    Yllätyin, että Soinia se viehättäää. Hänen maanpuolustushenkisyytensä taisi olla silmänlumetta.

    VastaaPoista
  26. "Vasemmisto katosi"

    Niin tuntui tekevän. Ehdokkaissa oli hurri, hihhuli, persu, kepuli, kokkari ja piipertäjä. Vasemmiston kontribuutio ehdokasasetteluun? Toiset ehdokkaat vihreille ja oikeistolle.
    Ongelma on siinä, että vasemmistolle olisi kyllä äänestäjäpohjaa, kuten perussuomalaiset todistivat, mutta yhtään puoluetta näille ei enää löydy.

    VastaaPoista
  27. Järkyttävää tämä suomalaisten homomyönteisyys. Kuinka alas kansakunta voikaan vajota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vajoaisiko se kannattamaan kansanedustuslaitoksen halventajaa ja parlamentin historian pahamaineisinta työpaikkakiusaajaa?

      Poista
  28. Ad Omnia: - hienoja kommentteja. - Aamulla tuli mieleen, kun jotkut urheilutoimittajat yrittivät olla huvittavia Aamu-TV:ssä, ehkä tärkeä kriteeri lopulllisen valinnan kannalta, "turnauskestävyys".

    (Se jossa Suomi on usein huono - voittaa ja voittaa mutta ratkaisevassa ottelussa lysähtää.)

    Päässälaskuni mukaan molemmilla ottelijoilla on mahdollisuus voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmilla on todellakin toistaiseksi nolla ääntä.

      Onkohan niin, että tosi-tv on opettanut härmäläiset äänestämään taktisesti?

      Poista
  29. Ameriikan vasemmisto pettyi kenialaiseen B. Hussein Obamaan, koska "Yes we can" sai lopulta jatkonsa "but we never will". Toisaalta hänen Niinistönään oli ikijäärä sotahullu, joka huvitteli yleisöään laulamalla "bomb, bomb Iran" eikä tiennyt edes shiiojen ja sunnien eroa, vaikka hänen erikoisosaamisalueensa oli nimenomaan ulkopolitiikka. En Haaviston äänestäjänä ole todellakaan immuuni kotimaiselle obamanialle, mutta maark mai wööds, mikään ei tule muuttuman, vaikka Haavisto kruunattaisiin Suomen valtaistuimelle...

    VastaaPoista
  30. Smart mob, siis vastakirja teokselle "Joukkosielu" Le Bon, Gustave, Otava, 1912?

    Kemppisellä on omituisia tulkintoja Kahnemanista. Jos joku ehdokas tietoisesti käytti Kahnemanin ideoita hyväksi, niin se oli Paavo Väyrynen.

    Punavihreän haavistojoukkion ongelma on homohumppa tai letkajenkka.**
    ** Käännöstermit on valittu provosoivasti, en halua tönäistä yleisöä oikeiden vieraskielisten sanojen suuntaan.

    Tuo kognitiivinen on hassu näätä- tai hylsysana. En minä osaa selittää sitä suomeksi, kuten en myöskään pari kirjoitusta sitten vilautettua sanaa republikaani. Mitä ihmettä on republikaani tarkoittaa? Onko se jotain syötävää?

    Ei edes väite, että Evan Matti Apunen olisi republikaani, anna minulle lisäarvoa sanan sisällöstä.

    VastaaPoista
  31. Minähän en osallistu tähän travestiaan kuin sivusta pilkkaamalla, mutta pantakoon nyt sitten tämä tänne, kun se joitakuita saattaisi vituttaa.
    http://www.facebook.com/notes/juuso-koponen/pekka-haaviston-cvst%C3%A4-ja-p%C3%A4tevyydest%C3%A4/10150718257504972

    VastaaPoista
  32. Niinistökin lienee saanut ekassa vaalissa jokusen epäväyrys-äänen

    VastaaPoista
  33. Juristilla ja ylioppilaalla ei ole mitään eroa, jos Joensuun (Itä-Suomen tms) yliopisto alkaa näitä tuottamaan.

    VastaaPoista
  34. "Päässälaskuni mukaan molemmilla ottelijoilla on mahdollisuus voittaa." Vain jos ammattiyhdistykset lähettävät työntekijöitä joukoittain äänestämään Haavistoa "porvareitten kiusaksi". Niinhän tehtiin Halosen vaalissa. Mutta onko niillä enää valtaa?

    VastaaPoista
  35. No juu Kokoomus ei saa minun ääntäni.

    Minulle tulee kylmä ja ahdistava olo kun ajattelen tätä puoluetta. Olen jopa kuulevani saapasjalkamiesten askeleet.

    Kannatin jokus kokoomusta mutta puolue osoittautui vallassa toiseksi kuin olisin voinut kuvitella.

    Taidan antaa ääneni Haavistolle vaikka hänen ja varsinkaan kaikkien taustajoukkojen agenda, ei kyllä Saulinkaan eli kokoomuksen käytännön agenda sovi minulle.

    Haavistolla on inhimillisiä piirteitä ja sitä myöten mahdollisuuksia käyttäytyä tilanteiden mukaan, kenties maan edunkin mukaan.

    Osannee paremmin tarkastella omiaan kantojaan tuntematta itseänsä väärällä tavalla tärkeäksi, ehkäpä osaa tarvittaessa muuttaakin kantojaan järkevästi. Semmoista tarvitaan maailmassa kun alun käsitykset osoittautuvat virheellisiksi.

    VastaaPoista
  36. Mikä yhdisti Freudenthal-mitalisti Lipposta, Arhinmäkeä ja Biaudetia?

    Kaikki ovat valinnan vapautta vastaan kieliopinnoissa ja ehdokkaiden kovimpia pakkoruotsin kannattajia.

    Vanhoillinen muutosvastarintaeliitti poistuu pikku hiljaa näyttämöltä ja eurooppalainen valinnan vapaus tulee tilalle.

    VastaaPoista
  37. Nähdäkseni Haavisto tulee olemaan toisella kierroksella "vasemmiston" tai jenkkiläisittäin "demokraattien/liberaalien" ehdokas, siinä missä Niinistö edustaa "oikeistoa" tai "republikaaneja". Näin ollen uskoisin Haaviston voitonmahdollisuuksien olevan hyvin vahvasti kiinni siitä, mitä tekevät ne äänestäjät, jotka ensimmäisellä kierroksella jäivät kotiin. Mitä korkeammaksi toisen kierroksen äänestysprosentti nousee, sitä paremmat mahdollisuudet Haavistolla on voittaa.

    Tasavallan presidentin toimenkuvan ja valtaoikeuksien kannalta kumpi tahansa on mielestäni hyvä vaihtoehto. Molemmilla on aivan riittävät meriitit, molemmat ovat aivan riittävän älykkäitä, taitavia ja edustavia. Itse asiassa on vähän kummallista, että tällaiseen asemaan ylipäätään valitaan henkilö kansanvaalilla, Eikö presidentin kanslia voisi pistää viran julkiseen hakuun ja valita omien kriteeriensä perusteella pätevimmän?

    Vapaamielisyyteen taipuvaisena toivon, että Haavisto valitaan. En siksi, että hän olisi parempi presidentti; molemmat olisivat aivan riittävän hyviä. Syyni on se, että näkisin, että Haaviston valinta olisi tervetullut näpäytys kaikkien puolueiden arvokonservatiiveille. Viittaan mm. juuri siihen, miten paljon perinteisessä katsannossa edustavampi pariskunta Sauli ja Jenni ovat, ja siihen, miten Pekka on julkisuuden hahmona paljon kansanomaisempi, siinä missä Sauli Niinistö on imagoltaan puhtaasti poliittisen eliitin edustaja.

    VastaaPoista
  38. Jos Haavistolla olisi tasoisensa kumppani,hän olisi uskottavampi. Joten vain murto-osa tästä presidenttiehdokkaasta on nyt näytetty kansalle. Mielenkiinnolla odotamme, mitä tuleman pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Niinistöllä olisi ikäisensä......

      Poista
  39. Islannin, Australian ja Belgian pääministerit ovat homoseksuelleja. Mutta ei heitä maailmalla kukaan siitä huomauttele tai muista. Belgiassakin ollaan vaan ylpeitä että 1,5 hallituksettomuuden häpeä päättyi maahanmuuttaja-homon johdolla.


    MrrKAT

    VastaaPoista
  40. Voiko kansakunta vajoata jonnekin jos se osoittaa humaaniutta niitä kohtaan joita aina vainottu on? Oliko se kovinkin ylvästä toimintaa Natsisaksalta kun se teloitti homot siinä missä muutkin sen idelogian vastaiset ihmiset? Nousiko se aate kovinkin kovaan kurssiin jota edelleen maailma kumarrellen palvoo?

    Mihin Suomi vajosi kun se antoi äänioikeuden naisille aikoinaan, sitten heitä oli jo kansanedustajinakin, ministereinä ja viimein presidenttinä joka hoiti virkansa yhtä mallikkaasti kuin edeltäjinään olleet miehet.

    Kun ja jos Haavistosta saadaan presidentti, voi Suomi kansakuntana olla sen jälkeen ylpeä monista asioista joissa sivistyneeksi itseään tituleeraavat länsivaltiot ovat vielä kehitysmaita.

    Seuraavaksi pitää pyrkiä siihen, että kansakuntamme parista nousee vielä Hurstin leipäjonoista joku vain ala-asteen käynyt, itse sivistyksensä hankkinut sekatyömies keulille tai romanihenkilö tai muuten värillinen vs, väritön maahanmuuttaja. Ja se keulille kiipeäminen tarkoittaa muitakin virkoja kuin vain presidentin. Tämä on uutta alkua sille prosessille. Vasta silloin kansallinen omatunto osaa kolkuttaa oikealla kohtaa, ei niiltä pohjilta, joilta Niinistö omantunnonkolkutuksista puhuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mauno Koiviosto, sekatyö-sota-satamamies Turusta teki sen jo.

      Tekeekö se, että Koivisto hankki aikuisena itselleen muodollisenkin koulutuksen, työn ohessa uurastaen, omalla kustannuksellaan, hänestä jotenkin huonomman köyhälistön edustajan kuin sellaisen, joka ei mitään oppiarvoa ikinä hanki?

      Kansan parista Tarja Halonenkin nousi. Jo siihen aikaan köyhän lapsikin pystyi opiskelemaan, velaksi, jos halua ja kykyä riitti.

      Suomen Kuvalehdessä Teemu Keskisarja pöllyttää luutunutta käsitystä, että me suomalaiset olisimme jotenkin muita ahdasmielisimpiä, kun asia on juuri päinvastoin. Onhan meillä todella arvostettuna poliitikkona köyhän juutalaisenkin yksinhuoltajaäidin poika, josta näkee naamastakin oudon syntyperän.

      Missä muualla maailmassa tämä juutalainen voisi olla naimisissa muslimin kanssa niin, ettei kukaan edes kummeksu asiaa?

      Ja mikä muu kansa kohtelee 5 % kielivähemmistöään yhtä tasa- ja etuarvoisesti kuin me suomalaiset surkimukset?

      Kyllä se niin on, että jos jossakin, niin täällä katsotaan mies, eikä nuttu.

      Poista
    2. Niin että esim. leikkaussalin siivooja antaa neuvoja kirurgille, mistä kohtaa kannattaa leikata. Tätäkö on tasa-arvo?

      Poista
  41. Voi Valto parkaa, kun hänen pitää asua näin kurjassa maassa! Homoja ja naisia sorretaan, maahanmuuttajaa ei auteta ja romaneilta viedään viimeinenkin sossuraha. Vihoviimeisiä natseja koko kansa Valto-Ensiota lukuunottamatta. Nyt vain odotellaan, että Hurstin leipäjonosta nousee maallemme messias. Hallelujaa!

    VastaaPoista
  42. Naiset äänestävät Haavistoa kun kaikki käy. Kaikki naisetkin käyvät, sillä heillä ei ole erityistä painoarvoa naisina samalla tavalla kuin on miehillä miehinä. Naisia naisina ei siis tarvita Haaviston valtakunnassa, ainoastaan ihmisinä.

    VastaaPoista
  43. (...) hospital janitors “play a vital role in the workings of our healthcare facilities.” Between cleaning hospitals and helping maintain good hygiene, janitors generate £10 ($16) in social value for every £1 ($1.60) they are paid.
    Cleaners 'worth more to society' than bankers

    VastaaPoista
  44. Tapsa, olet oikeassa, askellan takaisin osoittamallesi viivalle. JarMomin alkukantainen mielipide kaipasi kuitenkin vastalauseensa.

    Sorto sinällään, jota ”Valto paraksi” minut mieltävä mielellään soveltaisi henkilööni, on hyvä piiloutumaan. Ja varsinkin ns. hyvinvointivaltiossa se etsii koko ajan uusia muotoja tyydyttääkseen ihmislajissa edelleen viihtyvän viidakko-ominaisuuden. Terveydenhuoltoon ajettu ”priorisointi” on yksi sivistyneimmistä ja vastaanpanemattomimmista esimerkeistä jonka alla sorronharjoittamista tarvitsevat voivat valtaansa eri muodoissa vapaasti ja rangaistuksetta käyttää; sortoa se on pienikin sorto ja kun se on tuottanut mielihyvää sortajassa, on se tehtävänsä täyttänyt. Mielipahasta viis sehän ei missään näy.

    Yhteiskunnat eivät saavuta koskaan tilaa, jossa sen lihaisaan takapuoleen voidaan lyödä leima ”Valmis”. Heikon on aina oltava puolustusasemissa, mutta millä voimin, kuka auttaa? Vahvarikas voi vaikka ostaa turvallisuusfirmoilta ja asianajotoimistoilta puolustajansa, köyhäheikko ei jaksa edes harkita vastarintaan asettumista. Ja jos asettuu, hänen juoksuhautansa ovat hyvin pian vyörytetyt.

    Ja koulutusta, ihmisen viisautta, sen tuomaa hyvää, yliarvioidaan jatkuvasti.

    Kun kaikki uhkakuvat lyödään pöytään, joita koulutettu väestö, suuriaivoisin vähemmistö, on maailman ympäristön tilassa saanut aikaan kehittämällä erilaisia luonnon riistokeinoja, niin kyllä sellaiseen suuntautunutta kehitystä kestää vähempi viisaankin arvostella. Vaikka yksinkertaisesti toteamalla, että oletpa sinä ihminen viisas, mutta koskaan en ole nähnyt yhdenkään eläimen toimivan noin tyhmästi.

    Usein vaatimattomammin elävät ovat säästeliäämpiä kaiken suhteen kuin ikimaailmassa ne, jotka viisautensa tuoman koulutuksen ja sen myötä vaurautta kantaneen sadon turvin tuottavat yhä uusia kertakäyttöinnovaatioita niillekin, jotka eivät sitä koskaan tarvitsisi.

    ”Hyvinvointivaltio”, kestävä kehitys”, ”jatkuva kasvu” ja ”elinikäinen oppiminen”; mikä ristiriita näihin teeseihin sisältyykään kun katsoo niitä murmelin näkövinkkelistä. Ja minä tunnen olevani tuo murmeli.

    VastaaPoista
  45. Mistähän muuten johtuu että USA:ssa sana "mob" tarkoittaa esim. raivoavaa porukkaa joka mellakoi ja esim. lynkkaa ihmisen tai sitten versiona "The Mob" - tarkoittaa sisialaista mafiaa eli La Cosa Nostraa?

    VastaaPoista
  46. "Fiksu" joukko tulee olemaan suurin syy, miksi Haavisto häviää vaalit. Käykääpä vain katsomassa tämän joukon suvaitsevaisuuden määrää Haaviston FB-sivuilla ja muualla sosiaalisessa mediassa.

    Internet tekee tyhmäksi, Kemppinen.

    VastaaPoista